Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Sisaren olisi tehnyt mieli vielä sanoa: Näimmeköhän nyt viimeisen kerran? Mutta hän ei uskaltanut enemmän itsensä kuin toisen tähden. Niin he erosivat. »Kun aivan unohdin!» huudahti sisar kääntyen takaisin ja pistäen kuin salavihkaa pienen mytyn veljen käteen. Uutela tunsi kädessään että siellä oli paksut villasukat. Hän loi sisareen kiitollisen katseen ja kääntyi kiireisesti.
»Tarpeetonta ei meidän välillämme ole ennenkään sanoja kaivattu», ajatteli Uutela ja ainoastaan katsoi tyttöön onnellisin, hiljaa-sädehtivin silmin. Niin kului hetkinen. »Sanoisitkohan mennessäsi Mantalle, että hän tulisi vähän tänne», pyysi hän sitten heikolla, kuiskaavalla äänellä. Hanna hymyili kyynelten läpi hän tuli niin iloiseksi, että Uutela tahtoi nähdä Mantaa.
»Kun minä saisin ne vielä kunnialla kotiin!» huokasi Keskitalo. Uutela koetti tehdä pientä kotinäperrystä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän unohtui alati miettimään ja hänen tuskansa kasvoi hetki hetkeltä. Hän läksi ulos pihalle. »Menisinköhän poikain luo kesannolle tai ehkä paremminkin metsään?» ajatteli hän. »Täällä en voi olla.» Hän läksi, mutta pysähtyi jo muutaman askeleen päässä.
»Kylläpäs se Manta nyt on korea niinkuin Saaban kuningatar kunniassaan!» leikkasi hän kepeänleikkisästi raamatullisen vertauksen. Morsian katsoi punastuen alas. »Kaunis on jumalan luomasta», myhäili Uutela. Nyt hän ei kehunut omaansa, ja asia oli kuitenkin sanottu. Sitten he nousivat kärryille koko talonväen katsellessa. Uutela maiskautti hevosen liikkeelle.
Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle, kun hän kulki keittiön läpi. Kamarin ovesta sisäänastuttuaan hän pysähtyi hetkiseksi ja otti lakin päästään. Toiset, jotka vetäytyivät hiljaa hänen jälessään, näkivät hänen kasvoillaan mielenliikutuksen. Mutta sitten Uutela astui varmoin, hitain askelin vuoteen luo, jossa pienoinen makasi.
Se alkoi hermostuttaa, sillä se kaivoi heidän hämäläispohjaansa ja ennusti pahaa perhesalaisuudellekin. Keskitalo kyllä koetti pitää purjeita koholla, mutta se ei oikein onnistunut; sekä hän itse että toiset tunsivat että hän koetti. Ainoa, joka seisoi hymysuisena hämäläismaaperässään, oli Uutela. Jokainen tunsi että hän todella asteli omissa saappaissaan eikä ainoastaan koettanut.
Uutela tuli punaposkisena ja hilpeänä. Hänelle oli yksin puuhaillessaan johtunut mieleen pieni muutosehdotus heidän riihisuunnitelmaansa ja hän selitteli sitä nyt iloisena. Keskitalo myönsi ja ilostui itsekin tästä oli hyvä jatkaa, vallan toisin kuin jos he olisivat istuneet äänettöminä. Hänen luontainen oveluutensa, joka oli viime aikoina maannut aivan lamassa, alkoi heti nousta.
»Mikäs sitä Helkaa vaivaa?» kysyi Uutela lämpimästi tytöltä, joka seisoi hiukan syrjässä pää nurpallaan. »Kun ei täällä ole mikään niinkuin Hämeessä!» valitti tyttö itkuisin äänin ja painoi päänsä vielä alemmaksi. »Odota nyt vähän», lohdutteli Uutela hiljaa. »Pian me tänne laitamme miehissä palan Hämettä!»
»Ei taida Uutela nyt joutaa juttelemaan?» sanoi joku leikkisästi silmää vilauttaen. »Toisen kerran, toisen kerran», hymyili Uutela olkansa yli jatkaen tyytyväisenä matkaansa. Portin luona oli vehnästenkaupustelija, olipa limonaatiakin suuren tavaralaatikon kannella. Myyjä aivan erikoisesti iski Uutelalle silmää, katsahtaen samalla morsiameen.
Keskitalo ajoi hidasta käyntiä Hovin kujatietä ja katseli levottomasti pihalle. Ulkona ei näkynyt ketään. He tulivat jo aitan luo. Ei vieläkään ketään, ei edes Hannaa! »Ehkä Uutela tulee, kun päästään oven eteen», lohdutteli hän itseään. Ei ketään. Tulijat katsahtivat toisiaan silmiin, Keskitalon valtasi pelko.
Päivän Sana
Muut Etsivät