Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. marraskuuta 2025
"Te voisitte saada pahimmankin ihmisvihaajan taas uskomaan ihmisissä vielä olevan ihmisyyttä. Sallikoon taivas teidän kerran tulla niin onnelliseksi, kuin te jalo ja hyvä olette!" Roosan silmät täyttyivät kyynelillä. Hän ei ollut koko tänä aikana vielä kertaakaan itkenyt, mutta tämän kunnon miehen koristelemattomasta osanottavaisuudesta näki hän omat kärsimisensä kuin peilistä.
"Näettekös", keskeytti Paumgartner, "näettekös nyt, Martti mestari, että herra von Spangenbergillä on asiasta aivan samat ajatukset kuin minullakin. Minä olen jo näkevinäni rakkaan Roosan ylhäisen morsiamena, kallis helmikoristus kauneissa kultaruskeissa hiuksissansa".
Roosan ääni tukehtui itkusta; kreivi tarttui hänen käteensä. Hän oli sanomattomasti kiihtynyt. "Roosa, Roosa", sanoi hän; "minä en tiedä, onko se mielettömyyttä, mutta minä kuulen kaikesta, mitä sanotte, ainoastaan sen, että kiellätte ottavanne minua elämänne tiliin. Isänne, aina vaan isänne ympärillä pyörivät kaikki ajatuksenne.
Kylän vahti, jolla, kuten useimmilla hänen maamiehillään, oli hyvä korva, arveli kivipylväällä hovin portin edessä istuessaan ja tuntikausia Roosan soittoa kuunnellessaan: neiti ei ole vielä koskaan soittanut niin kauniisti kuin nyt. Kreivin matkasta Italiaan ei enää näyttänyt tänä kesänä tulevan mitään, Palvelija sai käskyn purkaa jo täytetyt kirstut, eikä koko asiasta enää ollut puhetta.
Pastorin täällä olo ja hänen niin pikainen lähtönsä hänen tullessaan olivat täyttäneet hänen mielensä suruisella aavistuksella, että jo Roosa ja hänen isänsä ehkä tiesivätkin, mitä hän oli tullut heille kertomaan oli tullut raskaalla sydämmellä. Eikä Roosan ja vanhan herran käytös näyttänyt tätä epäilystä vähentävän.
Vaan olihan hän itse nähnyt hänet kuolleena jalkainsa edessä; hän ei kyllä tiennyt missä tai milloin; mutta se oli päivän selvä asia, että kreivi oli kuollut; vai eikö hän sitte ollut? Hän lienee lausunut tämän kovasti, sillä ääni ei kellon, vaan Roosan sanoi: "ei, rakas isä, ei hän ole kuollut". Kummallista! miten selvään hän kuitenkin uneksi!
Minulle kävi samoin kuin sinullekin, hyvä Fredrik, koko olentoni leimusi kirkkaista rakkauden liekeistä. Ainoastaan Roosa oli silmissäni, ainoastaan häntä ajattelin; kaikki muut asiat olivat poistuneet mielestäni ja taiteenikin oli minusta ainoastaan sentähden arvokas, että taisin sata, tuhat kertaa maalata ja piirustaa Roosan.
Hän oli muulloin mielihyvällä antanut Roosan itsensä toimittaa semmoisia palveluksia, hänen, joka häntä miten usein jo! sairauden aikoina oli hoitanut ja hetkikausia istunut hänen vuoteensa edessä tai laidalla, lukien hänelle, puhellen hänen kanssaan, poistaen leikillään ja hyväilyillään hänen oikkunsa, juonensa ja surunsa. Mikä juopa eli sitte nyt äkkiään auennut heidän välilleen?
Eikä sittenkään, kaikista miettimisistä huolimatta, selvinnyt hänen päänsä, ei sittenkään tykkinyt vanha, kiihkoinen sydän rauhallisemmin tai kärsivällisemmin! Niin oli siis oleva: hän kadottaisi Roosan! Ei: hän oli jo kadottanut hänet!
Ettei kymmentä vuotta melkein lakkaamatta voida matkustaa joutumatta yhteen tai toiseen vaaraan, oli luonnollista, ja näistä vaaroista puhui kreivi uroon koristelemattomalla yksinkertaisuudella, uroon, joka ihmettelee vaan, että pelkurimaisuutta ollenkaan on olemassa. Monesti huomauttivat vasta Roosan kasvot hänelle, että hänen kertomansa kohtaus olisi voinut helposti toisinkin päättyä.
Päivän Sana
Muut Etsivät