Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Minä palasin ja katsoin häntä silmiin. "Petyinkö vai teidänkö äänenne huusi nimeäni, kun palasin Dorotheenthalista tuona onnettomana päivänä?" Minä tunsin tumman punan lentävän kasvoihini ja kuumentavan poskiani; mutta viipymättä vastasin hänelle: "Minä se olin, niin minä olin niin levoton " samassa vaikenin, sillä ovi aukeni ja vanha Erdmann astui sisään.
Minä tiedän vaan, että hänen maallinen onnensa on murtunut kuten minunkin. Niin olen minä nyt kuin vesiajolla kulkeva laivanhylky, harhaillen ulapalla, kunnes aallot upottavat pohjaan. Ystäväni, ethän enää ihmettele käytöstäni? Ja nyt tiedät surullisen historiani, tiedät että olen kokonaan kompastunut kohtalooni. Tähän lopetti onneton ystäväni kertomuksensa. Minä kunnioittavasti vaikenin.
Ne lehdet, joita viinitarha kasvaa ijäisen Viljelijän, mulle kalliit sikäli on kuin Hältä niiss' on hyvää.» Ma vaikenin, ja kautta taivaan kaikui suloinen laulu; Valtiattareni mukana lauloi: »Pyhä, pyhä, pyhä!» Kuin valon sattuessa tuiman herää mies vuoksi silmäin kyvyn, kääntyväisen päin hohdetta, mi kalvosta käy kalvoon,
Välillä ruoan kahden, yhtä maukkaan ja läheisen, mies vapaa ennen nälkään nääntyisi kuin hän panis suuhun toisen. Välillä suden kahden ahnaan lammas näin seisois, pelkäis yhtä paljon niitä; näin koira keskellä myös kahden kauriin. Siks moiti en, en kiitä itseäni, jos vaikenin, kun oli pakko, kahden epäilyn yhtä paljon raastamana.
Siell' istui hän mua silmäten, Ma naureksin vaan ilveillen. Pois päänsä käänsi hän kainosti, Taas vaikenin, hän silmäsi. Ja syvää tuota silmäystä En unhoittaa voi milloinkaan, Mut puhkesin toki nauramaan. Hän tunsi tuskaa, häväistystä, Sen luin hänen kasvoistaan. Niin poistui, silmää nostamatta, Katosi puiston varjoihin. Katunut olen sittemmin. Teplitz 10/8
En uskaltanut ottaa asiasta tarkempaa selkoa, sillä minä aina kovasti ujostelin Agnesia; en milloinkaan voinut puhutella häntä vapaasti ja avonaisesti niinkuin muita toveria, pysyttelin mieluummin vähän loitompana, tai, jos lähelle satuin niin vaikenin.
Mut hän, joit' aikaa ynnä tapaa varron puheen ja vaitiolon, seisoo hiljaa; siks vasten toivoani viel' en kysy. Siks hän, mi näki, kuinka vaikenin ma sen katselmuksissa, mi kaikki näkee, näin virkkoi: »Tyydytä jo kuuma halus!» Ma virkoin: »Tosin vuoksi ansioni en oman vaatia voi, että vastaat; mut hänen vuoks, mi mulle sallii sanan,
Ne lehdet, joita viinitarha kasvaa ijäisen Viljelijän, mulle kalliit sikäli on kuin Hältä niiss' on hyvää.» Ma vaikenin, ja kautta taivaan kaikui suloinen laulu; Valtiattareni mukana lauloi: »Pyhä, pyhä, pyhä!» Kuin valon sattuessa tuiman herää mies vuoksi silmäin kyvyn, kääntyväisen päin hohdetta, mi kalvosta käy kalvoon,
Välillä ruoan kahden, yhtä maukkaan ja läheisen, mies vapaa ennen nälkään nääntyisi kuin hän panis suuhun toisen. Välillä suden kahden ahnaan lammas näin seisois, pelkäis yhtä paljon niitä; näin koira keskellä myös kahden kauriin. Siks moiti en, en kiitä itseäni, jos vaikenin, kun oli pakko, kahden epäilyn yhtä paljon raastamana.
Vai niin! kuulkaapas, herra apotti, jos te vielä tulette käymään siinä talossa, jossa minä tapasin teidät tänä iltana, niin kyllä minä uskallan. Minä luulen säikähtyneeni, kalpenin kovasti ja tunsin jalkani horjuvan allani, minä hain vastausta, vaan en löytänyt, minä vaikenin.
Päivän Sana
Muut Etsivät