Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. lokakuuta 2025
Spenlow, kun hän sinä päivänä puolisten jälkeen, nenäliina päänsä yli, istui vastapäätä minua, kuinka minä ajatuksissani innokkaasti syleilin häntä hänen vävynänsä! Varsin vähän ajatteli hän, kun illalla jätin hänet hyvästi, että hän oli juuri antanut suostumuksensa Doran ja minun kihlaukseeni ja että minä rukoilin hänelle siunauksia taivaasta!
Niin että minä, lyhyeltä puhuen, nyt olin kokonaan suunniltani ja riehuin sinne tänne vierashuoneessa. Tällä kertaa luulin, että olin tappanut hänet. Minä parskutin vettä hänen kasvoillensa. Minä lankesin polvilleni. Minä revin hiuksiani. Minä julistin itseni luonnottomaksi hirviöksi ja säälittömäksi pedoksi. Minä rukoilin häneltä anteeksi. Minä pyysin häntä avaamaan silmiänsä.
Minä vihasin siihen aikaan paavia koko sydämestäni niinkuin te nyt vihaatte Lutheria, ja minä rukoilin Jumalaa, että hän antaisi sen päivän koittaa, jolloin minä voisin kukistaa Antikristuksen ja kääntää kaikki hänen tunnustajansa totiseen valoon. Ei ole sen jälkeen vakaumukseni muuttunut, mutta minä olen oppinut, että tiet ovat monet, vaikka henki onkin vain yksi.
Katkerasti minä nuhtelin itseäni; mutta mitä minä olisin voinut tehdä? Hän nukkui nukkui levollisesti, hengittäen hiljaisesti ja tasaisesti. Minä en uskaltanut herättää häntä, vaan lankesin polvilleni ja rukoilin Pyhää Neitsyttä ja kaikkia pyhimyksiä, että he armahtaisivat minua ja säästäisivät häntä.
Tämä oli minulle liiaksi, luulin, että kadottaisin järkeni. Kiertäen käteni hänen kaulaansa, huusin epätoivon tuskalla: Arno, Arno, jää kotiin, jää kotiin! Tiesin pyytäväni mahdottomia ja kuitenkin rukoilin uudelleen ja yhä uudelleen: jää kotiin! Herra luutnantti, kuului ääni etuhuoneesta, pelkään, että myöhästytte! Vielä suudelma, viimeinen suudelma, ja hän riensi ulos.
Rukoilin yötä ja päivää voimia voidakseni antaa anteeksi, voidakseni taipua Jumalan tahdon alle, mutta liha ja veri nousi vastaan vastustamattomalla voimalla.
En sanonut mitään, rukoilin vain jumalaltani hänelle kostoa. "Häntä suututti, että niin levollisena kärsin hänen raivonsa. "Hän ei tietänyt, että Syphax kantoi vyössään jumalaansa käärmeen muodossa. "Hän tuli eräänä aamuna vuoteeni luo ja näki käärmeen kaulassani. "Hän pelästyi. Sanoin, ettei sen purema ollut kuolettava, mutta kenties sen kosto.
Minä lankesin polvilleni sohvan eteen, hyväilin häntä ja rukoilin, ettei hän musertaisi sydäntäni; mutta isoon aikaan pikku Dora parka ei tehnyt muuta, kuin huusi: voi minua! voi minua! Oi, hän oli niin pelästynyt! Missä Julia Mills oli! Oi! Minun tuli viedä hänet Julia Mills'in luo ja olla hyvä ja mennä pois, siksi kuin itse olin melkein mieleltä mennyt.
Minusta tuntui ikäänkuin paikan viimeinen omistaja nyt vasta olisi saanut tyydytystä sielullensa, kun hän tunsi, että hänen huoneensa ei ollut enää kylmänä, tyhjänä, hyödyttömänä, vaan että elävä ihminen ajatteli häntä kiitollisuudella ja tunsi iloa siitä työstä, minkä hän maan päällä eläessään oli tehnyt. Rukoilin hiljaisen rukouksen hänen sielunsa rauhan puolesta.
Rinnasta tuli tuontuostakin, yhtä säännöllisesti kuin hengitys, kuivahko, kiireinen yskäisy, ikäänkuin paeten jotain ja jotain edellään ajaen. Hänelle oli yhtäkkiä selvinnyt: tein väärin, kun rukoilin jumalalta sitä, mitä rukoilin. Juuri sentähden tämä myrsky ei antanut mitään, että rukoilin. Jumalalta ei saa semmoista rukoilla.
Päivän Sana
Muut Etsivät