Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Helmasta meren sinisen kaukotornit kangastuvat paisteessa suvisen päivän; virkahti tulija vieras: »Lienevät tupia tuulen, pilvilinnan liepehiä.» Lausahti tulija tuttu: »Varro, vierimme lähemmä!» Helmasta meren sinisen päädyt korkeat kohosi keskeltä kesäisten puiden; outo tuota tuumimahan: »Ken pani palatsit tänne maille pohjan pakkasien?» Kotiin-saapuja sanovi: »Laskemmepa laiturihin!»
Rannan vaahto vastoavi: »Niin on mieli miehen nuoren kuin aalto meren selällä, tuulen viemä, toisen tuoma, viskoma joka vihurin.» Hattarainen haastelevi: »Tutki ennen, turha tytti, tuulen tietä taivahalla, polkua suvisen pilven, pihat ilman piirtäväisen!» Istun, itken, neiti nuori.
Tytti huusi, huikahutti kymmenennen vaaran päältä: "Tuntenet kukan korean, vaan et tunne neittä nuorta." Tuo potra Kaparin poika kukan heitti kuusikkohon, puhki ilmojen puheli: "Tuntenen sinutkin kerran, sie kuulu Syvärin kukka, ennen aamun alkamista, Koi-Luojan korenemista!" Ilkkui impi kukkulalta: "Ajat aamun auteretta, sie tuuli suvisen illan!"
Kaikessa sama on tahto, vaisto valtava, ijäinen: toivo kuolemattomuuden. Suurimmassa, pienimmässä: elää itsensä ylitse, suojata oman-sukuista. Tuo on luonut luomakunnan, linnut puihin laulamahan, maat, ilmat iloitsemahan. Tehnyt valtiaat väkevät, templit, linnat, taidetarhat, askaret aren ja pyhän. Soinut kansan kanteleissa, työssä, toimessa inehmon, leikissä suvisen luonnon.
Vaadit mun visertämähän taas iloja ihmisviidan, minut laadit laulamahan, jällehen kipuja järjen, minut, miehen tuonen-tyynen, minut, jo elämän-oudon, hapsin ammoin harmenneisin leikeissä suvisen lemmen. Mykistyisin myös sinulle.
»Nyt heljä heinäkuun on sää, saa minut huomenhetki tää niin outoon mielialaan, mies nuori, metsän lehtohon, suvisen ilman sulohon nyt tullos, sinne halaan; tää päivä juhlapäivä on.» Soturi vanha lausui näin, sivulle verkon siirrältäin, mua kädest' otti, johti; ja kautta kylän hiljalleen vei meidät kukkapolku veen sinervän rantaa kohti, sen hempeen kastehelmiseen. Oi ihanuutta ilman, maan!
Mutta kerranpa tuuli äkisti viskautui pohjoseen, sieltä liehtoi hän tuimasti pitkän, suvisen päivän ja saattoi ilman viileäksi, koleaksi. Väsymättä hän liehtoi, kunnes viimein illan tullessa hän vaikeni ja vaipui lepoon. Kuin hauta oli äänetön ja kylmä tämä yö, ja pellon povella makasi harmaa halla kuin tukehuttava painaja nuoren immen kukoistavalla povella.
Vuori itse kohosi nyt kaikessa uhkaavassa komeudessaan kirkastuen kirkastumistaan pakastavassa aamuilmassa, hajoitellen vain vielä viimeisiä suvisen sään sumuja kaljun lakensa ympäriltä. Oli kuin olisi ollut sitä vastaan käytävä, sitä valloittamaan ryhdyttävä. Yksinkö hän oli sen tekevä? Yksin Jumalan kanssa!
"Nyt kesäpäivä loistavi, niin oudoks muuttaa mieleni tää aamu armahainen; jos haluat, niin lehtohon, suvisen ilman sulohon nyt käymme, nuorukainen; tää päivä juhlapäivä on." Soturi vanha lausui tään, pois verkon laski kädestään ja ääneti muu johti; ja poikki kukkaniittyjen sinisen järven rannallen, mi kastehelmin hohti, nyt kävi kulku hiljainen. Oi suloutta taivaan maan!
Ja sen silmissä oli ollut tumma sini kuin ruiskukan kuvussa tai sudenkorennon siivessä tai suvisen järven pinnassa, jonka äärtä etäinen, päivänpaistama ukkospilvi uhaten pimittää... Uhaten? Väinämöisen täytyi oikein ääneen hymähtää tuolle ajatukselleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät