United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt hän katkasi sen äänettömyyden, joka tähän asti oli tuvassa vallinnut ja alkoi Simon kanssa puhua minkä mistäkin asioista, ja sittepä se kehrääminenkin alkoi paremmin luonnistua. Vähin erin alkoi hän muiden puheiden ohessa kääntää keskustelua omiin talon asioihinkin.
No niin, sittepä pitääkin mennä koreasti: levolle jo kello yhdeksän aikaan illalla. Usein olen ajatellut, ett'ei ollenkaan pitäisi makaaman noina kauniina ihanoina valoisina kesäöinä, jotka loistavat valosta, kuin kaste päilyy nurmella ja linnut laulelevat. Sehän on monen tunnin makaamista ihanimmasta ajasta koko elämässänsä. Mutta niin se nyt on, eikä sitä saa muutetuksi. Maata jokaisen täytyy.
»Ei sillä mulle ole mitään asiaa!» »Eiköpähän ole, sittepä hänen näkee, näkee jo.» Esa yhä seisoi portailla vastassa ikään kuin estääksensä vieraitten tupaan tuloa. Jahtivouti ja lautamiehet loivat nimismieheen odottavia katseita. Vihdoin Lindblom tulikin hiukan ähkyen, sillä piha oli rakennukseen päin nousevaa, vastamaata.
Te palsternakat, porkkanat, kalalokit, männynkävyt, vekkulit, suppupaarmat, kivennuoliaiset, sopulit... Mitkä vielä? Onko sinulla nälkä ukko? Etkö tahdo lanttua? *Talonpoika*. Muurahaisnielijät, vasikantanssit... *Nimismies*. Pitäkää pienempää suuta, hyvä isä. Ja te, siellä sisällä, antaudutteko hyvällä vai mitä? *Kaarle Moor*. Emme. *Nimismies*. Sittepä minun täytyy käyttää väkivaltaa.
Minun tähteni? Niin, ainoastaan sinun tähtesi. Vaan sittepä? Tahtoisitko sitte ? Vastaa! Vaan mitä minun pitää vastata siihen? Enhän voisi mennä sinun luotasi. En koskaan! En koskaan! Vaan jos nyt minä menisin Eyolfin luo? Ja sinä tietäisit varmaan, että sinä tapaisit hänen ja minun. Tahtoisitko tulla meidän luo? Tahtoisin. Niin mielelläni! Niin mielelläni! Vaan Vaan ? En voisi, sen tunnen.
Sittepä minä tulen sinun luoksesi sinä rakas sisarkulta. Minun täytyy sinun luo. Kotia sinun luo puhdistuakseni ja jalostuakseni yhdyselämästäni Alfred, sinä rikot Ritaa vastaan! Minä olen rikkonut häntä vastaan. Vaan en riko tässä. Ajattelehan vain, Asta! Minun ja sinun yhdyselämä. Eikö se ollut alusta loppuun kuin suuri juhlapäivä? Niin oli, Alfred. Vaan sitä ei voi enään elää uudelleen.
Syksyn tultua kansitan äkkiä lammit ja järvet, Kiiltävän iljantehen luistaja-parvelle suon; Sievästi silloittaa sipasen joet, suot rämehetkin, Sittepä nuo kesätien koukerot oikoa voi. Turhaan raukeavat Lumetartenki laatimat hanget, Jos vaan kättäni en laske ma varjelemaan. Kirkastan komeaks kuperan, jalon taivahan kannen, Hattarat pois hajotan tähtien tieltä ja kuun.
Mutta sittepä se myöskin tuli se kuudes käsky. Rovasti käännähti nojatuolissaan toiselle lanteelleen ja katsellen ikkunaan päin ja paperiveitsellä naputellen huuliansa alkoi kautta rantain kierrellä esille. Mutta jo ensimäisistä sanoista, kun hän rupesi puhumaan likasista ajatuksista, Helena ymmärsi, että nyt oli edessä hänen salaisin kysymyksensä. Helena yhtaikaa sekä kauhistui että ihastui.
Iirille en mene; sinne hän kyllä tulee sukulaistensa luo. Mutta kykenenkö lähtemään minnekään? Voinko olla häntä näkemättä? Pyhäinpäivään on vielä monta viikkoa, sittepä nähdään »
Sanna jäi tuumaamaan, miten Niemen ukolle saisi sanotuksi Mikin morsiamesta, mutta ei kauan ehtinytkään aprikoida, sillä ukko tuli samassa. Sanna nielaisi, yskähti ja jopa jo puhkesi sanoihin: »Ettepä tiedä, isäntä, mitä minä tiedän, että Mikillä on morsian.» »Vai niin, sittepä saan miniän, se hyvä.»