United States or Heard Island and McDonald Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Poika katsoi suoraan Viijan silmiin ymmärtämättä, mitä hänen käskettiin kysyä. Kihlaa vaan pois, elä arvele. Saat koko talon tiluksineen. Mitä? kysyi Reeta vähän tuskaantuneen naurulla. Sulhanenko, totta maar, siinä jo porottaa kihlakello kourassa? On kai se. Mitäs täti sanoo siitä? Ei ole ensimmäinen tarjokas köyhä.
Ei toki se ole tarpeellista, ei olekaan, onhan meillä muitakin, puheli emäntä, kun Viija muutaman päivän kuluttua aikoi lähteä karjamajalle. Sinne minä nyt mielelläni menisin, jos vaan vähänkin sallitte, pyyteli Viija aivan kuin ei mitään tietäisi. Emäntä oli vastustelevinaan, mutta vaikka tuo olisi ollut tottakin, kuului se nyt Viijan korvaan käskemiseltä.
Santtu oli hakea humannut eksyttäjiään, eikä hän tavattuaan katsonut ketä Viijan seurassa oli, alkoi vain tahtoa ryssän kojulle ostaakseen makeisia. Eipä noita nyt tee mieli, on vielä entisiäkin, sanoi Viija, eikä lähtenyt. No, mennään sitten kometiiaan, sanoi Santtu. Jos tuolla kävisi, myönsivät tytöt. Matkalla tuli vastaan Tuomelan Petu.
Kylläpä sinulla tyttöparalla on huono mekko, sanoi Reeta seisahtuen ohi mennessään katselemaan keskimmäistä tyttöä. Alaspäin katsoen sepäili tämä pahimpia repeämien laitoja yhteenpäin käsillään, ikäänkuin näyttääkseen halunsa sitä korjaamaan, jos vain voisi. Eiköhän niitä olisi Viijan vanhoja mekkoja, lisäsi Reeta ja meni pois tuvasta.
Ja sillähän minä viivyin. Tiina olisi ehkä lehmän ostanut, jos joutui, sanoi joku muu mies. Piisaa se köyhälle pilkka pienempikin, kuin lehmän kokoinen, sanoi Tiina ja meni Viijan luokse. Anna nyt kättä pesumummollesi. No niin. Vieläkö sinä tunnet minua? En ole joutanutkaan käymään moneen aikaan. Emäntä-vainaa vielä silloin eli.
Renki pureksi suustaan leipää vähemmäksi ja virkkoi: Kas vaan, eikö ole jo isännän viitteet, kun rupeaisi tarkkuuksissaan iltaisetta maata. Ole mökelöimättä aika mies, tiuskasi Reeta ja nosti Viijan syliinsä ja tuli pöydän toiseen päähän syömään. No niin, syöpipähän se, jatkoi renki Reetan kiusalla. Johan minä sanoin, että tarkkuutta se on.
Puhe meni jo niin kimmille, ettei joutanut rykimäänkään ja Samppa yhä ihmeissään, että onpa työpaikkoja, jos on tekijöitäkin. Viijan oli käsketty keittää kahvia vieraalle ja puheen parhaallaan ollessa hän sitä toi kamariin. Vieraan mieltä lauhdutti joku lämpimämpi ajatus ja hän jatkoi tyynesti: Niin se on tuo maailma, yhhy. Sitä ei kokematon eikä nuori huomaakaan sellaiseksi.
Pienemmät sisaret istuivat hiljaa ja vakavasti, niinkuin vieraat ainakin ja neuvoivat Viijan tekemään samoin. Sitten laskumies pyysi ottamaan ja vieraat täyttivät tuon käskyn kaikkine siihen kuuluvine kursailuineen. Vaan ei Viija ollut olemattomaan kahviin puhumisessa ja olemattoman sokerin suuhunpanemisessa kylliksi osaava, häntä täytyi toisten neuvoa.
Mutta arvaakos Viija, mitä vieraita me oikeastaan ollaan? Mistäpä minä tietänen, vaan pikku Samppa tuo sanoi, kun näki teidän ajavan, että "miesvieraita tulloo." Puhemies nauroi Viijan vastaukselle oikein röhönaurun ja sanoi: Jopa se nyt minua naurattaa... Mutta kaiken naurun lomassa minä sanon, elä hämmästy, että me ollaan sulhasjoukkoa.
Kerro toki, niinhän sinä lupasit, houkutteli Liisa, katsellen Viijan silmiin, joka nyt alapäisenä istui ja ajatteli. Niin, että en minä ole enää onnen kukkulalla, ei minulla ole enää mitään. Mitä mitään? Omaisuuttako? kysyi Liisa. Ei sitäkään. No nytpä kummat tuli! Onhan sinulla ainakin perintötalosi. Se kaikkein vähimmän.