United States or Cuba ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Jou'uin, marja, muille maille, tuomi, toisille vesille, jou'uin, puola, purtavaksi, mansikka, manattavaksi. Joka puu puri minua, joka leppä leikkaeli, joka koivu koiskaeli, joka haapa haukkaeli. "Naitihin ma miehelähän, vietihin anoppelahan.
Mutta lähteeltä kiviheiton matkan päässä oli suutari Sunkreinin asumus. Piha oli viheriäinen ja sievä; siinä kasvoi suuri pihlaja ja mehevä tuomi; keisarin kukat prameilivat seinuksella kilpaa orvokkien ja muiden luonnon vapaiden impien kanssa.
Minä haluan nähdä teidän lapsiannekin, uskon että teillä on sieviä lapsia... Tehkäähän nyt siellä toukojanne ja valmistautukaa kaikinpuolin hyväksenne käyttämään tätä varhaista, kaunista kesää. Ajatelkaas, kuinka suuret lehdet ovat jo puissa toukokuun kolmantena päivänä. Katsokaas miten tuomi jo kukan alkuja luo. Oi kuinka ihana todellakin on tämä kevät. Ei ole suruun syytä.
Kasvoin vieläki vähäsen, Tyhjän onneni ohessa; Tuli toukka, tuomen kaivoi, Kukat kaunoset kaotti. Siinä tuomi tuskan tunsi, Huolen haikian havatsi; Minä jäini seisomahan Vähän onneni varalle. Ei sovi rengin rekehen.
Hilja tunsi Annan puheesta piston, joka tunki syvään hänen viattomaan sydämmeensä. Hänen suuret ihanat silmänsä, jotka äsken loistivat lapsellisesta ilosta, olivat nyt kyyneleitä täynnä, mutta hän koki estää kyyneleitänsä vierimästä. Eräs pieni valkotukkainen tyttö, Alma Tuomi nimeltä, katsoi nuhtelevin silmin Annaa ja meni sitte ystävällisesti tervehtimään Hiljaa.
Se näytti suurelta sisäjärveltä, josta sieltä täältä nousi saaria ja lehtoja ja puita tuoksuava tuomi seisoi vyötäisiin asti vedessä sirotellen kukkia ympärilleen , aidat pistivät esiin pitkinä jonoina ja loitompana näkyi vesien välissä taloja ja kartanoita aina tuonne saakka, missä metsäiset harjut kohoilivat, taustanaan siintävien vaarojen ääriviivat.
Niiden välillä kasvoi Valeen rehevät, suurilehtiset kessut ja äidillä oli pari tarhaa räätiköitä sekä sitten vielä jossakin nurkassa perunoita. Muuten oli se kivikkomäkeä. Pihlaja ja tuomi estivät siellä tienvarsilla puuhailevia näkemästä Laitalan kamarin ikkunaan ja huomaamasta, että siellä joukottain oli ihmisiä, mutta kamarissa olijat näkivät ulos.
Ol' onni se, maass' oli silloin huomen, Sen murheit' ei tarvinnut itkeä. Nyt uinut sä tyynnä alla tuomen, Min juuret on onnemme päiviltä. Ol' onni se, tuomi sun hautas päällä Viel' onnemme keväästä kuiskajaa, Ja kevähän maass' olet itse, vaan täällä On himmeä taivas ja synkkä maa. Ol' onni se onniko? Ken sen tiesi?
Ei tuule täällä alhaalla ollenkaan, mutta ylhäällä humisee aina vähän, niinkuin humisee korkean kirkon salvoksissa. Maa on sileää ja tasaista. Valkea peuransammalinen peite kattaa sen pinnan kuin syksyinen kuura. Siellä täällä on puiden välissä suuri kivi kuin uhrialttari ja kiven kupeella kukkiva tuomi tai pihlaja pistettynä siihen varta vasten kuin koristukseksi.
Mutta taivas oli kirkas ja poutainen. Voimatta pidättäytyä kääntyi hän toverinsa puoleen: Nouse ylös, Risto! Tule katsomaan! Anna minun nukkua, urahti toveri. Hän hiipi hiljaa, varpaillaan käyden märällä nurmikolla, pirtin perään, jossa kasvoi kukkiva, tuuhea tuomi, imien voimaa alla olevasta ruispellosta.