United States or Saint Pierre and Miquelon ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Pienet pojat ja tytöt laulavat kukin vanhempainsa kanssa. Tästä tulee juhlallinen kan ... kom ... kuinka se olikaan, varpunen?" "Komedia!" pisti varpunen. "Ei suinkaan", huusi varis, "mutta kan ... kom..." "Kommervenkki sitten." "Oletteko te mieletön vai pilkkaako teette? Mitä laulajaiset muukalaisella nimityksellä ovat? Sanokaa pian!" "Konserti." "Niin, tästä tulee juhlallinen konserti."
Varpus-raukka valitteli Iltasella yksinään: »Minut onni uskotteli, Jätti yksin itkemään.» Tämän kuuli peippo puussa Sanoi: »Kuule, ystävä! Miksi surulaulu suussa Istut luonnon sylissä?» »Iloon luotiin linnut pienet, Luoja heitä holhoilee. Senpä kyllä, veikko, tiennet. Kiitä Herraa, iloitse!» Varpunen sen kuuli aina Siitä päivin laulelee, Ei sen mieltä murhe paina, Talvellakin riemuitsee. Vanhuus.
"Eiköhän ole 'kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu' parempi?" arveli koskenkara. "Ohoh!" sanoi naakka. "Lauletaanpas jotain saksalaista, esimerkiksi, ... esimerkiksi se kaunis laulu ... niin, taikka se toinen kaunis laulu." "Lauletaan vaan: 'Arvon mekin ansaitsemme'", arveli närhi. "Lauletaan sitä ja tätä ja toista ja molempaa!" arveli varpunen jo vähän suuttuneena.
"Tarkoitan sitä, että sopisi meidänkin pitää laulajaiset oikein miehissä, ja jos niin teemme, niin sepä kumma, ett'ei satakieli häpeä ja mene tipotiehensä. Ymmärrättekö, herra koskenkara, nyt?" "Vähemmälläkin", sanoi jälkimmäinen ja arveli, että varpunen on kovin olevinaan. "Minä heti arvaan teidän meininkinne", sanoi naakka, "vaikka te toittekin ajatuksenne esiin noin vaan en general".
»Eikö kauppias Byting ollut liitossa teidän ylhäisyytenne kanssa, kun ne suuret viina-aamit tulivat Rostockista, ja eivätkö Lind ja Varpunen olleet tottuneimmat salapurjehtijat, kuin koskaan on kynnellyt Paraisten vesiä, mutta minä heitä kuitenkin varotin, sillä minä olen huomannut kaiken riippuvan siitä, miten kauan onni antaa toisten pidellä itseään kiinni.
Hänen syyttäjänsä oli Jolsan Matti. Hänen tuomarinsa ja kurittajansa kapteeni Konrad Kornman. Toistakymmentä vuotta oli kulunut siitä päivästä, jona tämä tapahtui; Lauri Varpunen oli tämän ajan kuluessa voittanut jälleen yleisen luottamuksen ja arvon; puhe hänen rikoksestaan ja rangaistuksestaan oli hiljennyt; sitä ei muistanut enää kukaan muu kuin yksi ainoa. Ja tämä ainoa oli Lauri itse.
»Minä vain tahdon sanoa,» jatkoi Person, »että kun suuret viina-aamit tulivat, otettiin kiinni kauppiaat, Lind ja Varpunen ja monta muuta, ja moni heistä istuu nyt kuritushuoneessa, ehkäpä ainiaaksi.» Kenraali hypähti ylös tuoliltaan. »Saatte mennä tiehenne! Ulos heti!» Person astui nöyrästi muutaman askeleen takaperin, sanoen: »Raskaalta tuntuu, kun vanhaa, uskollista palvelijaa näin kohdellaan.
Vaan kissa se hänelle vastasi näin: "Ei vainen sun varpunen hyvin nyt käy, Sen olen minä näyttävä kohta." Kissa se käpälätään kohotti, Ja varpunen tuiskahti tuuleen: "Panin minä kerta vähän olutta, Sen sanon minä kaikkein kuulten; Vaan kun ei siitä tullut parempaa, Kun että olin henkeni kaottaa, Niin olkoonpa viimeinen kerta."
Räystähän alla hän nyt makasi Ja synkiähän unehen vaipui, Kissa hänen nukuksissa kohtasi Ja käpälällä selkähän tarttui; Varpunen unestansa havasi, Kun kissa häntä repi ja raateli, Ja kuolema ahisti häntä. Varpunen itkuhun puhkesi Ja rukoili hartahasti: "Elä kissa kulta nyt minua syö Ja tapa näin surkiasti!"
Niinkuin linnut oksalle ja oksalta pois joka kyllä liikahtaa, mutta jolle on yhdentekevää, mikä sitä liikautti, oliko se varpunen vai satakieli. En tiedä, ovatko ne omiani vai muiden. Ne ovat kuin sunnuntailentelyllä, omiksi iloikseen, ja tervehtävät vain ohimennessään. On suloista olla niiden kanssa tämmöisissä rauhallisissa, miellyttävissä suhteissa ne kun tavallisesti kiusaavat ja painavat.