Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Silloin kuului äkkiä tulipalonmerkit, hätäkello soi, ja rusko, valoisampi kuin laskevan auringon, levisi taivaalle. Tuolta talojen takaa näkyy punainen tulipatsas; liekit ja säkenet tanssivat sen ympäri, ja purppurahuntu ympäröivi sitä. Tuo kaikki peittyy väliin valkoisiin, väliin mustiin savupilviin.
Taivas ja maa on hiljaa, hiljaa niinkuin valkea hanki, vaiti niinkuin elin-ijän vanki. Piilossa pilven kuin itkevä rusko ihanin usko.... Ikuiset tähdet, teillä on aikaa, meillä on vain, ah, hetki! Miksi kuin ilkkuvaa, tummaa taikaa tääkin lyhkäinen retki? Ehdimme syntyä, ehdimme kuolla, ja yhä on päivämme pilvessä tuolla. Missä se viipyy, viipyy yhä valomme pyhä!
Ja Rurmari, laulujas' Mi laulat salissa Finjalin, Voinetko kilvestä ääntä Kumauttaa miekalla myös? Mä ääniä kuulen kuin Teräksen kalsketta rannall' ois' Sä katso, sotahan josko Jo Shelman sankarit käy!" Ja neitonen katsehen Loi hurmatun avaruutehen, Ja aamun rusko se hällä Sai kasvot purppurahan.
Muut' ei tarkoitusta maailmalla, muut' ei elämällä ijäisyyttä: elää vaan. Ken eli hetken, hälle saman kertoi päiväperhon lento, minkä jumalille vuosituhat.» Lauloi meren ensi laine. Aamun ensi rusko sattui saarten lomiin, terhen haihtui, vellamoiset veteen sukelsivat niinkuin sulkalinnut.
Mutta kerran muistutettuna Luisan kuwa oli jälleen hänelle elpynyt, ja koko seuraawan yön hän näki waan Luisaa, kaikessa, mitä hän uneksi, oli hänellä aina edessä waan Luisa. Wasta herätessä tämä wiehättäwä kuwa hänen silmistänsä haihtui. Hän oli herännyt aikaisemmin kuin tawallisesti. Aurinko ei ollut wielä nousnut. Ihana rusko oli siwellyt hänen pienen huoneensa ruusun wärillä.
Väliin hymyili hän, mutta useammasti virtasivat kyyneleet hänen silmistänsä. Aamu rusko, kun se leveni tapasi sisarukset tiellä. Martta kasvatusvanhempainsa luona. Iloisesti syleilivät pastorinlapset Marttaa. He tunsivat hänen; he rakastivat häntä.
Suvinen päivyt painui vaaran taakse, heleä rusko kultas honganlatvat, suloiset tuoksut tuntui rinnassain; etäällä paimentorven äänen kuulin, lähellä karjan kilkattavat kellot ja tuvast' äidin kehtohyräilyt.
Nosti kantelon kulosta, suori soiton polvellensa, silmäsi selälle järven, jossa päilyi illan rusko, katsoi taivahan laelle, missä valkopilvet liiti, kuuli kaislikon kahua, kukan vienon kuiskehia, siinä istuissa kivellä, avojalat hietikolla, jota illan lieto laine huuhtoi hiljaa suuteloilla. Hiljaa immen hienot sormet kannelkieliä hiveli; kaiholtansa katkeralta oli orpo opin saanut.
Ei, hän on armas, nuori, hellä, uhkee, kuin punapilvi lämmin leimuaa, hän sulkee silmänsä, ja ruusut puhkee, ne aukaisee, ja pilvet aukeaa, hän rakastaa kuin luonto toinen, muhkee, kuin taivas etelän, kuin aamun maa, ja päänsä päällä rakkautensa rusko on niinkuin elämän ja onnen usko. Kuu kylmä autiolla taivahalla!
Huomenaamuna nousevan auringon rusko valaisi vasta korkeampien vaarojen lakia, kun Mikko ja Auno säännöttömiksi mykerretyt ja nuoranpalasilla sidotut vaaterykelmät selässään työntyivät Virtalan portilta tielle, minne isäntä ja emäntä saattoivat lähtijöitä ja viime kerran käsiä puristaessaan sanoivat: Miloinkahan teitä nyt näkee tai näkeekö milloinkaan?
Päivän Sana
Muut Etsivät