Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Prinsessa ihastui tästä sanomattomasti ja painoi suunsa hänen vaaleille huulillensa. "Missä minä olen?" kuiskasi vihdoin Signe tuskin kuuluvalla äänellä, katsoen kummastuksella prinsessaan. "Sinä olet vapaudessa ja hellän ystäväsi turvassa!" sanoi lempeä Dorothea ja laski kätensä Signen kylmälle otsalle.
Johannes luki: »Te olette mies, oikea mies. Ja jos minä olisin Signen sijassa...» Niin, mitä sitten? kysyi Johannes. Mitä te silloin tekisitte? Irene käänsi kasvonsa pois. Mutta Johannes kuuli hänen hiljaa virkahtavan: Minä en teitä niin helposti muille luovuttaisi. Heidän kätensä tapasivat toisensa. Eivätkä he sitten enää pitkään aikaan puhuneet mitään.
Mutta hän ei nähnytkään huoneessa muita kuin Irenen, Signen serkun, pitkäkasvoisen, parissakymmenissä olevan kaunottaren, joka ujostuneena nousi häntä tervehtimään. Kun Johannes viimeksi oli nähnyt hänet, hän oli käynyt vielä lyhyissä hameissa. Nyt hän oli täysi daami, mutta vielä ikäänkuin pisara luomisen aamukastetta kulmillaan.
Ne yhdeksän pitkää päivää loppuivat vihdoin, mutta eivät olleet muuttaneet Signen päätöstä pysyä puhtaana ja Valdemarille uskollisena. Hänellä oli ollut aikaa antautua kohtalonsa nojaan, ja sillä rauhallisuudella, jolla ei ole enää mitään pelkäämistä eikä toivomista, odotteli hän abbotin tuloa. Hän näki hänen sentähden ilman rauhattomuutta astuvan sisälle, lyhty kädessänsä.
Kuka voipi selittää Valdemarin ja Signen iloista hämmästystä, kun Olli Akselinpoika tuli sieltä ja läheni heitä avonaisin sylin? Ilohuudolla lankesivat he hänen syliinsä. Ovi aukeni taas. Prinsessan hovipoika tuli sisälle; mutta hän ei ollutkaan enää musta. Nuoruuden kauniimmat ruusut kukoistivat hänen poskillansa ja hänen silmänsä säteilivät elävintä iloa.
Te tunnustatte Kristusta huulillanne ja kiellätte Hänen sydämessänne. Ettekö siis pelkää taivaan vihaista kostoa?" "Taivaan ensimäinen käsky on rakkaus," sanoi Sigismund säihkyvin silmin ja tavoitti Signen kättä. "Takaisin!" huusi Signe kiivaasti; "elä rohkene milloinkaan koskea minuun saastaisilla käsilläsi, sinä häpeäpilkku ihmisten seassa!
Signen suloisuus alkoi tällä ijällä karttua, ja kun hän oli ennättänyt viidentoista vuotiaaksi, oli hän maan etevimpiä kaunottaria, joka jo askaroi monen nuorukaisen mielikuvitteissa ja liiteli heidän unelmissansa. Kaikki kolme valtakuntaa olivat tyytymättömiä Erikin huonoon hallitukseen.
Ja nyt hän myöskin ymmärsi, että hän Gunhildia rakasti. Ihan toista olivat tunteet Signen suhteen; ei se rakkautta ollut, vaan jotain muuta, rauhallista ja lempeätä, tavallista tuttavuutta vaan, ilman tulta ja leimua. Mutta tämä oli oikeata. Tänlaisesta saattoi kuolla, jota hän ei rakkaudesta Signeen milloinkaan tekisi.
Mistä huhu oli alkuun tullut, sitä ei tietänyt kukaan muu kuin Bård; hän, näet sen, tiesi tämän lähteneen Lid'istä Signen alkuun panemana. Sillä Signe oli kertonut veljilleen, mitä kummaa hän luuli nähneensä sunnuntaina kirkossa ja veljekset taas olivat kertoneet sen Bård'ille. Ja kun Bård sai kuulla tämän, putosi kerrassaan peite hänen silmiltään. Nyt tajusi hän kaikki: Gunhilda osaa noitua.
Ei edes ollut yhtään lääkäriäkään saapuvilla hoitamaan häntä, vaan minun täytyi leikata luoti ulos urhoollisen herran hartiosta. Kun se oli tehty ja kun minä tottumattomalla kädelläni olin sitonut hänen, huokasi hän: 'Minä tahdon Signen luoksi, häneltä vastaan-otan lääkitystä ja hoitoa, tahi kuolen hänen sydämellensä."
Päivän Sana
Muut Etsivät