Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ehdin sen taas sauhutessa ihailla ympäristöä ja nauttia luonnosta, josta en nauti juuri muulloin kuin silloin, kun minulla sen helmassa on jotakin muutakin tekemistä kuin siitä nauttimista. Se ei tuossa ehkä ole kaikkien kaunis, mutta se on minun kauniini, kalamiehen kaunis, niinkuin on sulhon kaunis morsiamen aitta, kuinka harmaa ja hatara lieneekin.
Kukan kätki lippahasen, pani alle päänalaisen, kun heräsi, avasi arkun: oli kukka kultalehti. Tuosta tunsi suuren sulhon, jonk' oli kanssa karkeloinut kummulla välillä vetten; eikä itkenyt enempi. LUOJAN LEIP
Näin omenan oksasella, Punakuoren pääni päällä, Nousin puuhun nostamatta, Kohosin kohottamatta; Toipa surma sulhon nuoren, Sulhon nuoren, miehen kainun, Tuli tuo omenispuulle, Alle oksien osasi. Suitset seitset vyön takana, Takatarhilot käessä. "Mitä suitsin seitsin laait, Kuta tarhiloin tavotat?" "Ottaisin omenamarjan, Punakuoren oksaselta." Annoin oksalta omenan, Puotin punaisen kuoren.
Miehet usein Vihaansa halpaan esineesen purkaa, Kun syy on suuremmissa. Niin on aina; Jos särkee sormeas, niin terveissäkin On ruumiin jäsenissä tuskan tunne. Ei, jumalia ei ne miehet ole; Heilt' emme aina sulhon hempeyttä Saa vaatia. Emilia, mua moiti; Soturi olen huono: tunnossani Valitin hänen kylmyyttään: nyt huomaan, Ett' olen todistajan lahjonut ma Ja väärin häntä syytän.
Mi lempi kaikissa vaiheissamme kuin enkel' armias puolestamme alati valvoo ja huolta kantaa, ei mitään vaadi, vaan kaikki antaa? On joukossa ihmistunteiden vain äidinrakkaus sellainen. Kaikk' itsekkyyttä on lemmen luomat: niin kuumat suutelot sulhon suomat, hyväilyt hellimmät sisartenkin kuin maire tirskunta pienosenkin, ja parhain ystävä palkkojaan uneksii, äiti ei milloinkaan.
Neito vasten vastaeli: "Jos saisinki toisen sulhon, En mä sua sinä ikänä, En oma'a kullaistani." Kanteletar III: 121. Vapautettu kuningatar. On vuoren huipulla linna, se katsovi laaksohon, Mut niinkuin hauta jylhä ja kolkko se on, eloton: Lukoss' on rautaportit, valo ikkunoist' ei näy, Vaan ääneti niinkuin aaveet sen tornissa vartiat käy.
Istui neiti lepetissä, Sekä istui, että itki, Sormiansa murtelevi, Katkovi kätösiänsä, Katsoi ylös taivahalle, Katsoi alas maarajoille; Taivahalla päivä paistoi, Vene matkoi maarajoilla. "Se on sulhoni venonen; Tules sulho ottamahan!" Sulho noin sanoiksi virkki: "Jopa tulen, jotta taian, Sulhon venot vetrehimmät, Sulhon airot armahimmat, Sulhon istumet ihalat." Sulho otti venosohensa.
Vielä laulan pitkän pöydän, Siihen peiton purppuraisen, Siihen kukkaset koreat, Kaunihimmat luonnon kaiken; Siihen mettä maljat täynnä Mehuisinta, makuisinta, Mit' on luonto lypsynynnä, Antanunna äidin rinta. Vielä laulan lempilinnut: Sulhon sorjan, neidon nuoren. Kuvastinna katto heille, Seinät loistavat sulona, Leikiksensä lattiainen, Heille ikkunat iloksi, Pöytä kaunis kunniaksi.
Kun tuli tupahan kerran, Tuli kun tupakan katsku, Maikoi kun malinan henki. Parempi minun pysyä, Armahampi aikaella, Liepehellä liete'rannan, Kalarannan kaitehella, Kun sylissä tuhman sulhon, Miehen kalton kainalossa. Toivossaan pettynyt.
Kun meni makoamahan, otti vitsan vierehensä, nahkaruoskan naulaltansa, ei ketänä muuta vasten, vasten vaivaista minua. "Meninpä minäki itse illalla makoamahan, sulhon vierehen venähyin; laski sulho vierehensä antoi kyllin kyynäspäätä, viljalta vihaista kättä, paljo paksuja pajuja, mursunluista ruoskan vartta. "Nousin kylmältä kyleltä, viluiselta vuotehelta.
Päivän Sana
Muut Etsivät