Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Noihin kahteen keskittyi kaikki, muut olivat vain todistajia sille, mitä lopullisesti tuleva oli. Uutela itse oli kokonaan unohtanut ne pienet epäluuloisuuden idut, jotka Hämeestä lähdettäessä pyrkivät mieleen nousemaan. Hän oli tullut päivä päivältä yhä enemmän vakuutetuksi, että heidän talonkauppansa oli hyvä.
Ja samaa tietä hänen ajatuksensa siirtyivät Lumikankaan pelloille, ensimäisille oman kynnöksensä lainehtiville laihoille. Uutela oli niin noihin ajatuksiin siirtynyt, että hän hämmästyi, kun näki Mantan tulevan sisään. Hän oli ajatellut sanoa: »Hoida nyt vain poika hyvin!» ja ehkä pyytää hänen tuomaan lapsen nähtäväksikin. Mutta nyt se kaikki tuntui tarpeettomalta kyllähän hän sen hoitaa!
»Kyllähän sinä, Keskitalo» ajatteli hän » olet kärsinyt, sen minä hyvin tiedän. Mutta mitäs siitä, kun sinun väärä halusi kuitenkin näkyy menevän perille.» Uutela tunsi että hänen aivankuin piti rientää Keskitalon avuksi. »Katsos, Keskitalo» ajatteli hän taas »tämä on nyt sitä meidän laiskankouluamme! Minulta vietiin se, mitä minä väärin tavotin. Niin pitää myös sinulta vietämän sinun tavotuksesi.
»No, mitäs tämä?» ihmetteli Uutela, vaikka sisaren hämmästys sai hänen yhä lämpöisemmin hymyilemään. »Kun olet niinkuin...niinkuin naimaan menossa!» naurahti sisar puristellen iloisena hänen kättään. »Vai niin sinusta näkyy», myhäili Uutela. »Mistäs tiedät vaikka menisinkin?» »Oikeinko totta?» alkoi sisar hätäillä. »Sitä vartenkos sinä minut kutsuitkin?»
»Emme me jaksa tätä häpeätä kantaa, vaikka kuinka ajattelisi», sanoi taas Keskitalo. »Kun jokainen sen ymmärtää kun Uutela on niin vanha ja kun hänellä ei ole ollut nuorempanakaan lapsia.» »Uutela!» huudahti emäntä kauhistuneena. Nyt vasta hän muisti sen puolen asiasta. »Voi Jumala, mitä hän sanookaan ja tekeekään?» Keskitalon mielestä se ei kuitenkaan ollut pahin kohta.
»Tulkaas nyt pojat vähän jalkojanne oikasemaan, sillaikaa kuin työntävät meidän vaunumme tuonne takaraiteille», puheli Uutela hommakkaana rahtikirjat kädessä. Pojat katsahtivat hiukan epävarmoina väkijoukkoon, mutta tulivat kuitenkin. Hanna yksin jäi yhä vaunuun karjan luo. Pojista tuntui oudolta kävellä tuon tarkastelevan joukon läheisyydessä.
Eikä Uutela tuonut mukanaan ainoastaan varallisuutta, vaan samalla aivankuin uutta elämää taloon niin hupaisaa kesää ei Keskitalo muistanut pitkiin aikoihin eläneensä. Pojatkin sopivat niin mainiosti hänen kanssaan. Mikäs sellaisen miehen kanssa! Aina tasainen, aina hymyilevä ja puuhakas kuin nuori poika nytkin paraikaa suurta kaurakuormaa Hämeenlinnaan viemässä.
Mutta kaikki se, mitä hän oli ajatellut sanoa, tuntui nyt sopimattomalta, ja niin hän sanoi ainoastaan: »Minä aina luulin, että minä tästä ensiksi lähtisin...» Uutela kääntyi häneen päin ja katsoi suoraan silmiin ensi kerran sen jälkeen, kun heidän välinsä sekaantuivat. »Minä tässä taidan kypsempi olla...» sanoi hän hiljaa, tuntien että se sisälsi kaikki, mitä heidän välillään sanomista olikin.
Keskitalo oli tänään kuin jousilla, koettaen pitää hyvää tuulta yllä joka taholla. Mutta Uutela vilkasi häneen tuon tuostakin syrjäsilmällä ja ajatteli omia ajatuksiaan. Tieltä kuului kärryjen rätinää siellä tuli muuan tuttava naapurikylän mies vastaan. Se sai mielet vallan ilostumaan. »Vai sille pitkälle matkalle nyt ollaan menossa», sanoi vastaantulija pysäyttäen hevosensa.
»Hyvin tuo Keskitalon tyttö lukeekin», sanoi Uutela hiljaa, ettei häiritsisi lukemista. Maija ainoastaan nyökäytti myönnyttäen päätään. Ja niin he istuivat ja söivät, aina väliin katsahtaen toisiaan silmiin. Sitten he nousivat pöydästä. Uutela istahti ikkunan luo. Hän tunsi itseään raukasevan. »Oikaisen itseni vähän tähän penkille huokaamaan tuo tyttökin lukee niin kauniisti», sanoi hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät