United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän on yhtiön lakimies, ja yhtiön lakimiehet eivät vedä palkkaa tyhmyydestään. Mitä arvelette siitä, että Sierran tehtaat yksistään maksavat hänelle kaksikymmentätuhatta dollaria vuodessa? Ja se tapahtuu sen tähden, että hän tuottaa niille kahdenkymmenentuhannen arvosta hyötyä. Minä en pysty siihen.
»Minulla ei ollut kunnollista tilaisuutta», hän alkoi jälleen vikistä. »Ne tekivät narrin Jacksonista ja minusta myöskin. Mikäpä minun auttoi. Eversti Ingram on mainio lakimies. Jollei hän olisi etevä, luuletteko, että hänellä olisi käsissään Sierran tehtaitten, Erstonin maayhtiön, Berkeleyn rautatien, Oaklandin, San Leandron ja Pleasandonin raitioteiden koko asianajotoimi?
Jacksonia, joka oli menettänyt kätensä Sierran tehtaissa ja joka oli ollut syynä siihen, että minusta tuli kumouksellinen, en enää koskaan nähnyt. Hän ei liittynyt kumouksellisiin. Kohtalonsa katkeroittamana hänestä tuli anarkisti ei filosofinen anarkisti, vaan pelkkä eläin, jonka viha ja kostonhimo oli tehnyt mielettömäksi. Ja perinpohjin hän kostikin.
En voinut seurata hänen ajatusjuoksuaan, mutta pian pääsin asian perille. Näihin aikoihin maksettiin neljännesvuoden osinko Sierran tehtaiden osakkaille eli oikeastaan olisi pitänyt maksaa, sillä isä ei saanut maksuosoitustaan. Muutamia päiviä odotettuaan isä kirjoitti tehdasyhtiön kirjurille.
Nämät palasivat sen tiedon kanssa, että kristitty sotajoukko oli samonnut suoraan Sierran kautta ja jo päässyt melkein Granadan näkyville, kun samassa epäsopua oli syntynyt heidän keskenään, jonka perästä he olivat kääntäneet aseensa toisiaan vastaan ja hirmuisen mieshukan tehtyään palanneet rajan toiselle puolelle. Aben Habuz ilahtui ylenmäärin, kun tämmöiseksi oli nähnyt taikakalun tehon.
»Jos yrittäisin tunkeutua yöllä teidän isänne taloon varastamaan voittorahat, jotka hän saa Sierran tehtaista, niin mitä hän tekisi?» »Hän nukkuu revolveri vieressään», vastasin. »Hän varmaan ampuisi teidät.» »Ja jos minä ja muutamat muut johtaisimme puolitoista miljoonaa miestä varakkaiden taloihin, niin siitä tulisi aika pauke, eikö totta?» »Kyllä niin, mutta tehän ette sitä tee», huomautin.
»Hänen kasvonsa ilmaisivat odotuksen jännitystä, kun minä aloitin sanottavani, mutta teidän olisi pitänyt nähdä ne silloin, kun olin lopettanut. »'Te voisitte antaa takaisin kotini ja Sierran tehdasosakkeeni', minä sanoin.» Isä pysähtyi. »Mitä hän sanoi», minä malttamattomana kysäisin. »Mitä saattoi hän sanoa? Hän ei sanonut mitään.
Ja edelleen ajattelin Sierran tehtaita ja niiden maksamia voitto-osingoita, ja näin myöskin Jacksonin verta vaatteillani. Jacksonia minun oli mahdoton väistää. Aina palautuivat ajatukseni häneen. Sisimmässäni tunsin seisovani rotkon partaalla. Tuntui aivan kuin olisin ollut näkemäisilläni uuden ja kamalan elämänilmestyksen. Enkä minä yksinäni. Minun koko maailmani oli menossa ylösalaisin.
Mutta olihan Jackson olemassa ja hänen kätensä ja veri, jota valui minun vaatteistani ja oman kotini räystäistä. Ja oli olemassa monta Jacksonia satoja sellaisia yksistään näissä tehtaissa, kuten Jackson itse oli kertonut. Jacksonista en voinut päästä erilleni. Tapasin mr Wicksonin ja mr Pertonwaithen, ne kaksi miestä, jotka omistivat enimmät osakkeet Sierran tehtaassa.
Peter Donnelly, Sierran tehtaitten työnjohtaja, joka oli ollut niin vihamielinen ammattiyhdistykselle ja jonka minä tapasin tutkiessani Jacksonin juttua, hämmästytti meitä kaikkia. V. 1918 olin läsnä »San Franciscon punaisten» kokouksessa. Kaikista meidän taistelujärjestöistämme tämä oli kamalin, petomaisin ja armottomin.