Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Tuo kammottava olento oli yhä kintereissäni kiinni ja vaikk'ei se mitään puhunut, näytti se kuitenkin ikäänkuin huviksensa vaan tekevän minulle kiusaa. Kanki yhä kädessäni olin minä valmis lyömään sitä leuvoille niin pian, kuin se vaan minuun sattuisi. Minä saavutin rattaani, joille koiranikin, joka peläten ja uskaltamatta haukkua oli minua seurannut, hyppäsi minun jälessäni.
Nyt seisahtui hän ujona kynnykselle uskaltamatta astua sisään ja empi, pitäisikö hänen taas rientää pois, mutta silmäiltyänsä arasti vieraan ynseitä kasvoja ja havaittuansa äitinsä kiihoittuneen mielentilan, ei hän enää epäröinyt; muutamalla askelella siirtyi hän äitinsä viereen ja loi tutkivan katseen mieheen.
Renkipoika, jonka isä oli puutarhurina Sjövikissä, ajoi vaieten herransa jälestä, uskaltamatta puhutella häntä. Pojalta kului sentään aika hupaisesti tarkastellessaan livreijaansa, jossa puvussa hän nyt ensikerran esiintyi kartanon väen nähden.
Päästyään sen ikävuoden yli saapui neitien luo heidän veljenpoikansa, ylioppilas, rikas ruhtinas, ja Katjusha, uskaltamatta tunnustaa sitä hänelle tai edes itselleenkään, rakastui häneen. Sitten, kahden vuoden kuluttua, tämä sama veljenpoika poikkesi tätejä katsomaan matkallansa sotaan ja viipyi, silloin talossa neljä päivää.
Sitten hän keräsi puita, sytytti ne palamaan ja kun ne olivat hiiltyneet, niin hän pisti kapteenin vartaaseen ja paistoi hänet. Jäähdytettyään hänet hän söi hänet suuhunsa ja heitti luut syrjään. Sitten hän heittäytyi lepäämään ja kuorsasi aivan kauheasti. "Kaiken yötä me seisoimme liikkumatta paikoillamme uskaltamatta puhua toistemme kanssa. Mutta äkkiä juolahti mieleeni tuuma.
Yht'äkkiä kuului hevos-kavioitten kopina. Tämä kumisi kornetin korvissa ikään kuin riemusoitanto; Genserik lähti matkoihinsa ja kornetti palasi kiiruusti taloon, saadaksensa selvitystä. Mutta eipä hän kumpaakaan saanut. Paronitar kohteli häntä kylmästi ja vieroittavasti. Hänen vaativa, vakoileva katseensa tarkasteli Herminaa, joka istui ompelemassa uskaltamatta silmiään neulomastansa nostaa.
Elsa siirtyi toiselle puolen tietä ja sanoi: »Jos tulette, niin minä lyön kivellä ja huudan, niin että kuuluu kaupunkiin. Sieltä pian tulee ihmisiä ja on sitten kaunis kunnia teille!» »Mutta mitä sinä Elsa tyhjää!» koetti Aappo sopertaa uskaltamatta enää samalle puolen tietä kuin Elsa. »Eihän se nyt mitään ollut. Mitäs se olisi, jos olisit kävellyt minun kynkässäni ja jos tahdoin suudellakin.
"Voitteko mainita minulle ketään heistä?" kysyi Aino loukattuna. "Oo ensiksikin olen minä nyt täällä", ja ylioppilas loi häneen veitikkamaisen katseen. "Te niin mutta" Aino näytti olevan hämillään. "Mutta", toisti Erkki, katsellen häntä yhtä veitikkamaisesti. "Te", Aino tavoitteli sanoja "Teitä näen niin harvoin", sanoi hän vihdoinkin, uskaltamatta katsahtaa häneen.
Me katselimme toinen toistamme, uskaltamatta lausua sanaakaan. Kuuntelimme tuskallisesti, emmekä kääntäneet silmiämme Babetin ikkunasta, koettaen eroittaa jotakin valkoisten ikkunaverhojen lävitse. Setä istui liikkumatonna ja vapisi, nojaten molemmin käsin keppiinsä; minä kävelin kuumeentapaisesti edes takaisin suurin askelin. Väliin hymyilimme levottomasti.
Aavistamatta tai uskaltamatta toivoa mitään sellaista, tulemme suoraan erääsen kylään. Me koputamme erään talon portille ja meidät päästetään heti sisälle lämpimään tupaan. "No, Matti, onko teillä halua kulkea syrjäteitä vielä jonkun yön?" kysyin lukkariltani.
Päivän Sana
Muut Etsivät