Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Tuumivat, seulovat selviöitä, jäljelle jää vain hyvyys, ylle yöllinen taivaankansi, alle tähtinen syvyys. Häipyvät taakse jo talojen lamput iltahan äärettömään; purskahtaa mies purressansa itkuhun äänettömään. Kesällä 1915. UUDEN VUODEN MIETTEIT
Vaan siit' ikkunan luo läks seitsentoistias tyttö, päätään nosti ja katseen loi yli loistavan seudun, siin' näki lehdot ja vuoret ja tyynenä välkkyvät järvet loistossa päivän himmenevän, näki paikkoja kauas armaita, tuttuja vain, ilost' itkuhun heltyi ja lausui: »Maassako seutua kalliimpaa kuin syntymäseutu, miss' ajan helmasta kukkina lapsut-päiväni poimin, nuo lukemattomat, armahat, vaan pian kuihtuvat myöskin!
Vaka vanha Väinämöinen itse itkuhun hyräytyi; pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen, siitä reuoikse rekehen, kohennaikse korjahansa. Laski virkkua vitsalla, helähytti helmisvyöllä; virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni. Jo kohta kylä tulevi: kolme tietä kohtoavi. Vaka vanha Väinämöinen ajavi alinta tietä alimaisehen talohon.
Räystähän alla hän nyt makasi Ja synkiähän unehen vaipui, Kissa hänen nukuksissa kohtasi Ja käpälällä selkähän tarttui; Varpunen unestansa havasi, Kun kissa häntä repi ja raateli, Ja kuolema ahisti häntä. Varpunen itkuhun puhkesi Ja rukoili hartahasti: "Elä kissa kulta nyt minua syö Ja tapa näin surkiasti!"
Näin lauleli hiihtäjä hiljakseen, käden hyvästiksi hän tarjos. Mut Tellervo itkuhun purskahti ja hän kädellä silmänsä varjos. Yö hiljainen. Humu honkien. Ja laulaja lauleli jällehen. »Mut jos mua tyttö sä rakastat, niin vie minut Metsolaasi! Me heitämme maailman herjan tään ja etsimme elomaasi, ja minä olen sun ja sinä olet mun ja me elämme onnea unhotetun.
Ne on kolme Hiiden neittä, riisuit sulkansa kivelle, menit merta kylpemähän; illan ruskossa tulevat, aamun koitossa katoovat. Tuo oli Lippo linnustaja kiven kirjavan takana, katsoi siivet kaunehimmat. Pilvet päivä jo punasi. Nousivat merestä neiet, löyti kaksi lentimensä; kolmas etsi, ei tavannut. Impi itkuhun hyrähti. Lausui Lippo, liukas sulho: "Saanet sulkasi takaisin, antanet minulle suuta."
Mut miksi voimatonna raukeaa Yritykseni kuin tuo hanke lasna, Kun veljissäni tahdoin toteuttaa Mun tahtoani, muka oikeata, Ja vastahangan kovan kohtasin Niin että neuvotonna tuskastuin Ja julma vimma paisui sisälläni, Remahti itkuhun tai parkunaan Tai salakirousten salamoihin, Kunnekka sydämmeni kiukku uupui Ja mieli häpes omaa katkeruuttaan. Niin päivä kirkastui.
Tuntosi vaatis Astuvas toisin, Toisin kuin lemmestäs Huomannut oisin, Tai mihin kohtalos Johtaa ma voisin. Tuttu on mulle Tuo äänetön kaipuu, Huokaus karvas, Mi itkuhun haipuu, Sydän kun tietää, Ett' unhoon se vaipuu. Vaikkapa onni Vienyt ei meitä Riemuiten käymään Nuoruuden teitä, Niin älä murhein sa Päätäsi peitä!
Katumuksen kyyneliä vuodatti hän ja ensi kertaa syleili nyt lapsiaan langennut isä. Polvilleen kokosi hän pelkäävän lapsisarjan ja ynnä veisasivat he vainajan muistoksi virren. Kyyneleet uittivat silloin vanhan virsikirjan lehtiä ja itkuhun sekaantui suruvirren sävel. Simo. Vaan eipä parannuksen hedelmiä kantanut miehen katumus, sillä veltostunut oli tahdon jänne. Reetta.
Päivän Sana
Muut Etsivät