Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. marraskuuta 2025
Sana käskee puhkasemaan silmän, joka on meille pahennukseksi; sysätä luotamme joku, jota toisissa oloissa olisimme hyvinkin rakastaneet, on ehkä yhtä tuskallista; ja kumminkin täytyy niin tapahtua, ellemme tahdo ruumiinemme ja sieluinemme hukkua". Kreivi hengähti syvään. Kaikki oli loppunut. Hän kohotti ylös päänsä; astui hiljaisilla, levollisilla askeleilla Roosan luo ja katsoi hetkisen häneen.
"No, no", jatkoi Martta puhettaan, istuutuen Roosan eteen ja kiertäen käsivartensa hänen ympäri, "sinä lempeä, kaino lapsi, otappa kätesi pois ja katso minua ihan suoraan silmiin ja sano sitte vielä, ettet jo aikoja sitten ole huomannut, miten kisällit sinua rakastavat, sanoppas! Näetkös, sitä et voi! ja kummallistahan todella olisikin, jos tytön silmät eivät heti semmoista keksisi.
Pastori oli myöskin noussut ja sitte vetäytynyt pari askelta taapäin. Hän voi nyt nähdä Roosan kasvot selvemmin, ja mitä hän näki, pelästytti häntä. Roosa vapisi päästä jalkoihin saakka; hän oli vaalea, silmät täynnä kyyneliä; rinta kohoeli rajusti; huulet vapisivat; hän tahtoi puhua, mutta ei voinut; hän voi ainoastaan kohottaa kätensä ja osoittaa ovea.
Minä olen kuullut isänne omasta suusta, että asiamies on arvannut takaussumman, joka hänen mahdollisesti olisi maksettava, kahdeksi kymmeneksi tuhanneksi taaleriksi. Nyt " Katse Roosan silmissä kävi niin kummalliseksi, ettei pastori kauemmin rohjennut katsoa niihin.
"Mitä nyt, Roosa?" kysyi hän aivan muinaisella, lempeällä äänellään. Uni oli hetkeksi poistanut nykyisyyden; mutta nykyisyys ei antanut ryöstää oikeuksiaan. Huone oli paljon valoisampi kuin Roosan kädessä olevasta kynttilästä saattoi olla. Vanha maanviljelijä tiesi ikkunaan päin kääntymättäkin hovinsa olevan tulessa. Samalla kuului jo kylän kadultakin hätähuuto ja yövartijain torvien puhallukset.
Niinkuin lämmin kevätpäivä kukilla ja silmikoilla täyttää maan, joka on ainoastaan odottanut lämmintä, niin tuleennutti kreivin läsnäolo kaikki, mitä Roosan ylevässä ja jalossa sielussa hänen itsensä tietämättään hovin kirjavissa oloissa ja sitä seuraavien vuosien hiljaisessa yksinäisyydessä oli verkalleen, yhtämukaisesti ja runsaimmassa määrässä kehittynyt.
Se oli Roosan ensimäinen, surullinen ajatus. Hän salasi vanhukselta niin hyvin kuin taisi hämmästyksensä ja läksi huoneesta. Pitkässä kapeassa käytävässä kohtasi häntä Wengel matkakirstu olkapäillä. Roosa häpesi kysyä: mihin sitä viet, Wengel? Pitikö hänen kuulla palvelijalta, mitä isä aikoi? Hänen sydämmensä tykki rajusti, kun hän seisoi oven edessä. Kaikki oli hiljaa.
Hetkisen pysähtyi Roosan jalka, ja hän oli kysymäisillään: kenen ovat ne hevoset? mutta hän ei sanonut mitään, sillä hän tiesi ilmankin, kuka nyt juuri oli sisällä isän luona.
Jo aikaisin aamupuolella, vielä Roosan maatessa, ajoi lääkärin suureksi ihmeeksi hovineuvos jo taaskin pihaan aivan lumipuhtaana, sileänä, kohteliaana! kuten ainakin, ellei vielä kohteliaampana.
Miten olen päätökseni toimittanut, sen tiedät, mutta sinun pitää myöskin saada tietää, mitä Martti mestari minulle muutama päivä sitten sanoi, että minusta tulee kelpo tynnyriseppä ja hän on minua vävynänsä kunnioittava, ja rakastava, koska hän kyllä oli huomannut, että minä voin voittaa Roosan suosiota ja Roosakin minusta piti paljon".
Päivän Sana
Muut Etsivät