Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Hän siunauksen meille suo, Hän apuansa aina tuo, On ystävämme vakaa. Tää kynttilöity kuusonen Tuo meille muiston tuorehen Sen valon valkamasta, Mi lauhtumatta lempeään, Suloisen valon säteitään Lähettää taivahasta. O Jesus, johda retkemme, Ja meidän elon hetkemme Sinulle elää anna! Kun kerran loppuu elon tie, Luo autuaitten meitä vie, Sun kotihisi kanna! Uunna vuonna.
Aurinko on noussut ja heittää säteitään pitkin laksoa, puiden harvain lehtien välitse. Aamukellot soivat soinnullisesti puhtaassa kirkkaassa ilmassa, ja julistavat hartauden hetkeä tulleeksi, Hevosaasin-ajaja seisahtuu kuormattuin aasiensa kanssa kapellin ulkopuolelle, pistää sauvansa vyöhön selkänsä taa, järjestää pikimustan tukkansa, ja astuu, hattu kädessä, sisään, kuulemaan messua ja rukoilemaan onnellista matkustusta Sierran (vuorijakson) kautta. Nyt hiipii, keijuisen-tapaisilla askelilla, armas sennora esiin, sievään basquinnaan puettuna, heiluva viuhka kädessä, ja hänen mustat silmänsä heloittavat somille laskoksille pannun manttiljan alla; mutta tuo luonnikas puku, tuo naasti kenkä, sukkain hämähäkinverkko, tuo äskenpoimittu ruusu, joka niinkuin hohtokivi kimeltää kauniisti palmikoittuin pikimustain hiuskiharain välitse, osoittavat, että maa on taivaan kanssa osallisena ylivallassa hänen ajatuksiinsa.
Totuus ei siltä huku: se lähettää säteitään yhtä uskollisesti hengen maailmaan kuin aurinkokin aineelliseen. Eikä ole yö niin pitkä, ettei aamu vihdoin koita. Niinkuin lapsi haikean itkun jälkeen rauhoittuneena nukkuu äidin rintaan, niin asettui minunkin sieluni suloiseen lepoon luonnon lempeässä helmassa. Pois haihtui tuska, viha, suru ja katkeruus.
Ei aika pysähdy kulussaan, Ei maailman laitos murru, Ja henki, vapaa jo luotunaan, Ei kahleiden alle sorru, Jos voitettu järkikin julmistuu, Ja taiston myrsky taas pauhaa, Niin on tappio sen, tuo vaan uudistuu; Kera Luojan ei taisto tuo rauhaa. Hälläpyörä 30/10 1868. Mä kerran lemmin. Silloin kevään koi Ens säteitään loi Pohjan kylmään maahan.
Kaikki oli hiljaa tässä pienessä kamarissa; lampun himeä valo tunki varjostimien väliin ja valaisi uutimen sisäpuolella rippuvaa kannelta, kuvastaen vipajavia säteitään kultaisen ristin timantteihin, joka mustassa nauhassa rippui kantelen kielillä.
Reginan toivomusta totellen käveli hän puolisen tuntia edestakaisin holvissa, jonka muurista kiiluva jääkerros säihkytti säteitään häneen. Sitten otti hän pullot kainaloonsa ja nousi jälleen myrskyiseen yöhön. Rakennusta lähetessään huomasi hän kummakseen, että sen ikkunaluukut olivat suljetut, jota ei ollut milloinkaan ennen tapahtunut.
Kaikki katkeruus katosi hänen sielustaan, ja täynnä luottamusta katsoi hän taas salaperäistä tulevaisuutta kohti. Vasta kun ilta oli tulossa, ja aurinko loi vinoja säteitään puitten oksien ja lehvien lomitse, kun varjot kasvoivat jättiläismuotoisiksi, vasta silloin ohjasi Georg askeleensa hiljaista kotiaan kohti. Apu hädässä.
Lamppu levitti säteitään ainoastaan lyhyelle etäisyydelle minusta; minä kävelin ikäänkuin valokehässä, ja ulkopuolella sitä vallitsi pilkkopimeä. Kupulakiset käytävät olivat minusta kuin kamaloita luolia, salien holvit katosivat kamalaan hämärään; kuinka helposti taisi näkymätön vihollinen väijyä edessäni tahi takanani! Oma seinillä liikkuva varjoni ja askelteni kopina täytti minut kauhistuksella.
Ilta-aurinko lähetti viimeisiä vaaleita säteitään ikkunanpielelle, ja oli niin hiljaista, että hänen liikkeensä neuloessa melkein kuuluivat, ja lankarullasta, joka lattiaan putosi, kuului ikäänkuin kaiku.
Kuten sen suuren rubiinin valossa, joka piti koossa Euergetes kuninkaan sonninkaulalla olevaa, läpinäkyvää vaatetta, tämän vuoren paljaat kallioseinät loistivat, ja silloin Lysias näki, miten päiväntähti sen takaa helottaen kokosi ja lähetteli säteitään, niinkuin miljoonia kultanuolia, ajaaksensa pakosalle ja hävittääksensä vihollisensa, öisen pimeyden.
Päivän Sana
Muut Etsivät