United States or Eswatini ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minna Canth on realistisin henki meidän kansallisen realismimme aikakaudessa, lujin, kovin, kouraantuntuvin ja asiallisin järki kenties koko suomenkielisessä kirjallisuudessa. Tekisi miltei mieli sanoa: miehekkäin. Hänessä on hyvin vähän sitä pehmeää, uneksivaa säveltä, mikä yleensä on suomenkieliselle kirjallisuudelle ominaista.
Siellä kohoaa linna valkoisesta marmorista; linnassa on tuhat ikkunaa ja jokaisessa loistaa sytytetty vahakynttilä; jokaisen kohdalla lauluniekka soittaa ja laulaa iki-ihanaa ja loppumatonta säveltä; aurinko ei siellä paista, eikä sentään kukaan kaipaa valoa: se on sielujen onnela."
Nyt se kiusaaja taas siinä muodossa nostaa päätään saadakseen minut solmimaan rauhan maailman kanssa. Kuului kosketuksia klaveriin sisältä salista. Mitä se oli? Sehän ei ollut tanssin säveltä, sehän oli virttä. Mutta kuka siellä nyt virttä soittaa? Hän hypähti ylös ja riensi verannalle. Sali oli tyhjä. Muissa huoneissa lepäilivät vieraat tanssin jälkeen. Kaarina istui klaverin ääressä.
Mutta kun hän on kadonnut selän siintävän perille, kun saattajat ovat rannalta poistuneet, seisoo siinä vielä kivellään tuo nuori poika, unelmiinsa vaipuneena, kuin kuuntelisi hän jotakin kaukaista ääntä, jotakin sisässään syntyvää säveltä... TYVEN MERI YNN
"No. ettekö te itsekin laula?" kysyi tohtori, joka, astuttuaan pois pianon luota, ei suinkaan pitänyt tunteellisista mieli-aloista. "Minäkö? en suinkaan", huudahti Gabrielle peljästyneenä, "en rohkenisi laulaa ainoatakaan säveltä teidän kuullenne!" "Siis te kuitenkin laulatte. Silloin ei mikään auta, tulkaa vaan niin koetamme!"
Laula, Kari, kehoittivat muutkin. Kari oli jo laulamassa, kun näki Annikin oven suussa. Lopetettuaan lyhyeen ensimmäisen laulunsa, vaikeni hän vähän aikaa, juoksutteli vanhaa säveltä ylitse uuteen ja alkoi: Semmoinen oli se laulu! Laula vielä! Laulakoot nyt muut.
Minä en ole sitä synnin säveltä kuullut, joka ei olisi jo kerran omissa korvissani soinut. Oli puolessa yö, ennenkuin he erosivat. Paavo puhui, neuvoi, torui ja lohdutteli. Kun he seuraavana aamuna lähtivät, tuli hän heitä saattamaan. Hän otti heidät omaan rekeensä ja kertoi heille oman elämänsä tapahtumia, monista matkoistaan, näkemistään ja kuulemistaan.
Ja kun samalla oli ruvettu erästä hänelle tuttua säveltä soittamaan, hän oli kysynyt, eikö Liisankin tehnyt mieli pyörähtää hänen kanssaan. Kyllä Liisan oli tehnyt mieli. Osasiko hän? Tottahan toki! Eihän entinen suomalainen tarjoilijatar voinut olla niin kaukana jälellä ajastaan.
Sanoissa ei ollut siksi paljon tunteellisuutta, sukkeluutta tai mielikuvituksen voimaa, että ne olisivat saattaneet säveleen kokonaan varjoon, eikä sävelkään ollut niin taiteellinen, että se olisi hävittänyt kokonaan sanojen vaikutuksen. Molemmat kuuluivat yhteen, ja jos sanoja olisi lausuttu ilman säveltä, tai säveltä laulettu ilman sanoja, niin ei kumpaistakaan olisi maksanut vaivaa kuulla.
Johtui mieleeni, että juuri tuona tappelupäivänä Alan oli karannut kuninkaallisten puolelle. »Miksi sinä vihellät juuri sitä säveltä, Mr Stewart?» kysyin. »Teetkö sen vain huomauttaaksesi minulle, että molemmat puolueet ovat sinua purreet?» Alanilta jäi viheltäminen kesken. »David!» huudahti hän.