United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !


Minä sen olen aikonut ottaa, vaikka taitaisi niitä muitakin ottavia olla, sanoi Reeta, äänessä vielä äskeistä kiukun makua. Kukapa tuo sen omaisempi lienee, sanoi Arolainen ja siirtyi pois toisten miesten joukkoon, kun näki, että Reeta on luulevalla tuulella kaikkia kohtaan. Santtupoika oli lähtenyt kamarista liikkeelle ja astua jaappaili tupaan niinkuin aikamiehet.

Jopa nauroi nyt Tuokko kauniimmasti kuin koskaan ennen ja sanoi: Polttaa mokomat. On tuota muutkin olleet nuorena, eikä noita tarvinneet. Arolainen yritti vielä jatkaa intosta, vaan painoi väkisin suunsa kiinni. Viija tuli samassa ilmoittamaan, että pojat tappelevat ulkona ja haukkuvat toisiaan. Tuokko kiirehti hätään.

Pappilaan ... viimeinen penni... Tuo nyt ei ole aikamiesten puhetta, sanoi Arolainen. Suututtaa, kun aina törmätään viimeiseen penniin, vaikka ei keskimmäistäkään tarvitsisi mainita. Joku sata jos tuhansista menisikin, mitä tuo on. Mitäs vielä, sanoi Tuokko halveksivasti. Ei se tunnu mennessä miltään. Ja mitä sillä sen enemmällä viisaudella tekee, kunhan osaa lukea? Jos ei tehne.

Ole vaan lapsi ahkera vastakin ... saat tästä pienen kirjan lahjaksi. Viija otti sen ja niijasi. Kuinka tämä Mari Arolainen osasi? kysyi pastori. Tuokko yritti sanoa, että menihän tuo jotakuinkin, mutta kun näki Arolaisen itsensä luettavan parhaallaan Santtua, niin sanoi, että hyvästi se meni tältäkin. Kuinkas tämä Marin veli, Antti, osasi?

Onko tämäkin kolmas yhtä joukkoa? kysyi emäntä. On, selitti Viija. Tämä on Maria Arolainen, meidän kanssa yhdeltä kylältä. Tulkaa vaikka jokainen, sanoi emäntä. Ja nyt minun pitää lähteä. Se teidän koulu alkaa huomenna. Maisteri kuuluu tulevan ensin tutkimaan. Elkää vaan hätäytykö lukiessanne. Se on se maisteri käynyt usein meillä kulkiessaan ja on hyvin lauha mies.

Viija kuunteli niiden pakinaa ja ajatteli, että mitä niillä on niin paljon puhumista heidän lehmistään ja muista tavaroistaan. Yksi jos vähän taukosi, toinen aloitti samalla. Muuan saman kylän isäntä, Arolainen, joka oli hyvä tuttava kaikille lapsille, tuli Viijan kanssa kahden puhelemaan äitivainajasta ja että vieläkö on ollut ikävä.

En minä rupea enää virkkamaan mitään, sanoi Arolainen. Niinpä se täytyy sanoa, iloitsi Tuokko. Ei se pakosta ole, vaan kun tämä ei ole mikään väittelyseura. Esakin sai vähän suunvuoroa ja sanoi: Pitäisihän tätä Viijaa edes sen verran kouluttaa, että oppisi kirjoittamaan ... lukeahan tämä osaakin. Hyvästi osaakin ja siinä on kyllä, sanoi Tuokko, Mitä "riivailemisia" niillä vaimonpuolilla on.

Voipihan tuollekin Viijalle olla kirjoitustaito vielä hyvin tarpeeseen. Selitäpä milloinka, sanoi Tuokko ja nauroi koko naamallaan. Kyllä selitän. Oletko, Viija, niin nokkelajalkainen ja käyt katsomassa, ettei siat liene nousseet rekeen ... ennätin sinne viedä lasten eväslaukun. Viija lähti heti. Nyt minä selitän, jatkoi Arolainen.

Pastori antoi muutamia hyväntahtoisia neuvoja ajatuksella lukemiseen ja sitten siirtyi toisiin. Kinkerin lopussa tuli kylän "silmän tekevissä miehissä" sen verran muutosta, että Tuokko sai lasten kasvattajan viran, kun Arolainen, entinen pyhäkoulun pitäjä, anoi siitä eroa. Pappien pois mentyä jäivät kutsutut kinkerivieraat vielä viimeistelemään. Viijahan sai kirjan.

Minkä ymmärryksen ne sieltä saavat, väitti Tuokko. Laiskoja ja nenäviisaita tulee, eikä mitään muita. Laiska on laiska, vaikka ei i: tuntisi, ja joka opista nenäviisaaksi tulenee, niin silloin sitä on liika vähän, puolusti Arolainen. No se tuo lienee, sanoi Tuokko. Pitää sitten kouluttaa, vaikka menköön viimeinenkin penni ... ne sitten ehkä tytötkin pappilaan naidaan.