Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Enhän tiennyt, veikisteli Liisa. Luulin, ettet kaivannut minua ollenkaan. Minä? Niin. Ja ettet minusta vähääkään välittänyt. Paha, paha! Paljon suurempihan syy minulla oli luulla niin, kun sinä matkustitkin Muttilan kanssa. Näin he leikittelivät. Kiertelivät kuin kissat kuumaa puuroa heidän rakkautensa yhteistä onnettomuutta, uskaltamatta kumpikaan syvemmin kajota siihen.
Pomponiaakin miellytti tämän maailmanmiehen hieno kohteliaisuus. Lygia taas kuunteli häntä hämillään, hehkuvin poskin ja uskaltamatta nostaa silmiään. Vähitellen rupesi hänen suupielissään värähtelemään vallaton hymy ja kasvoista saattoi huomata, että tytössä taisteli ujous ja halu saada vastata ja vihdoin tämä halu voitti.
Tuolla toisten kanssa liehakoivat ne, joita monen vuoden kuluessa oli kaukaisella ihailulla seurannut, uskaltamatta koskaan lähestyä ja pääsemättä kertaakaan toivotun kanssa sanaa vaihtamaan. Kantta kävellessä vaikutti Anttiin yhä vielä se raskas suhde, joka oli koulussa toverien kesken vallinnut.
Samassa täyttivät mahtavat urkujen sävelet huoneen. Soiton voima oli jollakin tavalla sovitettu tarkasti huoneen koon mukaan, joten se ei kuulunut liian kovalta. Kuuntelin kappaleen loppuun, tuskin uskaltamatta hengittää. Sellaista musiikkia yhtä mestarillisesti esitettynä en koskaan ollut kuvitellutkaan kuulevani.
Ulla alkoi riipiä tulisella kiireellä kaksin käsin kyyköttäen saman marjamättään ääressä kuin Kalle uskaltamatta erota hänestä muuta kuin minkä kiireellä juoksutti marjansa jonkun vasuun, aina kun oli saanut mitan täyteen. Hän poimi kaksi mitallista siihen kuin Kalle yhden. Kaikki huomasivat suurten astiainsa täyttyvän kuin itsestään, ja riemu oli yleinen.
»Ja saamme kaiketi odottaa tuomiopäivään asti, sillä Ruotsilla ei ole mitään antaa», lisäsi Armfelt. »Siltä näyttää,» vastasi Lybecker luottavasti, »mutta toivoahan aina saattaa ja sill'aikaa on viisainta olla liiaksi uskaltamatta ja saavuttaa voitto hiljaisella peräytymisellä.» Armfelt huokasi syvään. »Jos voittaisimme peräytymisellä, niin johan koko tsaarin valtakunta olisi meidän.
Sekä pakolaiset että muu väkijoukko samosivat sentähden, aseellisen voiman uskaltamatta heitä estää, kreivi Hornin talon luo ja täyttivät vähitellen tiukkaan ahtautuen koko kadun.
Villon käski hänen astua edellä ja kiiruhti jälkeen. Novitio näkyi hämmästyneen sitä liikutusta, jota hänen sanansa vaeltajassa olivat herättäneet. Hehkuva uteliaisuus loisti hänen suurista, väliin rohkeista, väliin aroista silmistänsä. Joka askeleelta hän käänsi päätänsä, ikäänkuin haluten kysyä, sitä kuitenkaan vielä uskaltamatta. Vihdoin hän rohkaisi mielensä.
Silloin rähähtivät kahlekoirat portilla vimmatusti haukkumaan, ja kun vouti kääntyi, näki hän Reidan seisovan ulkopuolella uskaltamatta tulla sisään. Siit, koppiinne, koirat! Onko sinulla minulle asiaa? huusi vouti. Voudille on asiaa, kuiskasi Reita luo tultuaan. Mitä asiaa? Epäluuloisin silmin katseli vouti tulijaa. Pappiko lähetti? Pappi lähetti. Lupasi tulla puheilleen...
Ei ne semmoiset auta, ja raukka on se mies, joka tämmöisinä aikoina ei osaa itse auttaa itseään; parasta onkin, että leipäpala hänen hampaistaan kiskaistaan ja lapsensa temmataan hänen sylistään; voi teitä kurjia pelkureita, jotka semmoista sortoa suvaitsette, uskaltamatta antaa takaisin sille, joka teille vääryyttä tekee!
Päivän Sana
Muut Etsivät