Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Ja hongat humisi huolissaan Suomen salomailla ja surua solkikoivut soi ja huokasi korven kuuset; hellitteli heinät vienot, kuikutti kukat kanervan, ahoset armahat vaikeroi ja nurmet nuoret itki. Ja Väinön kantelo kaiutonna valitti kivillä rannan ja Suomen laulu orpona, onnetonna vieri maita, vieri soita, vieri synkkiä saloja vaan nääntyen näljissänsä.
Hän päästi kätensä vaipumaan kasvoiltaan ja tuijotti hämmentynein katsein ympärilleen. Kuutamo uinaili vaaleilla kentillä, ainoastaan puut, joiden alla hän istui, kurottelivat synkkiä ja uhkaavia varjojaan tämän hymyilevän rauhan kuvan kehykseen. Valittava huuto, kuin lapsen itku, kuului etäältä.
Pani kullat kulmillensa, hopeat hivuksillensa, sinisilkit silmillensä, punalangat päänsä päälle. Läksi siitä astumahan ahon poikki, toisen pitkin; vieri soita, vieri maita, vieri synkkiä saloja. Itse lauloi mennessänsä, virkki vieriellessänsä: "Syäntäni tuimelevi, päätäni kivistelevi.
Illalla klubissa istuissamme emme osanneet keksiä mitään keinoa asian auttamiseksi. Tuntui siltä, kuin olisimme kuilun partaalla, mistään emme saaneet lohtua. Shebekon häväistyksistä ja uhkauksista ei tahtonut kukaan puhua; useilla oli synkkiä ajatuksia mielessä.
Niinpä oli Paavali taasen eräänä kauniina toukokuun aamuna kävelyllä virkistämässä itseään, haihduttamassa niitä synkkiä jälkiä, jotka yön unet olivat hänen sieluunsa painaneet. Hän kävi hitaasti eteenpäin aivan puiston aidan vieressä, seisattui välistä, pisti kepillään reiän tuoreesen käytävän hiekkaan, pisti toisen, kolmannen, ja pian muodostui siihen jonkinlainen kuvio.
Tuolla läheni neljä vanhaa naista talrikkineen paistivatia, toinen toisensa perästä, kaikki pitkiä, kaitoja, synkkiä, totisia, mustissa, vanhanaikuisissa, lattiaa viiltävissä leningeissä; mustat harsot riippuivat päälaelta alas hartioille ja hartioilta taas valuivat suuret mustat saarlikauhtanat aina helmoihin saakka.
Kalpeana ja liikahtamatta oli kreivi kuunnellut nuorukaisen sanoja mutta näytti kuin ei se lämmin myötätuntoisuus, jolla ne lausuttiin olisi ollenkaan koskenut häneen, sillä jo ennestään synkkiä kasvoja pimensi yhä syvempi raskasmielisyys ja kauniit huulet värähtelivät, kun hän vitkalleen vastasi: Se, jonka nyt näet edessäsi on ihan toinen kuin se, jonka silloin näit.
Sen äsken rauhattomat aallot olivat nyt pitkiksi ajoiksi laskeneet levolle ja kätkeytyivät yhä syvemmälle talven kylmän vaipan peittoon. Miltähän maailma näyttää, kun ne taas vapaina vyörivat ja maa viheriöitsee? Lumiraskaat pilvet ja katkeamaton äänettömyys synnyttivät vaihtelevia ajatuksia, synkkiä ja surullisia niinkuin kolkko luontokin.
Turhaan koetti Sadok lohduttaa surevaa perhettänsä; hänen oma sydämensä oli surun runtelema: hän suri kadotettua poikaansa, hän suri onnettoman isänmaansa pelastusta. Hänen juuri ajatellessaan näitä synkkiä ajatuksia kuului torven ääni temppelistä muistuttaen olevan iltauhrin hetken.
"Tänne, Licinius", huusi hän. "Tule perässäni! Tässä pitäisi aukon olla." Hän juoksi eteenpäin, mutta törmäsi jotakin kovaa vastaan niin ankarasti, että lensi takaperin. "Mitä se on", kysyi Lucius Licinius. "Onko siellä toinen muuri?" "Ei", virkkoi rauhallinen ääni ylhäältä, "ne ovat goottien kilpiä." "Siellä on kuningas Vitiges", sanoi prefekti vimmoissaan silmäillen vihaisesti synkkiä haamuja.
Päivän Sana
Muut Etsivät