Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. marraskuuta 2025
»Tekeekös sinun mielesi Hämeeseen?» oli hän kysyvinään. »Tekee niin kovasti», vastasi tyttö ja painoi päänsä alas. Niinkuin Uutela olisi ojentanut toisen kätensä tytön päälaelle: »Kyllä sinä vielä pääset. Kiitos nyt vain!» Sitten hän vaipui taas mietteisiinsä.
»Nimeksi on ajateltu Kustaata...?» lisäsi emäntä aran kysyvästi. »Se on hyvin ajateltu», vastasi Uutela. Hän ei voinut olla nyökäyttämättä päätään tuolle kärsivälle vaimolle. Ja niin hän taas tyyntyi siitäkin. Mutta sinä päivänä, kun lapsi tuotiin kotiin, hänet valtasi uudelleen tuska ankarampi kuin koskaan ennen.
»No no!» rauhotteli Uutela. »Vaan kumpikos meistä nyt kahvit keittää?» käänsi hän leikkisästi toisaanne. »Hellassa on vielä tuli.» »Kyl'maar minä sitten», ilostui sisar ja ryhtyi heti toimekkaasti puuhaan. Uutela puolestaan toi puita lisäksi ja istahti sitten lavitsalle uutisia kyselemään taannoinen hymy yhä huulillaan ja syvällä asuvissa pienissä silmissä hiljainen säteily.
»Pidetään sitten päätettynä», myhäili Uutela. »Minä tulen lauantaina kihlat tuomaan.» »Ja sitten asiat reilaan!» sanoi Keskitalo, sipristäen taasen silmälaudoillaan. »Ja niin me vielä ennen helluntaita istumme kukin viinapuumme ja viikunapuumme varjossa.» He nauroivat kaikki. Keskitalon raamatunlauseet sattuivat aina paikalleen, se oli tunnettu asia. Keskitalo oli mennyt.
He kulkivat pienen, kivestä raketun maantiesillan yli. »Kas kun ovat oikein kiviä johteeksikin ajaneet en ole ennen huomannutkaan!» virkahti Uutela, iloisena että ilmestyi edes joku puheenaihe. »Siinä ne ovat olleet koko kesän», kiirehti Keskitalo jatkamaan. »Aika poikia ovatkin!» Uutela riensi tieltä alas siltaa sivultakin tarkastamaan.
Uutelan sisäinen tasapaino, hiljainen sanavalmeus ja nuorekas työinto piti tavallaan heitäkin pystyssä tässä omituisessa pakolaiselämässä, joka ikäänkuin häilyi unen ja toden rajoilla. »Ihmeellinen mies!» ajattelivat he, tuntien yhtä rintaa kunnioitusta ja pelkoa häntä kohtaan. Tähän asti oli Manta ollut heidän kaamea kohtalonsa, nyt kohosi Uutela rinnalle.
Mutta Uutela istui yhä liikkumatta, tylsänä teljolla. Hiki juoksi virtoina kasvoja alas ja täytti silmäripset, niin ettei hän nähnyt eteensä. Hän tunsi itsensä kuoleman väsyneeksi.
Ainoastaan jumalanmiesten, kuninkaitten ja sankarien he olivat lukeneet astuneen tällaisia polkuja, ei koskaan talonpoikaisten ihmisten eikä tämmöisten asiain tähden. He nyt astuivat. Uutela pysähtyi ja nosti kätensä silmäkulmilleen, katsellen sen alta niinkuin ei olisi näkemäänsä uskonut. Valtatiehen yhtyvän sivutien risteyksessä seisoi vanhanpuoleinen vaimoihminen.
Se sai tytön aivan sekaisin. Hän taas rukoili: »Manta on tehnyt syntiä Manta on huono ihminen Uutela ei tiedä Manta ei tahtonut naimisiin Manta oli niin nuori Manta itki minä tiedän kärsikää, kärsikää!» Vaan Uutela ei kuullut eikä nähnyt. Hänet oli vallannut kamala tunne, jossa kiehui sekaisin loukattu miehenkunnia, kostonhalu ja vielä joku kauhea, josta hän ei ollut itsekään selvillä mitä se oli.
Uutela tunsi silmiensä hämärtyvän ja hänen tuli äkkiä sanomattoman vaikea olla. Hän kuuli samalla rattaanpyörien ratinaa ja kääntyi sen enempää ajattelematta katsomaan. Siellä Keskitalo, vanha emäntä ja Manta ajoivat hiljaa, käymäjalkaa asemalle. Uutela kääntyi äkkiä hän ei jaksanut sitä näkyä kestää. Hän tempasi lujasti ohjaksista ja pakotti hevoset miltei juoksuun.
Päivän Sana
Muut Etsivät