United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja oikean puoleisella sivuseinämällä johotti pitkä lavitsa, jolla pestyine päineen tiheässä rivissä istui lautamiesjoukko. Mutta oikeuspöydän päässä keinutuolissaan istui tuomari. Rauhallisena hän siinä istui ja hieman keinutteli kookasta ruumistaan. Laajat, lihavan puoleiset parrattomat kasvot loihottivat levollisina.
Hän horjui ja pysytteli vain vaivoin pystyssä portaiden marmorikaiteen varassa. Kuumeenväristys vavautti hänen ruumistaan ja yksinäisyyden tunne ahdisti hänen sieluaan. "Mutta kansani", sanoi hän itsekseen, "ja katumukseni se minun on täytettävä". Tämän ajatuksen vahvistamana hän riensi portaita alas ja poikkesi murattiköynnösten kattamaan käytävään, joka vei läpi puutarhan Venus-temppelille.
Emilia lauloi, hiljaa huojuttaen ruumistaan edestakaisin, ikäänkuin olisi hän tuuditellut ja nauroi itse liikunnolleen ja laululleen. Tunnin kuluttua heräsi Jergunov. Hänestä oli tuntunut unessa ikäänkuin joku olisi kumartunut hänen ylitsensä ja kosketellut häntä. Hän otti pois liinan, joka peitti hänen silmiään.
Päästyänsä Aurajoen toiselle puolelle huiskutti Klaus märkää ruumistaan. «Kiitos Jumalan! Me olemme kohta perillä«, sanoi hän. Mitä he nyt näkivät edessänsä, se oli hirmuista. Vaan paroonilla ei nyt ollut aikaa katsella. Hän riensi kiireesti eteenpäin huutaen: «Onko kukaan nähnyt majuri s'tä?«
Ja välistä, kun minä katselen heitä ja heidän yhdessäoloaan, täytyy minun mennä yksikseni itkemään Hyvä Jumala sentään, kun ajattelee noita pieniä, viattomia lapsia! Eihän he pyri tänne, mutta heidät laitetaan vain tulemaan ja annetaan milloin minkinlaiset elämäneväät. Rouva Hägg istui ison aikaa äänettömänä, huojutellen ruumistaan edestakaisin, kuin suuren tuskan vallassa.
Miina vilahteli aina vieläkin ohitse, ovi aukeni, John sieltä tuli, katsoi häneen, puhui jotain hiljaa Miinalle ja siihen kaikki loppui. Hän ei tiennyt enää mitään. Lämpimänä, iho nihkeänä hän heräsi myöhään seuraavana päivänä. Ennenkuin vielä täydesti valpastui, nautti hän vuoteensa pehmeydestä ja levollisesta mukavuudestaan. Kääntyi hiukan ja oikaisi mielihyvällä ruumistaan suoremmaksi.
Kun emäntä viimein työnsi tuolinsa syrjään ja nousi, tuntui se helpoitukselta. Menkää hänen luokseen, pyysi Eilert Olsen. Hän tarvitsee teitä. Toini juoksi portaita ylös ja nakutti neiti Tollin ovelle. Vastausta ei kuulunut. Silloin raotti hän ovea. Neiti Toll oli painunut oven viereen leposohvaan, ja voimakkaat nyyhkytykset vapisuttivat hänen koko ruumistaan.
Eikä voinut arvata, missä määrässä he vielä tulevaisuudessa voisivat edistyä, kun kerran olivat näin hyvälle pohjalle päässeet. Hildegard, heidän vanhimpansa, oli sievä tyttö, aikaa voittaen hänestä ehkä tulisi kaunotar, ja hän osasi jo nytkin niin mukavasti keinutella ruumistaan tuolla ulkona, kouluun astuissaan, ja pitää päätään niin mukavasti kekollaan, että sitä oli oikein soma katsella.
Otti sen Kirjallisuuden Seuran kirjeen, katseli sitä siinä aikansa kuluksi, kun muuten tuntui olevan siinä pitkänään niin soma olla, tunsi verensä lämpenevän, silmät kävivät loistaviksi, hytkäytteli ruumistaan, viskasi kättään ja ravisteli päätään.
Sen enempää sanomatta laski hän pikku Svenin polvilleen, avasi hänen housunsa ja löi pari kertaa hänen lihavaa pikku ruumistaan. "Ai, ai", sanoi Sven; ei häneen koskenut kovasti, mutta hänestä oli sopivaa ja edullista, että äiti niin luuli. Mutta kun hän pääsi taas jaloilleen, loistivat hänen kasvonsa pelkkää iloa ja tyytyväisyyttä.