United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vain luulin, etten eläissäni enää sais nähdä herraa, kuten rukoilin taivasta laupeaa. Sen Luoja tietää, kuin karvas tehtävä se mulle oli, mit' esittää mun tuli herralle! Hän tietää, toivoinko mua avokorvin mä teidän kuulevan, hän tietää, kuinka iloitsin, sisäisesti iloitsin, niin oikopäätä, ilman arvelua kun luotanne sen kaiken torjuitte, mi ritarille sovi ei.
Minä rukoilin Jumalaa oikaisemaan sekä heitä että itsiäni.
Sillä samalla kuin tämä asia oudostutti minua, se myöskin saattoi minut yhä uudistuvalla huomiolla tutkimaan sitä olentoa, jota rukoilin. Mitä oli se jumala, jonka läsnäolon rukouksessa tunsin? Mitä hän minulta vaati? Miten hän suhtautui kaikkeen muuhun elämään, siihen varsinaiseen, minun käsittämääni elämään, joka oli, kuten sanoin, ikäänkuin ulkopuolella hänen ilmakehäänsä?
Ja kuitenkin oli mieleni niin kummallinen, olin levoton, melkeinpä pelkäsin, se oli niin kauheata, niin synnillistä, jos heidän onnensa tuottaisi minulle kärsimystä. Minä en voinut saada tätä pelkoa mielestäni, vaikka rukoilin Herralta apua. "Niin sitte jätin hyvästi herrasväelle ja kaikille lapsi kultasille; siellä ei ollut ainoakaan silmä kuivana, kun läksin, sen voin vakuuttaa.
»Niin, hän uskoi ja luotti Herraan», lausui leski. »Minä en Jumalaa tuntenutkaan, hän oli vieras minulle. Kyllä minä häntä rukoilin, varsinkin myrskyjen aikana, että hän varjelisi Viioa, vaan se rukoileminen oli semmoista kuin se oli, ilman uskoa. Minä pelkäsin kauheasti juuri rukoiltuanikin.
Minä tuskissani koettelin pitää heitä niin etäällä toisistaan kuin mahdollista, minä rukoilin Henryä olemaan kärsivällinen ja taipuvainen, vaan en voinut estää hirmuista tapausta tulemasta. Kuin eräänä aamuna heräsin olivat molemmat lapseni poissa ne oli myöty!" "
Minä pidätin häntä molemmilla käsilläni ja rukoilin niitä miehiä, joitten kanssa olin puhunut, etteivät kuulisi häntä, etteivät tekisi murhaa, eivät päästäisi häntä mihinkään paikaltaan!
Minä muistan, kuinka ajattelin kaikkia noita yksinäisiä paikkoja yötisen taivaan alla, jossa olin nukkunut, ja kuinka rukoilin, ettei minun tarvitsisi koskaan enää olla koditonna enkä koskaan kodittomia unhottaisi. Minä muistan, kuinka minusta tuntui, kuin olisin viimein vierinyt alas tuota surumielistä valo-rataa merellä unelmien maahan. NELJ
Silloin polvistuin ja rukoilin Jumalaa, että saisin tulla runoilijaksi ja rastaan lailla laulaa ihmisille siitä, jota ei kenkään voi ikinä nähdä, mutta joka kuitenkin elää jokaisen sydämessä... Ja tänään kirjotin siitä vähäisen, tahdotko kuulla?" "Kernaasti, rakkahani", vastasi Ester kyynelsilmin.
"Mistä sitte?" kysyi hän hyväntahtoisesti, välttäen sekä kiitostani että kättäni. "Me olemme vaan joutuneet asia yhteyteen, eikä siitä tarvitse kiittää." Minä astuin alas ja kiersin käsivarteni Ilsen kaulan ympäri hänen synkkä katsantonsa huolestutti minua äärettömästi. "Ilse, älä ole suuttunut", rukoilin häntä. "Sen täytyi tapahtua. Katso, nyt voin taasen nukkua rauhallisesti."