Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Tekee kunniaa niinkuin upseerille, unohtaen olevansa lakitta päin. ANTON. Mine ei on löjtnant ene eike sine kersanti. Pite kesi alhalla. Sine on poliis ja pite olla yks esimerkiks toisil. Onkko teme laitta! Mine aja ulos sinu, djävla svinet! POLIISI. Ymmärrän, herr Löjtn ... Befallningsman. ANTON. Onkko sine kuullu se kun teel on tapaktunu? POLIISI. Olen kuullut, herr Befallningsman.
»E-ihen te-eme nyt semmosta! Vai neen! Eikö sine muistutta minull virkavelvollisuuta, sine?
Menne loitto siite, muija! sine ei malta kuitengin olla ilman että koske ... katto loitto, jos tahto... Hennon kai minä tästä mennäkin... Niin noh! Miksi sine sihen tuli ollenkan? ja ikkuna paukahti vihaisesti kiinni.
ANTON. Otta ruumis ja pesse puktaks ja pane pukdas sekkin. POLIISI. Ymmärän, herr Befallningsman. ANTON. Sitte otta selve kuka se on tehnyt ja keske följa tili befallningsman. POLIISI. Ymmärrän, herr Befallningsman. ANTON. Mine aikko erotta sinu virast, mut se saa veel olla teme kertta, jos sine toimitta hyvin teme asja. POLIISI. Ymmärrän, herr Löjt ... Befallningsman.
Vanha Aquilus Regulus, joka oli erittäin tarkka tuntija kaikissa amfiteatteria koskevissa asioissa, mietti hetkisen ja huomautti sitten: "Ne näytännöt, joissa ihmiset esiintyvät sine armis et sine arte, kestävät aivan yhtä kauan, mutta eivät ole laisinkaan niin huvittavat." "Käsken tästälähin antaa heille aseita," vastasi Nero.
Tutkijat ovat katsoneet epäilemättömäksi, että voimakas alatajuinen sielunelämä on välttämätön ehto, conditio sine qua non, uskonnollisen kääntymyksen esiintymiselle. Niinkauan kuin uskonnollista pelastusta kaipaava ponnistaa omaa tahtoaan, elää hän vielä siinä sielunpiirissä, jossa pahimmin tuntuu hänen epätäydellisen minuutensa avonainen haava.
»Mite sine vaadi sitten?» kuului tuomarin kysymys huonolla Suomen kielellä ja ruotsalaisella soinnulla. »Tuomiota, tuomiota, laillista tuomiota, viimeistä tuomiota», jatkoi Jukke ja vapisevin käsin työnti tuomarin käteen paperivihkon, johon oli kirjoitettu mitä ikänä laitointa sanaa olisi Antin kuullut sanoneen, siten näyttääkseen Anttia, miten paha ihminen se on.
Liisa tuli nojanneeksi kukkasmaan aitausta vastaan mutta silloin koputti joku hyvin tiukasti ikkunaan... Ei Liisa sitä ymmärtänyt, että se hänelle koputti, ja nojasi yhä aitausta vastaan. Silloin rämähti ikkuna auki, ja kimakka ääni alkoi huutaa Liisalle... Mitte sine, muija, siine! ... menne tiehees! Eikö tässä saa olla ... pilautuuko tämä siitä, jos tässä on?
Piru viekän! Minekö ja sine, häh?» »Niin no, vaikka niinkin. Ja kyllä niitä on muitakin, kaikki heränneet ja...» »Herennet! Keretiläisikö sine meinaa?» kysyi Lindblom kärsivällä äänellä ikään kuin yhtäkkiä olisi saanut vatsankivun. »Joo.» »No voi sun...»
TYYNI. Sinäkö et saa antaa anteeksi, vaikka tietäisit, että pitää? Oh, sitten sinulla on hyvin huono virka. Se pitäisi olla häpeällistä miehelle. ANTON nousee pöydästä, pyyhkii suunsa, tulee Tyynin luo, puhuttelee niinkuin lasta: Rakas pikku, mine luule sine tiete kuka sen on tehny. Kuka se on? TYYNI. Niin, minulla on aavistus.
Päivän Sana
Muut Etsivät