Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Keskitalo ja Uutela pitivät hevosista huolen, muut tavarat täytyi jäädä huomiseen. Uutela oli hyvällä tuulella valjastellessaan Liinua komeitten sulhaskärryjensä eteen. Hän piti itseään tavallaan jo kuin paikkoihin perehtyneenä ja nyökäytteli melkein tutunomaisesti päätään ajaessaan asemalta poistuvien savolaisten ohi.
Kirkko oli jo melkein puolillaan, kun he astuivat pääkäytävän ovesta sisään. Mutta morsian rupesi heti oven luona katselemaan sivuilleen. »Eiköhän jäädä tänne?» kuiskasi hän. »Täältä näkee niin hyvin.» Uutela pysähtyi ja katsoi kuin tutkistellen häntä silmiin. Mutta sitten hän taas hymyili tyyntä hymyään.
Kun hän sitten vähää ennen aamiaista ilmestyi muiden joukkoon, tunsi hän itsensä jääkylmän tyyneksi, niinkuin se joka kulkee kohtalonsa tietä voimatta väistyä oikealle taikka vasemmalle. Aamiaispöydässä istuttiin kuin kirkossa. Ainoastaan Uutela puheli jonkun verran, mutta hänkin vähän, sillä hän ylipäätään ajatteli enemmän kuin puhui. Aamiaisen jälkeen se oli tapahtuva.
Kaikki katsahtavat toisiinsa ja hän näkee kuinka heidän silmiinsä syttyy suuri, hiljainen rauha. »Juuri niinkuin minä ajattelin», hymyilee Uutela laudallaan. He istuvat pitkän aikaa ääneti, kenenkään puhumatta sanaakaan. Silloin Helka nousee lapsellisen iloisena ja melkein juoksee Keskitalon ja vanhan emännän luo. »Mehän pääsemme nyt Hämeeseen?» huudahtaa hän.
Kaikki menivät Uutelan jälessä myllyn luo. »Puhaltakaa lujasti siipiin, että saadaan enemmän vauhtia!» kehotti Uutela. Kaikki puhalsivat voimiensa takaa, hämäläiset ja savolaiset, jopa Riitta piika ja omien loisten vaimotkin joukossa. Siipien pyörintä kasvoi hetki hetkeltä yhä hurjemmaksi.
»Mennäänköhän kirkkopihaan kävelemään ja hautaristejä katselemaan?» ehdotti hän morsiamelle. »Mennään vaan!» sanoi morsian ilostuen ja oikasi pientä sivuporttia kohti. Uutela nauroi: »Ei nyt sentään takaporteista, mennään pääportista vain.» Morsian seurasi hämillään. Lähellä porttia seisoi muutamia tuttuja isäntiä. Uutela ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan ainoastaan nyökäytteli päätä ohimennessään.
»Sinä et näy ymmärtävän koko näitä asioita», jatkoi Uutela nousten ja mennen aivan sisarensa luo. Sitten hän katsoi silmästä silmään ja kysyi kahdenkeskisen hiljaa: »Luulitkos sinä, että Maija-vainaa ja Lumikankaan torppa oli ensimäinen, mihinkä minä silmäni iskin?» »Niinhän minä...»
Hän tuskin huomasi tulleensa rantaan, näki kyllä veden avautuvan eteensä, mutta ei ajatellut hukuttautumista eikä kuolemaa, vain tuota ainoata: pois, kauas pois! Vähääkään vauhtiaan hiljentämättä hän juoksi järveen ja juoksi yhä vedessä matalaa rantaa syvemmälle. Silloin hän kuuli kirkasun takanaan ja huudon: »Uutela, Uutela, Jumalan tähden!» Se oli Hannan värähtävä, rukoileva ääni.
Niin juotiin ensimäinen kuppi. Toiset kaadettuaan vanha emäntä meni ulos, katsahtaen kuin siunausta rukoillen mieheensä. Keskitalo joi nopeasti kuppinsa ja odotteli Uutelaa, yhä pitäen keskustelua sopivasti vireillä. Uutela lopetti juontinsa ja laski kupit pöydälle. Lauseen loma sattui juuri niinkuin Keskitalo oli tarkottanut.
Silloin hän huomasi Uutelan edessään. Häntä pyörrytti Uutelanhan ne rahat olivatkin, muut vain olivat häntä auttamassa. »Kyllähän minä olen koko ajan tiennyt, että sinulla on jotain ollut», sanoi Uutela hiljaa. »Ilmota nyt, miesparka, viimeinkin koetetaan sopia.» Keskitalo olisi nyt tahtonut puhua Uutelan kanssa kahdenkesken, mutta hän ei taaskaan saanut ääntä esiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät