United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pitkinä, valoisina kesäpäivinä, kun hän makaa nurmikolla riippukoivujen alla ja niiden lävitse tähyää sinitaivaalle, muistuu hänen mieleensä usein tuo hyvä professori. Mutta niitä tunteita, joita hänessä liikkuu tuota kunnon miestä kohtaan, ei hän voi selittää, sillä hän on vain oppimaton tyttöraiska.
Pekka miettii, niinkuin vanhat usein miettivät, varsinkin valoisina öinä, puoleksi valveilla, puoleksi torkkuen, nähden näkyjä äskeisistä ja etäisistä, muistellen eilisiä ja kaikkein kaukaisimpienkin aikain takaisia. »Olihan se häpeä, olihan se häpeä semmoinen, ettei sitä ennen ole vielä tapahtunut.
Vasta kun Eugen saapui, tuli Dora entiselleen, sillä silloin rouva Blum luopui omistusoikeudestaan häneen ja jätti hänet pojalleen. Eugen ja Dora tekivät aina päivällisen jälkeen pitkiä kävelyretkiä, jolloin Dora unohti koko ikävän aamupäivän, ja valoisina kevätiltoina hän nautti täysin siemauksin nuoresta onnestaan.
Mutta kenties kaikista unohtumattomimpia olivat sittenkin ne hetket, kun pienissä kuoroissa eri pöytien ääreen istuutuneina laivan kannella valoisina, lämpiminä kesäöinä toverien kanssa sulettiin hienoihin, ihanteellisiin mielialoihin.
Tuo henkisen sairaaloisuuden tunne, joka hiljaisena mielenahdistuksena, jonkinlaisena onnettomuuden aavistuksena aina siitä asti, kuin saatan muistaa, oli piillyt sydämeni syvyydessä, joskin yhdessä-olo Susannan kanssa valoisina kesäaikoina oli sitä hetkeksi hälventänyt se ei siis ollutkaan synnin tuntoa, ei pahanteon taakkaa, ei mikään salaperäinen, hämärä poikkeus luonnon kaikesta muusta järjestyksestä, vaan ainoastaan tauti, yksinkertaisesti vain tauti, joka oli parannettavissa sopivalla luonnollisella hoitotavalla.
Sen ainaisina koristeina ovat juonikkaat, pauhaavat virrat, jotka vierivät Andreas Thorsenin asumuksen ohi. Sammalta ja katajapensaita kasvavalla huoneen katon harjalla istui useimmiten noina valoisina öinä valkoinen kissa ja lämmitteli puoliyöauringon paistehessa.
Ja hiljaisina, valoisina kesäpäivinä, jolloin aurinko sulatti tervaa vanhoista puumajoista, joita vielä siellä täällä oli jäljellä, ja paahtoi hiekan niin, että se poltti jalan alla, silloin saattoi pikku kauppala yksinäisyydessänsä niinkuin ennen muinoin oikein levittää hiekkasärkille mustat verkkovapeensa ja kalankuivaus-telineensä, rähisevät, paljasjalkaiset lapsilaumansa ja naishenkilönsä, jotka lyhytvartaloisina ja leveähartioisina istuivat kyyrysillään hiekassa, perunoita kuoriskellen.
Jaampa tekisi sille laatikon, ja minä lukisin siitä talvi-iltoina isälle ja äidille lieden ääressä, ja valoisina kesäöinä, kun hiljaisuus vallitsee vuorilla ja laaksoissa, kun puoliyön aurinko punaisella hohteellaan kultaa kirjan lehdet, silloin lukisin niin monelle, jotka tulevat meille. Mutta Jaampa ei saisi olla kuulemassa.
Reippain mielin he ottivat kontit selkäänsä, pyssyt käteen, Rakki seurasi talutushihnassa, sitten eteenpäin! He olivat päättäneet kävellä valoisina viileinä kesäöinä ja pysytellä virran läheisyydessä niin kauan kuin se kulki länsi-itäsuuntaa.
Kävellessään siellä valoisina, hiljaisina kesä-iltoina, näki hän kapinallisten puitten lävitse vilahdukselta keltaisen-punasta iltataivasta, jonka hohde valui yli Sandsgaardin lahden länteenpäin merelle, jonka pinta oli kuin peili pitkine aaltoviiruineen. Hän tuli ajatelleeksi että puutarhamajan katolta muinoin oli ihana näköala merelle. Nyt sekin oli ummessa.