Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Kun ei siitä kyllä liene, Tahi ei tulle tarpehiksi; Viel' on tamma tanhualla, Liinaharja liettehessä, Läävässä Punikki lehmä, Toinen Kyyttö kytkyessä Joka laski laarin viinan, Hyvän juomisen jorotti.
Viel' enemmän maa-sopestamme esiin ois käynyt, mutta Päivä riensi tietään minusta monen eläinpiirin-merkin päässä. Mut mielein lempivä, mi aina kiersi Beatricea, nyt enemmän kuin koskaan katseeni tahtoi palauttaa häneen. Mit' taide ynnä luonto luoneet ovat lumeiksi silmän, sielun voittaaksensa, inehmo-muodoin tai sen kuvastimin,
Nyt olen takonut sammon Suuritöisen. Viel' olen pyytänyt petoja: Hiiden hauit, Kalman karhut, Kyntänytpä kyy-ahoja, Immen ansainnut jalosti. Vaan sinä, vakava Väinö, Nyt mun voittoni valitset Sylisi sulostajaksi Siitä kömmästyn kovasti.
Sydäntä jos ompi kellä Suloisuutta nauttimaan, Varmaan viel' on liikkehellä, Väsymyst' ei muistakaan. Kiire, kas, on tullut kyllä Koko kylän väellen: Nuoret, puhdas puku yllä, Rientää kokkomäellen; Yks ja toinen ikämies Peräst' astuu tupakoiden, Muistutellen kukaties, Miten hekin lailla noiden "Hupakoiden" Muinoin kukkulalle riens, Vaan nyt alkaa Vuodet jäykistellä jalkaa.
Vai sanan saanut Fthian mailt' olet ehkä sä yksin? Viel' eläväksi on kuultu Menoitios, Aktorin poika, valtias myrmidonein myös, Aiakon aaluva Peleus, joitten kuolema ois suru raskain sulle ja mulle. Vaiko akhaijeja surret noin, tuhon saapia luona laivain laitavien, oman palkkana pattoutensa? Kerto'os, mult' älä peitä, sen että jo kumpikin tietäis."
Poveni, paisu kantamuksestas, Se käärmeen kieltä on! JAGO. Mut malttukaahan! OTHELLO. Oi, verta, verta, verta! JAGO. He, tyyntykää; viel' ehkä muuttuu mieli. OTHELLO. Ei koskaan, Jago.
Se selviää, kuin myrskyn laattua Tuoll' ylähällä selvii tähden valo, Se loistaa, lämmittää, kuin taivaalta Maan kukkaa lämmittää syänpäivän palo; Ja senpä vuoks juur' meille työksi jää Viel' enemmän tät' tietoo selvittää.
Vaan hänen ainoa tyttärens, seitsentoistias Hanna kangaspuillahan viel' emännöitsijä-huonehess' istuu. Terve hän on, punottaa kuin varjossa mansikkamarja, kun, puku notkea yllään, siin' ilo-tointahan hoitaa. Rinta, miss' on sydän tahraton alla, se paulomatonna paisuen nousee, aaltoillen hänen henkäyksistään, kun hän syöstävätään käsivarsin paljahin viskoo.
Yhä astuu näin väliin seisahtain Hän pyrkien vuort' ylös ponnistain: Ja nousten näkyala laajentuu, Ja pykälät sauvassa taajentuu. Mont' on ikikaunista näytelmää Näin ihaillut laajalti selvempää Mit' ylemmäks ehtivi, matk' ei vaan Näyt' ankara kuluvan laisinkaan. Hän viel' yhä nousee seisahtaa, Ja uuden sauv' yhä pykälän saa: Laajeten näkyala kirkastuu, Vaan vuor' yhtä jyrkkänä kohouu.
Ja kun ma kohotin nyt kasvot, näin ma, nuo että ensimmäiset luodut Luojan lepäsi kukkiensa kylvännästä; ja silmäni, viel' epävarmat, huomas Beatricen kääntyneenä pedon puoleen, mi olio yks on kaksin luontoinensa. Hän alla hunnun tuollapuolen virran viherjän sentään kauniimp' entistänsä niin oli kuin ol' kauniimp' ennen muita.
Päivän Sana
Muut Etsivät