Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Kärsivällisesti rupesi Janne uudestaan selittämään alusta alkaen. Lindblom aina väliin pani anteeksi antavan näköisenä: »Noo ja!» Kun toinen oli saanut juttunsa selvitetyksi, kysyi nimismies juhlallisella painolla: »Noo ja!... Ja sinekö sitten ole miestä, joka muistuttaa *minu* virkavelvollisuutta! Häh?» »Mitä, eihän tämä nyt semmoista...?»
Lindblom rupesi niin hyväksi, että tarjosi Jannelle piippuun, vieläpä kaatoi ryypynkin. Valitti, että hänellä on niin hirveän kiivas luonne. Oli luullut häntä tultavan muistuttamaan virkavelvollisuudesta, ja siitä oli suuttunut, kun hän koettaa tehdä mitä ikänä voi. Kehui kuulleensa, että Hautalan Janne on siivo mies ja toivoi, ettei heidän välillensä tästä nyt paha meno tulisi.
Mitä minä nyt valheitten kanssa, jopa se nyt olisikin.» Mitään enää puhumatta avasi Lindblom oven ja työnsi Saviojan keittiöön. »Marketta, sano telle eijele, et mene kotiansa ja lehette tenn asijalle teys-jerkinen ihmistä», jonka jälkeen hän veti ovensa paukkuen kiinni.
Mutta kun hän sitä edellytti varmasti, niin pysyi paikoillaan ja loi sohvallepäin toisinaan myrkyllisen katseen ja näkyi ajattelevan: »Joskopahan halkeisit, Jumalan luoma!» Vähitellen Lindblom tyyntyi nauramasta, mutta puuskaus näkyi kovin uuvuttaneen, sillä hän oikaisihe sohvalle pitkäkseen ja huohotti siinä kuin väsynyt hevonen, purskahtaen tuon tuostakin uuteen nauruun.
Kun sen lisäksi Lindblom lopuksi otti niin hyvästi huomioonsa esityksen, niin hän pois tullessaan jo tätä melkein ihanteli kelpomieheksi. Keittiössä sanoi Janne hyvästit Margareetallekin, joka sukanparsinnasta, kun toinen neula oli hampaiden välissä, hiukan nenälasiensa ylitse tirkautti häneen. Vähän ajan kuluttua ilmestyi eteisestä keittiöön Saviojan Ville.
»Ei sillä mulle ole mitään asiaa!» »Eiköpähän ole, sittepä hänen näkee, näkee jo.» Esa yhä seisoi portailla vastassa ikään kuin estääksensä vieraitten tupaan tuloa. Jahtivouti ja lautamiehet loivat nimismieheen odottavia katseita. Vihdoin Lindblom tulikin hiukan ähkyen, sillä piha oli rakennukseen päin nousevaa, vastamaata.
Lindblom huomasi, että hän voi tovereihinsa luottaa, tiesi myöskin vanhasta kokemuksesta, että jos ei puukkojunkkari käy päälle kohta, ei se käy ollenkaan. Siksipä hän asettuikin uhkaavalle kannalle Esan suhteen ja ryhtyi reippaasti toimitukseen, kirjoittamaan talon eläimiä ja irtainta. Esa ei nähtävästi vieläkään uskonut kaikkea todeksi, sillä se tuntui kuin unissakäymiseltä.
»Niin minä vain sanon että...» uudisti muori. Lindblom käski muorin pitää suunsa kiinni. »Mitä varten? Minä puhun, minä, ja minä tahdon puhua. Minä olen ollut emäntänä...» »Suu kiinni!» ärjäisi nimismies. Esan katse kohosi penkin loukosta. »
Piru viekän! Minekö ja sine, häh?» »Niin no, vaikka niinkin. Ja kyllä niitä on muitakin, kaikki heränneet ja...» »Herennet! Keretiläisikö sine meinaa?» kysyi Lindblom kärsivällä äänellä ikään kuin yhtäkkiä olisi saanut vatsankivun. »Joo.» »No voi sun...»
Herra Lindblom oli varsin hauskan näköinen mies, mittaa vanhan laskun mukaan saappaineen 62 tuumaa. Mutta paksuus! Kylläpä näki, ettei hänen lempensä ollut hairahtunut syrjälle omasta persoonasta. Päässä oli kaksi ulospäin tunkeutunutta silmää, jotka tulkitsivat hänen sisäisiä ajatuksiaan niin selvästi, että heti ensi silmäyksellä voi aavistaa hänen alkavan puhella jotakin seuraavaan tapaan: »
Päivän Sana
Muut Etsivät