United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Karihaara, tänne on tullut uusi neitokainen. Menkää tutkimaan. Minusta näyttää, että hänessä on sekä »tykövetoa» että »kiinnipitoa». KARIHAARA. Tuoko tuolla Elviiran kanssa? Hilma Pollari. Tulesta pelastettu. Hänellä on sama vika kuin neitsy Eevalla. EEVA. Onpa hauska kuulla. KARIHAARA. Se vika, että on toisen oma. ANNA. Voi, sano, Jooseppi, kenen Eeva on!
Teillä on vanhaa vihaa, ja se on sinun työtäsi, Ruutperi, sinun työtäsi se on, sinä kostat, kun et saanut lainaksi rahaa! Mutta sano sinä, mikä sinä olet, vai sanonko minä? Sinä olet juomari, huorintekijä... Herra esimies, minä pyydän... Tuoko on esimies? Mikä esimies se on enemmän kuin muutkaan? Se paperejaan tuossa selailee, mutta tuskin tietää itsekään, mitä niissä seisoo.
Hän oli kuitenkin lapsuuteni toveri, muistin hänet tällä hetkellä niin elävästi semmoisena kuin hän siellä istui luokalla omalla paikallaan, toisen rivin reunassa keskikäytävän luona. Näin nuo viattomat, tummanruskeat silmät, jotka uskollisen tarkkaavaisina aina olivat opettajaan kiinnitetyt. Ja tuoko nyt tuossa edessäni oli sama Agnes? Tietysti te menette avioliittoon?
Sieltä hän sitten kuin turvan takaa tirkisteli Lopoon toisella silmällään. Ja äiti häntä suojeli, laski toisen kätensä pojan kaulalle ja kumartui hänen ylitsensä. Ei Lopo ota, elä pelkää. Lopo nauroi. Rouva loi katseensa häneen ja huomasi vasta nyt, kuinka rähjäinen hän oli. Tuoko oli ottanut lapsen syliinsä? Ehkä suutelikin häntä? Ja vankeudessa hän oli istunut.
ANNA LIISA. Tuoko rakkautta!? Kaikkea muuta vaan ei rakkautta. MIKKO. Se on rakkautta, tulisinta rakkautta, mitä maailmassa löytyy. Kuule minua, Anna Liisa. Koko ajan sinä olet ollut mielessäni siellä Saarijärvellä, ja vahvasti olin päättänyt, että vielä kerran tulisin sinut perimään.
Laura katsoi häntä vakavana silmiin ja odotti vastausta. Ei ollut Leenalla muuta neuvoa kuin antaa mennä: »Roomasta niitä tuodaan.» »Joulupukkiko tuo?» »Tuo väliin joulupukkikin.» »Tuoko muukin?» »Tuo muuan kiltti täti.» Leena oli kuin tulisilla hiilillä, kun keskustelu oli saanut tämän käänteen. Hän pelolla odotti uusia kysymyksiä ja mietti, miten nyt pääsisi pian irti koko jutusta.
Niin näyttää, kukat, eläimetkin käy valhesuulla jokainen. Korean narrin kanssa lilja se liehuu, tuoko siveää? Myös perho suukoin huikentelee, jo unhoon viattomuus jää. Ja orvokinkaan kainoutta en takaa, pikku kukkanen se kiemaellen kietoo, tuoksuu, ja maineeseen on kaiho sen. Mä epäilen, jos satakieli tunteistaan laulaa, eikö vaan viserrä, itke, liioittele se yksin tottumuksestaan.
MENENIUS. Niin minäkin, jos niitä vaan ei ole liiaksi. Tuoko hän voiton lakkarissaan? Haavat häntä kaunistavat. VOLUMNIA. Otsallaan, Menenius; hän palajaa kotiin kolmannen kerran tammiseppele päässä. MENENIUS. Onko hän Tulloa hyvänpäiväisesti löylyttänyt? VOLUMNIA. Titus Lartius kirjoittaa heidän otelleen keskenänsä, mutta Aufidion päässeen pakoon. MENENIUS. Parasta olikin sen saatan vakuuttaa.
Tuoko olisi kuullut, vaikka vihollinen tykillä olisi ampunut hänen korvansa edustalla! Olipa hänessäkin vartiaa näin tärkeään paikkaan! Mutta nytpä muistan! Enkö jättänyt kammarini avainta suulle; ja kammarissa on raha-arkkuni! Nyt varkaat varmaan vievät minun rahani, kaikki, kaikki minun rahani! Voi minua kovan onnen lasta! Vaan mitä on tehdä?
Mitä esitetty?» kysyi matami ihmeissään, mutta samassa tuli Iiri sisälle ja Pekko meni suoraan hänen luoksensa, sanoen: »Nimeni on Pekko Salmi, minä kuulin, että olet setäni ja tätini kasvatti.» Iiri kumarsi ja katsoi vähän ujostellen vierasta poikaa. »Tuoko se nyt oli esittämistä?