Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Marja on koristanut sen kuin häävuoteeksi, pistellyt lehviä laidan ja varppeen väliin. Shemeikka nukkuu kuin lehtimajassa. Itse istuu Marja rannan kivellä ja ajattelee: kun olisi vesillä Shemeikan vene, niin keinuttaisin häntä kuin lasta. Hän on tehnyt tulen kahden kiven väliin. Hänellä on tuohinen tulella ja tuon tuostakin hän kohentaa tulta ja varvuilla hämmentää.
Shemeikan silmissä oli ensin ollut utelias ilme, sitten kuin pettynyt ja välinpitämätön, viimein hänen suunsa ympärillä oli värähtänyt niinkuin hän olisi nähnyt jotakin vastenmielistä. Mutta Marjan silmissä oli Shemeikka ollut komeampi kuin koskaan ennen.
Eikä Juha ollut ennen monesti vierasta niin lämpimin sydämin pöytään kutsunut kuin Shemeikan nyt odottavalle aterialle, johon Marja, korea huivi harteilla ja solki rinnassa välkkäen, ja hyvän mielen hymy huulilla, kantoi yhä uusia hyviä, tuvasta ruoka-aittaan ja aitasta tupaan keikkuen. Syötiin ja syötyä vielä maisteltiin Shemeikan makeata. Ja juteltiin kolmisin.
Enhän päässyt ennen. Elä ole milläsikään. Tule, pane meille pöytään äidin laittamat eväät. Osannette panna itsekin. Shemeikan silmissä välähti: Sinun se on tehtävä! Vai minun? Sinun. Ja saijut keitettävä ja ateria kaikki valmiiksi, sill'aikaa kun me käymme kylpemään. Se sanoi sen käskevästi kuin orjalleen ja meni.
Elä, hyvä Juha ... voi ei, ei ... elä sano semmoista! Eihän siinä mitään ... ethän sinä sille mitään mahtanut ... sehän vei sinut väkisin ... sehän teki sinulle väkivaltaa. Marja oli huutamaisillaan: eihän se tehnyt väkivaltaa, mielellänihän minä menin! niin olisi kaikki ollut sanottuna. Mutta hän sanoi: Et sinä kuitenkaan voisi, vaikka sanot Shemeikan lasta.
Marja lähti juoksemaan rantaa, ei enää mukaan päästäkseen, vaan ainoastaan nähdäkseen hänestä viimeisen vilahduksen, ennenkuin oli joutuva isoon koskeen. Hän riensi ehtiäkseen niemeen, jonka ympäri koski teki polven ja josta näki alas asti. Shemeikan venhe oli kadonnut. Marja riensi yhä kiireemmin, huivi tarttui leppään ja jäi siihen. Ei joutanut sitä ottamaan. »Miksi annoin hänen mennä?
Tuota isoa kuusta kohti kun soudat ... et muuta merkkiä tarvitse. Ukko lähti soutaa laputtelemaan, Marja jäi rannalle, kaiho mieleen. Seuraavana päivänä, kun souti koskelta majalleen, näki Marja veneen rannassa. Ihastui, vavahti, luuli Shemeikan vihdoinkin tulleen, mutta huoneesta pullahti häntä vastaan kolme naista. Nauraen ja ilakoiden ne riensivät rantaan. Siinä hän on!
Anna sille... Ka, anna sille sitten rintaa. Enhän minä... Marja päästeli kuitenkin lapsen huivista, jonka oli kääräissyt sen ympärille, ja viihdytteli sitä painaen syliinsä. Lapsi lakkasi itkemästä, hymähti, jokelsi, etsien rintaa suin, sormin, silmin toisen lapsi, vieras, mustatukka, otsa Marjan, silmät Shemeikan... Sille sai ... minulle ei ... eipä ei...
Parempi sille olisi ollut, jos puukon sydänalaansa iskitte. Lähti siltä nyt halu. Kun Marja sydän täynnä kiukkua ja kyllästystä ja elämänsä äitelyyttä tuli kosken rannalle puoleksi juoksujalassa, ajattelematta minne juoksi, kunhan vain pääsi pois, näki hän venheen kiitävän niskasta alas, ja venheen perässä Shemeikan ikäänkuin vihaisin liikkein sauvoimella pohjasta vielä vauhtia lisäten.
Kohisi maito, sitten lirisi, kohisi taas ja taas lirisi, käden kaaren noustessa ja laskiessa. Huomenta, emäntä. Ka, huomenta, vieras. Ei väistänyt Marja katsetta. Vastasi siihen pitkästi, niinkuin uhalla. Oli sunnuntaiasussa, harteilla Shemeikan silkki ja rinnassa solki. Vieläkö isäntä nukkuu? kysyio Shemeikka. Vai nukkuu! Meni jo ennen auringon nousua lahnan kutuun.
Päivän Sana
Muut Etsivät