Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Hän oli luottanut siihen, että jos hänen epäilyksensä Signen ja Irenen luonnonvastaisista vaistoista ylimalkaan oli oikea, täytyi Liisallakin olla jotakin vihiä niistä. Eikä hän ollut erehtynytkään tuossa uskossaan. »Minä luulen niin», oli Liisa vastannut. »Lääkettä jäi kyllä vielä pulloon.» Liisa oli siis hänet täydellisesti ymmärtänyt.
Hän oli iloissaan siitä, että Cecilian tuuma sopi niin hyvin yhteen hänen tuumansa kanssa, jonka hän oli lykännyt, saadaksensa kauniin Signen valtaansa hirmuiseen tuomioistuimeen, jossa pyövelin kirveen uhkauksen ja koston tulikiven liekkien pelko oli tähän asti ollut hyviä avuja väkevämpi. Hän käski Cecilian kuskimiehen antaa hevosten juosta niin paljon kun taisivat.
Viimeiset sanat hän lausui erikoisella äänenpainolla Johannekseen ja Ireneen päin ikäänkuin hän olisi tahtonut vartavasten muistuttaa heitä tuosta illasta, jolloin Irene oli saman syyn takia jättänyt heidät kahden kesken. Tämä oli Johannekselle jo liikaa. Anteeksi, sanoi hän, nousten nopeasti pöydästä ja Signen jälkeen kiirehtien. Neiti, te unohditte jotakin. Mitä?
Kuningas vei Signen ja prinsessa Valdemarin kirkkoon, jossa pispa seisoi alttarin edessä, odottaen morsiusparia. "Ja nyt elköön eroittako teitä muu kun kuolema!" sanoi prinsessa rakastuneille, joiden kädet pispa yhdisti. Vihkimyksen loputtua lankesivat he polvillensa prinsessan eteen, joka syleili Signeä ja vei sitte hänet onnellisen sulhasensa syliin.
Kun viimein Bård tuli sisään kirkonovesta ja näki Gunhildin, säpsähti hän ja kävi kalpeaksi: niin kauniina hän ei vielä koskaan ollut häntä nähnyt. Tuntui juuri kuin olisi hän nähnyt Gunhildin ja Signen yhtähaavaa: Gunhildin uljaana, lämpimänä, kukoistavana ja Signen tunteellisena, lempeänä ja hiljaisena. Hän loi silmänsä alas ett'ei hurmaantuisi.
Hän tahtoi, hänen täytyi tietää, oliko Irene tuolla ylhäällä yksin lapsen kanssa vai oliko Signe todellakin viettänyt yönsä heillä. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun ovenvartia ilmoitti, että molemmat naiset olivat viime yönä ajaneet pois. Pois? Mihin? Sitä ei ovenvartia osannut ilmoittaa. Johannes arvasi heidän ajaneen Signen ja hänen isänsä hotelliin. Ja lapsi?
Niiden seassa olivat hänen isänsä ja äitinsä kuvat, ja niitä pidettiin Signen mestariteoksina. Sill'aikaa kun hänen isänsä huokaili inkvisitionin vankeudessa, ei hän voinut olla hetkeäkään sitä katsomatta. Nyt oli hän iloisemmilla tunteilla ottanut Valdemarin kuvan jälleen esiin.
Niin, ja sitten tapasin minä myös sinun entisen vaimosi siellä. Hän virkkaa tuon ikäänkuin viivytellen. Johannes koettaa päätään. Signen? sanoo hän sitten. Ei, Irenehän hänen nimensä oli. Mutta kyllä hänen serkkunsa Signe oli myös siellä. Me tulimme oikein hyviksi tuttaviksi. Niinkö? kysyy Johannes koneellisesti. Mutta muuten etsii hän aivoistaan: Signe? Signe? Kuka se nyt sitten oli?
Mutta nyt me ajamme suurille bulevardeille. Madeleine-kirkon tienoilla pysäytti Johannes automobilin. Siinä oli lähellä eräs suuri ylhäisön ravintola, jossa hän oli jo ehtinyt useampia kertoja syödä päivällistä vaimonsa, Signen ynnä tämän isän kanssa. Mihin me menemme? kysyi Liisa. Syömään, sanoi Johannes. Syömään herrasväen tavalla. Edeskäyvät tunsivat jo Johanneksen.
Silloin kolkutettiin linnan portille, vaikk'ei niin kovasti kuin edellisellä kerralla, mutta yhtähyvin olivat naiset kauhistuksesta nääntyä maahan. Signen käskystä, joka ensiksi tointui, auaistiin kuitenkin portti, ja musta Kristian ratsasti linnan pihaan, hyppäsi hevosensa selästä ja kiiruhti linnaan. "Missä on herrasi?" huusi Signe hänelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät