Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Kunpa vain kaikki suomalaiset Europa-matkustajat olisivat yhtä vakavaraisia!... No, te ette käyneet sitten Algierissa? Emmehän me miten, selitti Antti, kun täytyi vielä Rooma, Firenze ja Venetsia nähdä, siirtyä sieltä Wieniin, Budapestiin ja Pragiin ja tietysti vielä tehdä lyhyt huvimatka Harzin vuoristoon... No, nyt te tulette suoraan Berlinistä? kysyi Soisalo.
Päästä jo sille ijälle, harmeta valtion ja yhteiskunnan palveluksessa ja sitten äkkiä tulla paljastetuksi. Sanopas muuta! myönsi Soisalo. Mutta hän on ansainnut kohtalonsa. Sikäli kuin jokainen ihminen on ansainnut sen, tuumi Antti miettiväisenä. Minä en vain voi ymmärtää sellaisia ihmisiä. Heillä täytyy olla hermot kuin laivantouvit. Minä taas käsitän varsin hyvin heidät, väitti Soisalo.
Tiedän, mitä tiedän, sanoi hän. Sinä et tule paljoa häviämään... Vain parikymmentä tuhatta, keskeytti Soisalo tyynesti. Heti kuolemantapauksesta kuultuani olen sen ottanut mukaan laskuihini. Eikä sinun pankkisikaan, jatkoi ukko. Ei ainakaan suoranaisesti... Eikä välillisesti, väitti Soisalo. Sillä eihän ystävämme Toivio ollut missään tekemisissä meidän liikkeemme kanssa.
Ei koskaan voi kyllin harkita sellaista asiaa, huomautti Antti voimattomasti. Soisalo ei vastannut siihen, vaan katsoi jälleen kelloaan. Aika rientää, sanoi hän, ja minulla on vielä paljon toimittamista tänä iltana. Kahta asiaa minä kuitenkin vielä pyytäisin sinulta... Pyydä sataa! virkahti Antti.
Tuo mies ei ikinä itseään menetä, ajatteli Soisalo, katsoen flegmaattisesti hänen jälkeensä ja puhaltaen hiukan kaihomielisen sauhun sikaristaan. Hyvä on, vaara on ohitse. Ystävän olen pelastanut, mutta kadottanut itse ehkä parhaan ystävättären, joka koskaan olisi voinut tulla omakseni. Omasta mielestään hän alkoi olla liiankin hyvin onnistunut.
Tahdonpa ottaa ensin pienen yleiskatsauksen kaikista tarjona olevista mahdollisuuksista, jatkoi Antti samaan nuottiin. Ei sikaa säkissä enää. Kaikki mahdollisuudet ovat sinulle tarjona, huomautti Soisalo hiukan vakavammin. Mutta muistakin, että sen täytyy olla rikas, määrättömän rikas. Ei kukaan hullu mene enää köyhän kanssa naimisiin näinä aikoina.
Ja hänen Herransa on tietysti suuri liikemies. Kyllä, muhoili Soisalo, mutta ei hänen Kristuksensa. Olihan kerran eräs köyhä leski tullut hänen luokseen rukoilemaan poikansa puolesta, joka oli velkaa hänelle eikä voinut maksaa ajoissa korkojaan... Sht! Hän kuuntelee? Mitä vielä! Hän vain aivastaa. Prosit!
Hänen siinä peilin alla istuessaan ja päivän sanomalehtiä katsellessaan ilmestyikin Antti sisälle. Hei! Hei! Hei! Eipä ole pitkään aikaan tavattukaan. Eipä kyllä. Täällä sitä vain eletään kuin talviset jänikset ja poljetaan omia polkujamme. Soisalo ei aluksi huomannut mitään outoa hänen olennossaan. Tavallista kalpeammalta hän näytti vain.
Hänellä näkyi olevan niin kiire, ettei hän ehtinyt edes ystävänsä luo poikki salin tulemaan, viittasi vain tälle ja rupesi heti palttoota päälleen vetämään. Soisalon oli pakko mennä hänen luokseen. Kuinka kävi? hän kysyi. Hän ottaa vastaan! vastasi Antti. Mutta minulla on kiire. Hän sanoi olevansa juuri maata menemässä. Onnittelen sinua, hymyili Soisalo. Mutta mitä sanoit hänelle?
Pelkäsin tosiaan, hän sanoi nyt aivan toisella, sydämellisellä äänellä, että joku oli vetänyt nenästä sinua, mutta huomaan ilokseni, että sinulla on ollut omat laskelmasi. Varmasti, sanoi Antti. Enhän minä vielä ole sentään tullut hajamieliseksi. Sitten hän esitti avomielisesti laskelmansa. Soisalo kuunteli tarkkaavasti häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät