Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Peseydyttyä eräässä ravintolassa ja vaatteiden puhdistettua, sanoi Reinhold Fredrikille: "Oikeastaan en minä tiedä ollenkaan, kelle mestarille minun olisi mentävä työhön, minulla ei ole täällä ketään tuttua, ja sentähden arvelin, että sinä, hyvä veli, saisit ottaa minut nyt suorastaan mukaasi Martti mestarin luo! Ehkäpä onnistuisi minunkin päästä hänelle työhön".
Minun vaimoni juoksi oitis vallattomasti koko uuden valtakuntansa läpi, katsoi tuota, katsoi tätä, tarkasteli, mittaeli ja selitteli hyvin innokkaasti millä lailla hän järjestää tuon ja millä tavalla tämän. Vaimoni oli todellakin kuningatar valtakunnassansa; hänen jalkansa polki tuttua, omaa maata, ja hänellä oli oikea taiteilijan silmä näkemään miten somaa tuosta kaikesta voisi tulla.
Kurjana, kuihtuneena raukkana oli hän niiltä tienoin poistunut ja, huolimatta hetken surustaan, oli hän nyt komea, täyteläinen, parrakas mies; sillä nykyinen suru ja pelko eivät olleet kuitenkaan kerinneet suuresti vaikuttaa hänen ulkonaiseen ihmiseensä. Kalle kyllä näki asemalla montakin tuttua, vaan ei tahtonut mennä heitä nyt tervehtimään. Lähdettiin astelemaan Kallen vaimon asuntoa kohti.
Kuinka ystävälliseltä tuntuikaan hän nyt, kun jälleen puhuin ja hymyilin hänelle tuota tuttua hymyä, joka niin kauan on ollut poissa huuliltani, ja kuinka sydämellisesti hän puhuikaan taas 'auringosta, joka oli alkanut loistaa hänelle, oltuaan niin kauan pilvien kätkössä'. Sydämessäni oli sunnuntai, autuus, ja tuskin lainkaan nyt syntiä ajattelin.
Emäntä oli jo saanut vaatimattomat laitokset pöytään ja ruvettiin ruoalle. Löfving katseli häntä nyt tarkemmin ja huomasi että eukkokin häntä katseli. Tuossa naisessa oli jotakin tuttua. Lieneekö hän ennen nähnyt häntä? Ettekö kapteeni enään tunne minua? kysyi nainen vihdoin. Minä olen majurinrouvan Ulla. Rouva Sprengtportin Ulla? toisti Löfving itsekseen. Mutta samassa hänelle selveni kaikki.
Harjalla istuu aina rivi mustia naakkoja, josta osa tuon tuostakin lähtee lentoon huutaen tuota tuttua: djakke, djakke, ja palaavat heti jälleen takasin, jolloin toiset lähtevät. Tietysti ovat kirkon rakentaneet jättiläiset. Hautuumaan ohi päästyä poikkesin pappilan tielle.
Chillip, leppeästi hymyillen ja pudistaen päätänsä minua tarkastellessaan, "minusta tuntuu, kuin kasvoissanne olisi jotakin tuttua, Sir; mutta nimeänne tavottelen turhaan". "Ja kuitenkin tiesitte sen kauan aikaa, ennenkuin minä itse", vastasin minä. "Tiesinkö todella, Sir?" lausui Mr. Chillip. "Onko mahdollista, että minun oli kunnia, Sir, olla avullisna, kun ?" "On", sanoin minä.
Tämä perhe se oli, joka herätti minun huomiotani paikkakuntaan muuttaessani. Vanhimmat lapsista olivat jo pesästä lentäneet pois, mutta heille kun luoja niitä niin runsaasti lahjotti, oli heillä lapsia nytkin ympärillään kokonaista kuusi kappaletta. Naurussa suin tulivat vanhemmat minua tervehtimään, niinkuin vanhaa tuttua ainakin.
Kun sitten palasin takaisin taloon, tulin mielestäni kotiini, jossa kaikki oli minulle hyvin tuttua, ja jossa ymmärsin joka katseen, jokaisen työn, ilon ja huolen. Minä näin sen heistä kaikista ja itsessäni tunsin, että saatoin olla kuin lapsi talossa ja ihastuksella vietin avarassa tuvassa päiväni.
"Minusta tuntuu, kuin ne tervehtisivät tuttua vierasta", rauhoitti häntä ukko Perttu, haukuntaa kuulostettuaan. Naiset sysäsivät ikkunalaudat auki ja tähyilivät tulijaa. Hetkisen kuluttua kuului melkein kuin hevoskavioiden kapsetta, ja heti astui hämyiseen pirttiin naisvieras.
Päivän Sana
Muut Etsivät