Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. toukokuuta 2025
Kumahtihan vain kuin tynnyrin pohja ja ponnisti miehen takaisin. »Ei siitä pääse se on meidän vanhan eloaitan ovi ei se säry, kun sen isä vainaja kerran on raudoittanut mutta päästä minun pitää, pitää vaikka perkele valaisi rautapadan pääni päälle minä menen katosta kuin ukkonen, minä sären seinät missä minun puukkoni? sehän jäi sinne puun kylkeen mutta pääsen minä silti pääsen minä silti!» Ja hän kiipesi hinkalon laidalle ja tavoitti kattoa.
"Saat odottaa siksi kuin saan hevosen sisään, se on päässyt irti ja käy täällä ympäri," vastasi Aagot valjastaessaan hevosta re'en eteen. "Aukaise, tyttö, tahi sären oven!" huusi hän taas. "Sinun täytyy vartoa, minä en nyt voi tulla," vastasi tyttö, tarttui ohjaksiin ja läiskäytti hevosta selkään ajaaksensa sitä jäälle. Silloin renki astui läävänseinän takaa ja asettui hevosen eteen.
"Ei siitä pääse se on meidän vanhan eloaitan ovi ei se säry, kun sen isävainaja kerran on raudoittanut mutta päästä minun pitää, pitää vaikka p -le valaisi rautapadan pääni päälle ettäkö minä sen Tuomaan tyttö-rahjuksen antaisin tehdä itsestäni koko pitäjän pilkan minä menen katosta kuin ukkonen, minä sären seinät missä minun puukkoni? sehän jäi sinne puun kylkeen mutta pääsen minä siltä pääsen minä siltä". Ja hän kiipesi hinkalon laidalle ja tavoitti kattoa.
Niin seki, joka eräästi ei tieten, minne mättäisi moninaiset huolensa, viimein käskee korpin niitä poiskantamaan, lampihin hukuttamaan, kuitenki varomalla, ettei veisi kalallisihin vesihin, sillä: Kalat kaikki huolestuisi, Ahvenet alas menisi, Suuret hauit halkiaisi, Sären lillit liukeneisi, Saisi siikaset surua, Kaikki mustuisi mujehet, Hänen hoikan huolistansa, Murehista mustan linnun.
Ilma oli huoneessa tukahuttavan lämmin. Kaikki miehet ja pojat lakkasivat heti naputtelemasta ja koputtelemasta tekeleitään, kun näkivät minut, jonka isäntä nyt toi heidän eteensä. Tämä herra tässä sanoi hän heille ikäänkuin esitellen minua, tahtoo oppia suutarin työtä. Tiironen siirtyy tänne lähemmäs Tourusta ja Sarén vähän sinnemmäs Pakkalan viereen! komensi hän.
Mutta miten se on mahdollista, että tämä järvi on näin kalainen ja muut tämän pitäjän järvet melkein kalattomia, jos ei ota lukuun niitä sormen pituisia sären sirrejä ja sokeita ahvenia. Se on tuon Lainiojoen ansio, sanoi isäntä. Tämä niinkin suuri joki kulkee kymmeniä penikulmia metsäisten erämaitten halki, missä rauhaa ei häiritse muu kuin sääskihaukka.
Minulle tulee kuumeinen kiire saada se hetipaikalla järveen, sären suuhun, ahvenen suuhun nyt ei muuta kuin hakemaan vapaa ja kaivamaan matoja tunkiosta. Olisihan se ehkä vielä siimakin hyvä olemassa ongessa, sanoo isä. Niinpä niin tietenkin. Koetan malttaa mieltäni, vaikka kovalle se ottaa.
Elä joutavia. Tuommoisesta en totta olisi millänikään. Olisit haukkunut hänet pahanpäiväiseksi ja lähtenyt tiehesi... Mutta elähän huoli, minä vielä kostan puolestasi. Millä sinä kostat? Sären ensi yön aikana tuon lankun. Hyi, koetapas. Ko-ko-koetapas, sanon minä. Häntä alkoi kovin nikottaa. Särettävä se on kumminkin, näethän kuinka on huono.
Anna tänne se tahi pieksän sinut tähän paikkaan. NIILO. Jos siinä perää on, niin kyllä me kuritamme. Katsotaan. SAARA. (Työntää heidät pois Kallen luota.) Jollette anna hänen olla, niin sären luudan varrella nenänne. Minun poikani varastamaan menisi, minun oma Kalleni.
Hän nykäsi tapulia varpaallansa ja tuossa tuokiossa oli se rauniona. »Saakelj!» kirosi jo silloin viisivuotias Mooses. »Mitäs sie hihkut!» puolustautui synkkä Manasse ja uhkasi: »Vaikka oisj vielä isomp tapulj, niin senkii särkisin.» »Säreppäs!» oli vastauhkaus. »Sären kyllä!» uhitteli Manasse ja yltyi lisäämään: »Ja kirkon tapulinii sären, niin mitäs osaat!»
Päivän Sana
Muut Etsivät