Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Hyvästi nyt ja onnellista onnea läpi pitkän elämän! toivotti Mestarin Saara, puristaen lempeillä silmäyksillä Viijan kättä. Ole vanhuutesi päivinä vielä enemmän rakastettu kuin nuoruutesi. Elä mene sivu minun köyhän kotini, kun on sielläpäin kulkua. Saaran hyvästinheitto oli niin tunteellista, ettei Viija jaksanut kuin hyvin puristetuilla sanoilla lyhyesti kiittää siihen.
Niillä ajoilla, jolloin Petu kuljeksi aina päivittäin noita perintöriitoja virittelemässä, hiipivät Viijan mieleen monenmoiset ajatukset, aivan kuin kesäitikat, jotka kaikista hätistelemisistä huolimatta saivat viimein jalansijan ajatusaivoissa. Jo se on onnellinen tyttö ... niinhän ne aina ennen sanoivat... Silloinkohan hän oli onnellisempi, vaiko nyt?
Viijan muassa tulleita huonekaluja siinä oli tuo entinen ompelukone ja uusi hyvin kiiltäväksi maalattu kaappi, sekä vielä tuo monen pojan sydämen tunteita säilyttävä pienoinen kirstu, joka oli jo saanut sijansa uunin kupeella, ehkä ollakseen lähempänä hävitystänsä. Muutamana iltana, kun Petu oli isänsä kanssa Rasilan asioita ajamassa, varusti Viija kamarin uunin lämpiämään.
Suur kiitos, kuului tältäkin ja yhtä kiire käymään saaliiseen käsiksi. Sitten pienimmälle. Tuul tiitot, sanoi tämä, odotuksesta pitkästyneenä hätäisellä äänellä. Kun jakamistyö oli päätökseen saatu, oli Viijan iloinen mieli muuttunut, mutta ei hän ainakaan itse tiennyt, mikä sen vei.
Viijan ja Liisan päät painuivat veneen nytkähdellessä yhä alemmaksi ja kun aurinko, toivottaakseen hyvää yötä, viimein kuvasi kauniit ruskot taivaalle, olivat ihmiset, niin isot kuin pienetkin, suloisen unen helmassa. Kirkossakäynnin muisto säilyi Kivirannan lapsilla aina talveen asti.
Kohta se kielteleminen loppuikin ja emäntä puhui kiittelemällä, kuinka siellä on hyvä olla. Petusta ei ollut Viijan meno karjamajalle mieleen, mutta ei hän ruvennut selittämään, mistä syystä. Pitääkö sen piijankin olla vielä siellä? kysyi Petu. Eikä tarvitse, ilmoittivat toiset. Se saapi tulla paikalla pois.
Sitten hän laski käsivartensa Viijan olkapäille ja huokaisten lyhyen tuhkaisevan henkäyksen kysyi: Vieläkö sinulla on paljon töitä, eikö sitä kohta päästä nukkumaan? Viija vavahti aivan niinkuin rauhallinen tietä kulkeva, jonka silmät huomaavat epäilyttävän olennon tien vierellä. Ei tässä ole enää paljon, sanoi hän katsahtaen salaisesti mieheensä.
Hakijoista oli hupaista, kun se sieltä löytyi, eikä he hennoneet ruveta tuosta torumaan, muuta kuin ihmettelivät vain, että jo se on tarkkamuistinen. Mutta kun Viijan äiti sairastui, niin ei Viijakaan enää ollut näin tyytyväinen. Hän ei olisi muiden hoidettavaksi ruvennut, vaikka hänen äitinsä sanoi, että "minä olen kipeä ja kuolen, jos sinä kovin paljon kiusaat".
No ensi lauantaina varmaan joutaa ja kun täällä on tarvis muutenkin käydä, niin silloin pitää Viijan ihan varmaan tulla. Vaan jos tämä Liisa ei lähde, sanoi Viija. Tulette vaan yhtä matkaa, mutta jos ei Liisan haluta tulla, niin kuluuhan se aika täälläkin. En minä yksinäni, sanoi Viija. Emännän täytyi ruveta Liisalle hyväksi ja tämä lupautuikin tulemaan.
Viija kuunteli niiden pakinaa ja ajatteli, että mitä niillä on niin paljon puhumista heidän lehmistään ja muista tavaroistaan. Yksi jos vähän taukosi, toinen aloitti samalla. Muuan saman kylän isäntä, Arolainen, joka oli hyvä tuttava kaikille lapsille, tuli Viijan kanssa kahden puhelemaan äitivainajasta ja että vieläkö on ollut ikävä.
Päivän Sana
Muut Etsivät