Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Niin käski minua ystävänne teille kertomaan. CONON. Ja sinä kerroit kauhistuksen näytelmän. Olipa siinä laukausta! KARIN. Oi Jumala, että kesti maa ja taivas! MARGARETA. Että kesti korkeuden vahvuus ammahdusta verrattoman tulen! CONON. Ah! tuima linna, kampatessaan kuolon kanssa, antoi mennessänsä mailmalle niin voimallisen potkauksen, jossa itse Vesuvius ei kilvastele.
Routa, ruhtinas nevojen, nuoremmalle noin nimesi: »Viel' älä liikoja iloitse, eessä on tuhannet turmat!» Toki suorivat sotahan nuo sulhot sumean Pohjan, sata kuuraista urosta, tuhat miestä tuurallista; kussa kulki Turjan tuima, kypärät kyventä iski, raaka raikui Talven taika, soi säilät revontulien. Se oli suuri Suomen linna, Kalevan kuningaslinna, alla kuusen kukkalatvan, päivänpuolella mäkeä.
Mutta silloin oli ollut kesä eikä tuima talvi, kuten nyt. Ruoho vihertänyt pitkin vuorten rinteitä, vain sieltä täältä sinertävä jääkirkko vilahtanut. Kaikki oli ollut silloin niin toisin. Toisin myöskin hänen ajatuksensa myllertäneet. Nyt ne kulkivat niin tyynesti ja tasaisesti. Nyt ei niillä tuntunut olevan kiirettä mihinkään.
"Ei pidä tuomita ketään ulkomuodon mukaan", tuumi Daniel, "on useita ihmisiä, jotka ovat kaljuja kuni kuoritut tukit, mutta jotka sydämmessään halveksivat meidän kaltaisiamme, ja on useita ihmisiä, joiden ulkomuoto on kulmikas ja tuima, mutta joiden sydän on ystävällinen ja herttainen.
Niinkuin vaimoa vääntelevää kivun ampuma tuima synnytär-impien, polttehikas, läpiviiltävä vihloo, Heren tyttärien, kipuneitojen kirveleväisten, niin tulisetpa nyt tuskat sai tuta Atreun poika.
Pitkänä, mahtavana, yliluonnollisena olentona seisoi hän heidän edessään keihääseensä nojaten, kasvoissa tuima, tuomitseva ilme. Nyt oli koko vuori tulessa alhaalta ylös asti, ja mustana ja paksuna kuin ukkospilvi seisoi savu taivaalla tyynessä ilmassa.
Häntä Kannoilla seurasimme majaa hälle Tilataksemme; vaan hän ajaa joutuun, Ja lempi, tuima niinkuin kannus, auttoi Hänt' ennen meitä kotiin. Vieraaksenne, Ihana emäntä, nyt yöksi jäämme. LADY MACBETH. Mit' omaa alamaisell' on, hän itse Ja kaikk', on lainaa, hyvä ruhtinaani; Me vaadittaissa tilin teemme, jättäin Omanne teille. DUNCAN. Käsi mulle! Nyt Isännän luokse.
Tuuli puhalsi niin aaveentapaisesti häntä vastaan noista kolkoista rotkoista ja loukoista, hän tunsi vielä saman väristyksen ruumiissansa, jota hän muisti lapsuuden aikana tunteneensa, niinkuin siellä todellakin olisi asunut tuo tuima vuorenhaltija, millä Luckard, kun Wappu oli pahankurinen, oli peloittanut häntä vuoteelle.
Kun onnistunut kaikki on; Kun ylähäinen Schwartzburg vankkoin tornein, Ympärysmuurein meidät varmaan suojaa; Kun isä Erland linnan kappelissa, Joss' uhraantui Leonoora Rudolfille, Kätenne laskenut on yhteen, silloin On armastelun aika; Schwartzburgin Te Weissenfelsiks silloin voitte muuttaa, Ja silloin teitä nähdess' isä Erland Jo nuorentuu ja tuima Wilhelm leppyy; Tuon syntisraukan autuudeks myös silloin Veisaamme sielumessuja, mut nyt, Nyt väleen kaikk', ja mua seuratkaa!
Hänen häälyväisyytensä, epäluuloisuutensa ja tuima luontonsa säikyttäisi kenen muun hyvänsä, vaan ei minua, hakemasta hänen laisensa sielun lietteestä tukevata jalansijaa. Yhtä vaikeata on rautakahleisiin kytkeä meren aaltoja, kuin saada häntä kiintymään määrättyyn päämaaliin ja määrättyihin keinoihin sen saavuttamiseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät