Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. marraskuuta 2025
Minä tunsin selwästi häwinneeni ja että kylwetty siemen oli langennut tien=oheen. Sortuneena lähdin minä huoneesta pois ja koetin yksinäisyydessä miettiä oweloa elämäämme. Minä en löytänyt mitään täytettä, sen ammottawan aukon täyttämiseksi minkä olosuhteet oliwat aikojen kuluessa wälillemme rewäisseet ja tämä kauhistutti minua.
»Siunattu kotka, jok' et puusta tästä puraise, vaikk' ois suloinen sen maku; näät jälkeenpäin se pahoin vatsaa vääntää!» Näin toiset riemuitsi puun alla vankan. Ja peto kaksisyntyinen tuo virkkoi: »Niin kaiken oikeuden siemen säilyy.» Ja vetotankohonsa kääntyi, tarttui ja siirsi juurelle sen puun tuon paljaan; sen sillä sitoi, siihen kiinni jätti.
Pietari iloitsi huomatessaan, että siemen oli langennut uuteen peltoon ja että hänen kalastajaverkkonsa oli koonnut yhden sielun lisää. Läsnäolijatkin iloitsivat siitä, että Jumalan apostolia oli kohdeltu kunnioituksella, ja lausuivat yhteen ääneen: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!"
Sa tästä ymmärrät, ett' teissä rakkaus on joka hyveen alkusyy, ja siemen jokaisen myöskin teon rangaistavan. Mut kun ei rakkaus voi omaajansa onnesta kääntää kasvojansa, luodut kaikk' itsevihaltaan on varjeltuja. Ja kun ei kuvitella olentoa voi itsekseen, ei Jumalasta irti, evätty Tuot' on vihaamasta myöskin.
Tuolta syvältä, hänen olentonsa alkulähteistä puhui ääni, joka sanoi, että rakkaus oli syntiä ja että synnin siemen oli tullut maailmaan naisen kera. Suloisen, alastoman, ensimmäisen Eevan keralla. Hänen, joka ei osannut hävetä edes, vaikka Jumala, suuri, kaikkivaltias Jehova itse, oli luonut hänet sellaiseksi! Koko naisruumis oli Johanneksen mielestä tällaisina hetkinä tuiki synnillinen.
Kaikki maassa matelevat, Taivon tähtitarhoilleen, Salamatkin säkenöivät, Virrat, vuoret lumineen, Kaikki luonnon ihmevoimat Taiten laitoit liikkumaan: Kukan kunkin kohdallensa, Auringonkin paistamaan. Pieni siemen synnyttävi Kasvikunnan kaunehen, Päivän säde elvyttävi Luomakunnan kuollehen, Mutta suurin luonnonihme Olen itse, ihminen, Alempana enkeleitä Kuva Luojan suuruuden.
Lea, katsellessani sinua, uneksuneena tuossa, tahtoisinpa melkein uskoa, että sinussa on kuolematon sielu. Uskoisinko, aattelisinko niin? Löytyyhän kuitenkin myriaadeja, joiden rinnalla luontokappaleen ei tarvitse juuri hävetä. Missä on siis erotus? Olisiko se mahdollisuuden siemen ihmislapsen povessa, joka siirtää hänen elikosta äärettömän kauvas? Mitä aattelen? Mitä uskon?
Ma itsessäni tunsin Pietarin. Se siemen, jonka kerran sydämehen on suru syksyn aikaan kylvänyt, ei kuole kylmyyteen ja pakkasehen. Ruis-oraan tavoin kerran keväimehen se nousee, kun on hanki häipynyt. Ah, syksy, sydämien toukomies, Syyskylvön yksin kypsyväksi ties! Te maaliskuiset aamuyöt, kun kevät saapuu salaa, kun punertavat metsäin vyöt jo hohtain lumet palaa!
Hän vain nauroi äitinsä puhetta ja sanoi: »Sen on joku akka teille lörpötellyt.» »Saatpa nähdä», vastasi emäntä. Kotiin tultuansa Vilho meni heti torppaan, kampa muassa. Silkin hän jätti toistaiseksi. Vilho näki torppaan tullessansa Matin ja Heikin menevän tupaan. Hänen silmänsä mustenivat; epäluulon siemen oli jo hänen sydämmessään, vaikka hän ei sitä ennen huomannut. Vilho meni sisälle.
Kasvatus on takanamme kuin rikkaruohon siemen, joka voi olla maan povessa kätkössä vuoden tai kaksi, mutta odottelee vain soveliasta aikaa, noustakseen jälleen näkyviin; eikä vanhoja puita hevillä ruveta uudestaan istuttamaan. Rouva katsahti kerran peiliin ja huomasi tulleensa kalpeaksi, laihaksi ja rumaksi, huomasi kukoistusaikansa loppuneen.
Päivän Sana
Muut Etsivät