United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kun koto on tuossa edessäni ja Roosan kuva ihan elävältä silmissäni, niin olen vähällä menehtyä epäilyksestä, pelosta ja levottomuudesta. Nyt vasta näen, miten hullumainen koko yritykseni on. Enhän, näet, tiedä, rakastaako Roosa minua ollenkaan, tai edes, onko hän minua milloinkaan rakastava". Reinhold oli kuunnellut Fredrikin kertomusta yhä enenevällä tarkkuudella.
Hänen tuskansa oli sitäkin katkerampi, kun hän ei voinut näyttää sitä kellenkään, kaikista vähimmän isällensä, joka kylmällä kohteliaisuudella joka kerta keskeytti kaikki Roosan kokeet vanhaan tapaan lähestyä häntä. Roosan tuskalla ei ollut mitään rajaa, hän oli toivottomuuden partaalla.
Suuresti surkuteltiin neiti Roosa raukkaa, joka oli hyväsydämmisyydessään ottanut juuri onnettomuuden päivänä Anna vainajan lapsen vielä vastuksikseen, ja hänen täytyi nyt nähdä silmäinsä eteen isänsä ja sulhasensa kuolevan. Että kreivi oli neiti Roosan sulhanen, se tieto oli yht'äkkiä levinnyt ympäri kylän.
Työssä eivät he, varsinkaan Roosan läsnä ollessa, säästäneet kurkkujansa, vaan lauloivat soinnukkailla, hyvästi yhteen sulavilla äänillään monta kaunista laulua.
Kaikki, mitä Reinhold oli silloin puhunut, juohtui hänelle mieleen. Mutta kun hän muisteli Reinholdin kertomusta noiden kahden maalarin ja ystävän kilvoituksesta, silloin putosi häneltä kuin verkko silmiltä. Sehän oli ihan selvää, että Reinhold oli jo ennen nähnyt Roosan ja rakasti häntä.
Roosan suuret siniset silmät saivat omituisen kankeuden, joka tavallisesti ennustaa kyyneltulvaa; hänen hengityksensä kävi nopeammin ja raskaammin, ja levottomasti kohoeli hänen kaunis rintansa.
"Tuossa, lue itse!" sanoi hän ojentaen Roosalle lehden, ja itsekseen murisi hän sitte: "sitä puuttui vielä, tuolla lailla joutua yleisen sääiin esineeksi! Kuivettukoon käsi, joka sen on kirjoittanut!" Sen sanottuaan meni hän ulos huoneesta. Roosan ilo oli ollut lyhyt. Aavistiko isä niin hyvin kuin hän, kuka kirjoittaja oli?
Kreivi koetti Roosan tullessa kohota istualtaan nojatuoliltaan; mutta heikkoutensa oli niin suuri, että hän heti vaipui takaisin. Roosa kiiruhti hänen luokseen. "Antakaa anteeksi tämä heikkouteni, Roosa", sanoi hän; "mutta minä olen teitä niin äärettömästi halunnut nähdä.
Mutta, hyvä arvoisa herra, miksi pilkkaatte ja kiusaattekin minua semmoisilla kummallisilla kysymyksillä? Katsokaa vaan, miten iloinen pakinoimisemme on kokonaan muuttunut, miten pikarit seisovat tuossa täysinä. Jättäkäämme koko puhe vävystä ja Roosan häistä sikseen, minä juon teidän poikanne terveydeksi, joka kuuluu olevan oivan kaunis herra".
Hänen silmänsä olivat punaiset; poskensa olivat nyt kalveat ja suunsa ikäänkuin tuskan sulkema. "Voikaa hyvin!" sanoi kreivi ja ojensi hänelle kätensä. Roosan käsi oli kylmä ja sormet ikäänkuin kangistuneet.