Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. marraskuuta 2025
»Harmittaa vain, että talven pitää tulla väliin, ettei päästä oikein mielen mukaan mylläämään.» Uutela tunsi itsensä niin nuoreksi ja iloiseksi, että hänen olisi tehnyt mieli viheltää ajaessaan hevosen selässä pihaan, ellei se olisi ollut vanhalle miehelle sopimatonta. Pihalla he näkivät Mikon, joka vielä paikkoja oudostellen hiiviskeli hiljaa ja pudisteli joka askeleella lunta käpälistään.
Uutela katseli pitkän aikaa sisartaan salaperäinen hymy kasvoillaan. Sitten hän sanoi alennetulla, melkein hellällä äänellä: »Kyllähän asia, Karoliina, nyt taitaa olla niinpäin, että minä todestaan vielä ajattelen mennä naimisiin.» Sisar oli pudottaa kahvipannun kannen. »Sitä minä en olisi uskonut!» pääsi häneltä. »Etkä toivonut niinkö?» kysyi Uutela hiukan terävästi.
Tahdoin vain tietää antaa, että olen teitä ajatellut. Pane sentään vielä päivänmäärä.» Niinkuin tyttö olisi kumartunut taas kirjoittamaan. »Siitä se ymmärtää, kun kuulee, että se oli juuri vähää ennen», ajatteli Uutela. Kirje oli nyt valmis. Mutta Uutela ajatteli vielä mitä hän sitten sanoisi tytölle itselleen, koska tämä varmaan oli viimeinen kerta, kun hän hänelle puhui.
Häneen jäi tuosta kaikesta tällainen tunto: oliko hänkin, Uutela, ehkä jotain kieltänyt ja lauloiko nyt hänelle, niinkuin muinen Pietarille, muistuttaja? Silloin hänelle selvisi, että hän todellakin oli jotain kieltänyt, uskaltamatta koskaan penkoa pohjia myöten omaa osallisuuttaan asiassa.
»Jo nyt ihmeitä!» huudahti hän. »Sinähän olet ajanut partasikin, ja näytät nyt ainakin kymmentä vuotta minua nuoremmalta, vaikka minun kai tässä pitäisi iän mukaan olla saman verran sinua nuorempi. Jokohan minunkin täytyy ottaa veitsi käteeni?» »Anna sinä vaan olla», myhäili Uutela. »Kun minusta kuitenkin tulee vävypoika ja sinusta appi että olisi edes joku ero meidän välillämme.»
»Aivan oikein, jo se katselee!» riemastui hän. »Ensin tietysti Mariaa no, muuta ei tarvita, kyllä sinä sen toisen sitten huomaat.» Morsian havaitsi Uutelan katselevan hellittämättömästi itseään. Hän kävi kasvoiltaan punaiseksi ja painoi päänsä alemmaksi. »Nyt se ymmärsi ja häpesi», ajatteli Uutela kääntyen taas taulua katselemaan.
»Eihän se ihme ole että talo on tämmöisessä kunnossa, kun pitää ruokkia niin paljon laiskaa väkeä», naureskeli Uutela erään kerran potkaisten pari jaloissaan juoksevaa torakkaa kuoliaaksi. »Nuokin ruskeatakkiset, ja sitten toiset, pitkäkoipiset, tuolla uunin takana soittavat kuin mitkäkin pelimannit.»
»Uutela on hyvä mies, hänen kanssaan voisi aina jollainlailla tulla toimeen», sanoi hän. Ja kesken murheenkin hiipi taas tuo viekkaan ovela arkipiirre hänen suupieleensä: »Uutelalle sopisi aina sanoa: Voiko sadan ajastaikaiselle vielä syntyä poika vastaus katso 1:stä Mooseksen kirjasta. Mutta sen huutavat muut hänelle korvaan.»
Uutela hymyili tyyntä hymyään: »En kai minä tässä rupea talontyttärestä mökin muijaa tekemään. Ja touhuun minun jo taas mieleni tekee.» »Niin oikein!» ihasteli Keskitalo. »Mitäs aattelet, naapuri emmeköhän nyt päättäisikin sitä lopullisesti?» »Mutta mitäs Manta itse sanoo noin vanhasta miehestä?» ehätti sisar puolittain leikillä, puolittain tosissaan.
Mutta hänen oma tunteensa oli siksi todellinen ja juhlallinen, että hän nieli harminsa eikä puhunut mitään. Keskitalo sensijaan puhui sitä enemmän. Hän alkoi leveästi kertoilla millaista Savo on ja miltä siellä näyttää. »Omiasi panet!» ajatteli Uutela harmistuneena. »En minä mitään semmoista nähnyt. Vaikka kyllä minä sinun juttusi ymmärrän!»
Päivän Sana
Muut Etsivät