Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
"Tiedän," keskeytti häntä Tommi katkerasti, "että hän vainoo minua, vainoo ja vihaa koko meidän perhettä aina siitä, kuin olemme kylään tulleet." "Ei se mihinkään hyödytä, että me niistä asioista vielä puhumme," vastasi Anna surullisesti. "Me lapset emme sitä voi auttaa. Me voimme vaan kerran vielä antaa toisillemme kättä kaikessa sovussa, Tommi, ja luvata ilman vihatta muistaa toisiamme."
"Niin, kumpikos meistä tarvitsee anteeksi antamista?" "Kumpainenkin", vastasi Antti, joka seisoi vaimonsa vieressä. Hän oli nähnyt kaikki. "Kummankin meidän täytyy toisillemme anteeksi antaa, ja kun kerran vaimoni sen sanoo, niin on se tehtävä, sillä hän osaa loihtia ihmisiä!" Vanha ukko myhähti surullisesti, otti miniänsä käden omiinsa ja puristi sitä hellästi.
Kesän kuluessa minä tuuditan itseni siihen unelmaan, että hän todellakin on jo minun, että hän rakastaa minua, ja että me vain emme puhu siitä toisillemme, vaikka tiedämme sen kumpikin. En käsitä, että syy siihen ei ole muu kuin ympäristön. Veli on hiukan veltto, loikoilee mieluimmin päivät pitkät puutarhan riippumatossa ja lukee romaaneja.
Minä en osaa mitään, sillä äitini ja minä teimme aina toisillemme mieliksi, enkä minä huolinut oppia, mitä kouluissa opitaan, enkä huoli nytkään. Ah, teidän olisi pitänyt nähdä äitini; hän oli niin pienen pieni rouva, että minä jo kolmentoista vanhana jaksoin kantaa hänet alas puutarhaan.
Mutta meillä ei nyt ole aikaa siihen, kello on kohta kymmenen: meidän on sanominen hyvää yötä toisillemme. Minä olen hyvin iloinen siitä, että olen puhunut kanssanne, herrani. Minä sanon vielä toistamiseen, mitä jo olen ennenkin sanonut: Olkaa niin hyvä ja käyttäkää vaikutusvoimaanne saattaaksenne tämän kirotun talon asukkaita leppeämmiksi ja häpeämään itseänsä.
Senkin aasinpää, verikorva, hupelo; ohutposkinen hupelo! Kuotus! OLIVIA. Mies viekää maata; haavaa hoitakaa. SEBASTIAN. Lankoonne haavan löin ja sitä suren; Mut vaikk' ois täysi veljeni hän ollut, En muut' ois turvakseni voinut tehdä. Niin oudosti mua katselette, neiti, Ja siitä päätän loukanneeni teitä. Anteeksi, armas, noiden valain tähden, Jotk' äsken toisillemme vannoimme.
Samoin kuin nuoruuden päivinäni, samoin nytkin rakkauden side vetää minut luoksesi. Vaeltakaamme yhdessä! Koettakaamme ainakin vaeltaa yhdessä! Sydämmeni rukoilee sitä sinulta ja sinun, Saara! eikö se kuiskaa sinulle, että me voimme sopia toisillemme ja tulla onnellisiksi yhdessä?» «Enkö minä tule sinulle elämän taakaksi?
Minä otan Karuliinan, vaikka läpi kuuman kirveen. Se on suora puhe ja vastustamaton sana, lausui isäntä. Mutta muista, Paavo, ettei saa pahennusta harjoittaa! Siitä lähtien Karuliina ja minä olimme uskotut niin kahden kuin joukossakin yhdessä seurustelemaan ja sydämmemme paloi toisillemme puhdasta tulta.
Isäni oli jalo mies, me emme koskaan olleet sanoneet pahaa sanaa toisillemme, suora tunnustukseni kai vaikutti häneen, hän pidätti itseään, vältti minun katsettani ja viittasi minua istumaan viereensä penkille. Minä uskon sinua, kun itse sen vakuutat ... jos et ole puhunut totta, niin saat tehdä tiliä omantuntosi kanssa. Totta minä olen puhunut. Mutta minä aion mennä naimisiin ja erota koulusta.
Hän tuli nopeasti ja punastuen suoraan luokseni, ja tarttuen käteeni hän sanoi: »Rakas David, lukkari tietää kaiken; hän on sallinut meidän täällä sanoa toisillemme jäähyväiset.» »Niin, sen olen kyllä tehnyt, lapseni», virkkoi lukkari, »mutta vain lyhyet, koska Susanna sitä niin hartaasti pyysi, ja siksi, että te molemmat tietäisitte mitä minä, tätä asiaa tarkoin punnittuani, siitä ajattelen.»
Päivän Sana
Muut Etsivät