Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Sen verran minkä yhä enenevässä iltahämärässä saatoin nähdä, hänen koko olentonsa, kiireestä kantapäähän, tärähti, ikäänkuin joku sisällinen kipu olisi tahtonut häntä kureeseen vetää, ja samalla kuulin hänen hiljaisesti vaikeroivan. Mutta kohta hänen muotonsa taas muuttui melkein hurjaksi, silmät säihkähtivät kummallista tulta, ja minä kuulin, kuinka hän hioi hampaitaan yhteen.
Kapteeni huokasi syvään ja jatkoi: Kuullessani miehen vaikeroivan, tulin ajatelleeksi vajassa Skanssenin tullin luona tapahtunutta näkyäni ja kysyin, mitä hän tarkoitti. Isännälläni oli eräs onnenkapine, puuskutti tuo onneton, jonka hän pudotti eräänä päivänä kamarinsa lattialle.
"Minä lähden täältä," vakuutti Elisabet hyvin heikosti, "sinne, missä on huone valmistettu minulle Herran ja Hänen enkelittensä luona. Sinä saat tavata vaimoasi Hänen kunniassansa." "Ei sinun pidä kuoleman, oma siunattu äitini!" huusi Valdemar epätoivoisena ja itki, samalla suudellen tuon suuresti rakastetun kylmää kättä. Akselinpoika nosti vaikeroivan Signen äitinsä sydämelle.
Minä pyysin ja rukoilin hartaimmasti, mutta he eivät olleet kuulevinaankaan, vaan kiskoivat pois lapsiparan, joka yhä vielä riippui minussa kiinni, raastoivat hänet niin rajusti pois, että minun hameestani kappaleita repeili mukaan. Etäältäkin vielä kuulin Henryn itkevän ja vaikeroivan.
Bård kuuli hänen vaikeroivan ja valittavan kuin kovissa tuskissa. Bård meni sielunsa ahdistuksessa lääkärin luokse. Tämä sanoi, että hän oli terve kuin kala "etkä sinä kuole ell'ei ole niin sallittu". "Mutta minä en tahdo kuolla!" sanoi Bård. "Vaiti poika!" sanoi lääkäri. "Jos se on Jumalan tahto, täytyy sinun vaan taipua." Jumalan tahto! Kuinka Jumala saattoi senlaista tahtoa.
Pekka, yksi Perttilän rakuunoita, lyhytkasvuinen, mutta väkevä kuin karhu, lähti vastahakoisesti sulkemaan vaikeroivan suuta. Ollen yhtä taikauskoinen kuin muutkin toverinsa kammottivat häntä nuo vainajat keskellä pimeää yötä. Perttilä oli vaipunut ajattelemaan huomispäivän tapahtumia eikä kuullut mitään.
Abdallahin ensimmäisen sanan kuultuaan olivat naiset rientäneet telttiin; heidän kuultiin vaikeroivan ja valittavan. Sheiki laski päänsä rintaansa vasten. Kukapa olis uskonut, sanoi hän, että omaisesi tarvitsivat vartijata kun heillä oli enosi ja veljesi puolustuksena? Veljeni? sanoi Abdallah; se on mahdotonta. Eilen illalla, jatkoi beduiini, tuli veljesi tänne kuuden orjan kanssa.
Mä tunnen sääliä Ja enemmän mä tunnen kuumuutta Ja tuskaa sanatonta rinnassani, Nähdessäni tuon vaimon vaikeroivan Viel' enemmän! mun täytyy tunnustaa Sen taivahalle tunnen lempeä, Suloista rakkautta Ah! Mut kauaks jo Uskalsin harpata. Nuo haaveksii Molemmat niinkuin toista maailmaa Tavottaen. Mut edell' ehtiä Mun täytyy suuren kuninkaani luo Totuuden maahan. Kävelee yhä aatoksissaan.
Kuulee alta korpikuusen äänen vaisun vaikeroivan: »Hoi, kuka hiihtäjä oletkin, auta miestä onnetonta! Petralla ajelin, petra katkoi ohjat, kaatoi pulkan, metsän kohtuhun katosi; pelastuin vähissä hengin. Nyt en tiedä tietä enkä paikkaa pakkasen käsistä.»
Päivän Sana
Muut Etsivät