Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Mutta tämän tien sulki häneltä lavantauti, vanhempain kuolema ja erityiset kovan onnen kohtaukset, jotka olivat seurauksina eräästä hellästä tunteesta jotakuta neitiä kohtaan Hernösandissa, jonka tähden hän siitä alkaen oli ollut ylimysvaltiaiden vainon esineenä; sanalla sanoen, sekä oppinsa tähden että politikin ja sukuylpeyden uhrina esiytyi herra Koskinen huomiota puoleensa vetävänä henkilönä.
Nosti päivän taivahalle, päivän terään tulta kaas, päivä ratkoi roudan sillat, luonnon keiju heräs taas, purki talven valkokankaat, hankki morsioksi maan, nosti nurmen silkkiverhon, nosti onnen apilaan. Mitkä lehdet apilaassa? Voima, laulu, työ ja lempi; voiman työssä voitokkaassa kevätkansa suurta luo. Mutta mikä voiman suo? Laulu, joka tenhoisempi on kuin voima Väinön maassa.
Ma vihan, kateuden työt Ja kostonhimon alhaisen Pois loitsin rakkauden vaan Ma kutsun maata asumaan, Maan lapsill' luomaan autuuden. Nuo himot, surman siittämät, Ja kaiken vainon, vääryyden Sanalla ruhjon syvyyteen: Totuuden päästän valloilleen, Perintöön valta-istuimen.
Siihen istui Väinökin, nosti nyt kattilasta lohenpalasen tuohilevylle jäähtymään ja sanoi naama vakavana: Sinä minun ihanaiseni! Oi kuinka kaunis ja suloinen sinä olet! Sydämeni pohjasta sinua suutelen ja sylini syvimpään syvyyteen kätken. Väinön käsiä rupesi nyt vetämään lohen kämpäleeseen. Pian pulluilivat kaikkien suut samassa toimessa niin hartaasti, ettei mitään puhelua joukosta kuulunut.
Mut kaunehin kassapäistä nyt astuvi Väinön luo ja kantelon viisikielen ikitietäjän kätehen tuo: »Oi ottaos omasi Väinö, suo soittosi soida taas, ja laulaos vanha laulu näin pyytävi nuoret maas.» Ja pitkin poskia Väinön vedet virtasi tulvanaan, kun vanhan, vaskisen soiton taas tunsi hän polvellaan.
MONTAGUE. Ma enemmän voin antaa: Kirkkaasta kullasta teen hälle patsaan. Niin kauan kuin Veronan nimi säilyy, Sen arvoista ei kuvaa nähdä varmaan, Kuin Julian, tuon uskollisen, armaan. CAPULET. Sen viereen Romeo saa yhtä aimon: Nuo uhri-raukat onnettoman vainon! PRINSSI. Tää aamu kolkon rauhan meille suo; Surusta peittää kasvons' aurinkoinen.
NUORI JOUKO. Niinpä nyt jalalle, veikot! Hetken matkan päähän tästä Tiepuolehen painukamme Kahden kallion välille. Kun honkasaloa halki Siit' ajaa Suvantolainen Alla orhisi parahin, Oma siskosi sivulla. NUORI JOUKO. Vaikenetko, taikka tuosta! Niin, teille kun annan merkin Tuulta matkin kaikki kolme Nuolta kolme linkoamme Väinön masmalohon roiskis! Hän on maassa meillä voitto.
Juuri juossut heillä juttu päästännäst' on kansan pulman. Uusi juttu, vanha tuttu: nurinaa vain ajan julman, vaikerrusta vainon uuden, pettymystä kansan koston, olotilaa onnettuuden, taakkaa viime veronnoston. Nousee Haerkepaeus: »Mahti vaikk' on Hurtan maassa tässä, oon ma karitsaini vahti, heit' en heitä elämässä.
Niin minunkin mielessäni Keväthelle, tuuli, kaste Herätti himojen tulvan, Hävityshaluisen parven, Villimmän kuin metsän karja Janoisena, nälkäisenä Herätti käteisen kyynkin: Sen sihinä, sen sohina On vereni vellotellut, Etten voi levätä ennen Kuin olen laulanut Väinön Suin sytehen, päin savehen, Parrasta Puhurin suohon. VANHA JOUKO. Kateus syö miehen mielen, Että ei tuhoa tunne.
Kiivetkäätte, vuoret Karjalan, Taivahalle asti kummutkaatte! Väinön laulut, henki Kalevan Maailmalle kauas kaikukaatte! KELLE SEPPELT
Päivän Sana
Muut Etsivät