Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Sen teki ja sen sukuja täällä suojelee akkasi, joka lienee itsekin samaa ja onkin! Mistä te sen tiedätte, että se oli Shemeikan poika? Itse sen minulle juuri mennessään ilkkuen huusi. Kuka siellä itkee ja voivottaa? kysyi Juha yhtäkkiä kuulostaen. Kuului juoksun jytinää ja yhä lähenevää itkua ja voivotusta. Marjako siellä itkee? Juha riensi ulos.
Se raukka järsii kovaa kannikkaa eikä tiedä ... eikä tiedä, että minulla on sille kalakeitto ja helmassa tuohinen marjoja täynnä. Ja kuta enemmän Shemeikan muoto synkistyi, sitä hauskempi oli Marjan. Eikö maita? kuuli Shemeikka naurun hyrähdyksen jostakin läheltä. Samassa hän huomasi Marjan pensaassa.
Enempää ei tyttö saanut sitä selitetyksi, kättään huiskuttaessaan ja taas itkuun purskahtaessaan. Juha riensi koskelle, Karjalan miesten valkamaan, johon toisten lähdettyä eilen oli jäänyt Shemeikan venhe. Se oli poissa. Hän riensi alemmaksi niemeen, josta voi nähdä kosken alijuoksun. Ei näkynyt muuta kuin valkeat kuohut mustaa pilveä vastaan, ja lohi loikkasi ilmaan niskasuvannossa. Turhaa se on!
Miksi en lähtenyt, kun pyysi?» Mutta kun hän syöksähti lepikon läpi ja niemekkeen poikki takaisin kosken rantaan, näki hän Shemeikan hyppäävän venheestään maihin, kiskaisevan sen nokkaa kivien väliin, heittävän sauvoimensa venheeseen ja juoksevan avosylin vastaan.
Kuinka täynnä omaa luonnettaan ja runollisuuttaan on Marjan ja Shemeikan koskenlasku ja saarella olo, ilman että se romanttisuudellaan vähääkään rikkoo kokonaisuutta! Ja kuinka ihmeellisen luonteva on lopuksi Juhan perikato. Kaikki päättyy siihen, mihin sen täytyy päättyä. Juhan täytyy katketa, niinkuin hän katkeaa.
Hän on Shemeikan talon saunassa, lauteilla, lapsi vieressään olkien päällä. Yhtäkkiä se ei olekaan lapsi, vaan kissan penikka, jonka hän repäisee rinnoiltaan ja nakkaa lattialle. Siellä se on taas lapsi ja makaa lakanallaan kynnyksen alla. Marja ei saa itseään irti, on niinkuin olisi sidottuna käsistään ja jaloistaan lauteisiin. Askeleita tömähtää seinän takana.
Hän on vetänyt esiliinansa silmilleen. Mutta silloin tuntuu menon vauhti hiljenevän. Aa! Elä pelkää, ei hätää mitään! kuulee hän Shemeikan sanovan. Ollaan suvannossa, Shemeikka seisoo ja meloo, ja vartalo notkuu. Hän on suuri ja komea. Ei häntä kärsi katsoa palaviin silmiin ja hehkuviin kasvoihin. Voi, jos se sentään laskisi rantaan! Mutta se ohjaa uusia kuohuja kohti. Päästä minut pois!
Sitten hän istui koko yön odottaen ja vaihtaen uusia päreitä palaneiden sijaan. Ei hän tiedä itsekään, mitä varten häntä odottaa, mitä aikoo hänelle sanoa. Sen vain, että Shemeikan täytyy tulla, että se ei voi, eikä saa mennä, täällä käymättä. Kuuluu yhä melua ja iloa ja hoilotusta ylhäältä pihasta, ja välistä hän on kuulevinaan Shemeikan naurun naisten huudahduksien lomasta.
Shemeikka oli kiertänyt kätensä hänen vartalonsa ympäri. Minähän en tarvitse. Etkö? Mikset? Minulla on lyhyempi taival täältä pois kuin sinulla. Marja koetti irroittautua. Mutta hänen hento, pehmoinen ja samalla jäntevä ruumiinsa oli hurmannut Shemeikan veriä, eikä hän päästänyt. Etkö tulekaan mukaan? Marja ei voinut Shemeikan silmistä päättää, mitä vastausta hän odotti.
Mutta yhtäkkiä hän vavahti nähdessään ilmeen Shemeikan kasvoilla. Oliko se vihainen? Mistä se oli vihainen? Kenelle? Minulleko? Miksi se repi lehvät pois? Ilme sen silmissä oli kylmä, melkein julma. Sillä on nälkä! ihastui Marja samassa nähdessään, miten Shemeikka tyytymätönnä ja happamena kävi kannikkaan käsiksi. Sillä poloisellahan on nälkä!
Päivän Sana
Muut Etsivät