Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. marraskuuta 2025
Oi turhuuksien turhuutta! parannettavaa ei meissä luonnon herroissa ole mitään, sillä me olemme täydelliset; kunhan vaan meidän kanssamme työskennellään; moititaanko meitä tai kiitetään, se on ihan yhdentekevä. Mene, herra kreivi! sinä olet, kuten kaikki muutkin; sinä rakastat vaan itseäsi!" "Ja niinkö sanot sinä, sinä Roosa?" sanoi kreivi tarttuen Roosan käteen.
Roosan kammarin ikkunaa vastapäätä ladon katolla kirisi ja narisi viiri aina kovemmin ja hirveämmin kuin hurjassa tuskassa. Roosa kuuli sen puoliunessaan, josta hän jo kotvasen oli turhaan koettanut herätä. Hänestä kuului kuin huutaisi lapsi: Roosa, Roosa! ja sitte taas kuin huutaisi isä kumealla äänellä käytävän päästä: Roosa, Roosa!
Hehkuvalla innolla työskentelin minä kotikaupungissani herra Johannes Holzschuerin, kuuluisan hopeasepän luona. Hän ei itse valanut kuvia, vaan osasi kaikin tavoin kiihoittaa minua siihen. Holzschuerin talossa kävi usein tynnyriseppämestari, herra Martti tyttärensä, suloisen, lempeän Roosan kanssa. Aavistamattani rakastuin minä.
Lehmuksien alla hovin portin edessä talutti harmaasen pukuun ja kaulussaappaisin puettu ratsaspalvelija kahta kaunista hevosta edestakaisin. Se oli Roosasta harvinainen näkö hänen isänsä talon edessä ja hän tunsi veren nousevan kasvoihinsa. Ottaen ratsustimet vasempaan käteensä kohotti mies Roosan ohi mennessä lakkiaan.
Niin suloiset olivat nämä illat, että hänestä hänen edellinen elämänsä siihen hetkeen asti, jona hän Roosan näki, oli kuin hämärä, kammottava arvoitus. Hänen sieluansa valaisi tyttösen kuva, kuin aurinko kastepisaraa; hänen halunsa häntä uudestaan nähdä, hänen ääntänsä uudestaan kuulla oli rajaton.
Päivä kului kulumistaan. Molemmat siskot söivät pientä, vaatimatonta puolista kilvan kanarilintujen kanssa, ja sitten alkoi Hedda laittautua illempana lähteäkseen heidän läheisimpien sukulaistensa luokse pappilaan. Hänen piti siellä viettää pari tuntia jouluaatosta. Semmoinen oli Roosan ehdoton tahto.
Aurinko oli jo mennyt mailleen, iltaruskokin alkoi sammua ja hämärä kohosi kiirein askelin. Martti mestari, Roosa ja Reinhold ja Fredrik kisällit olivat käyneet istumaan pasajavan suihkulähteen luo. Reinhold kertoeli hupaisia juttuja kaukaisesta Italiasta ja Fredrik katseli äänetönnä ja onnellisena Roosan sulosilmiin. Silloin tuli Konrad hitaasti ikäänkuin itsekseen mietiskellen, menisikö hän toisten luo vai ei. Martti mestari huusi hänelle: "No, Konrad, tulkaa vaan tänne, te olette kilpailleet urhoollisesti kuin mies ainakin. Semmoisia minun kisällieni pitää ollakin, semmoisista pidän minä paljon.
Martti mestari antoi heidän puhua loppuun saakka, otti myssyn päästänsä ja sanoi hymyillen: "Te, hyvät herrat, puolustatte uljaasti kisälliä, joka minua niin kelvottomasti petti. Sen minä annan kuitenkin hänelle anteeksi; mutta älkää vaatiko minua hänen tähtensä luopumaan lujasta päätöksestäni, että antaisin Roosan hänelle, siitä ei tule mitään".
Hän hämmästyi nähdessään neidin, ja hänen ensimäinen liikkeensä oli mennä jälleen ulos huoneesta; mutta sitten näytti hän rohkaisevan itseään. Hän sulki oven ja tuli Roosan luo, jonka kasvot hehkuivat suuttumuksen punasta tuommoisen käytöksen tähden, joka hänestä näytti anteeksiantamattomalta julkeudelta.
Hän ikäänkuin kuuluu paraiten meidän joukkoomme, minä ymmärrän mitä hän puhuu ja että hän rakastaa teitä niin hiljaisesti, niin kainosti kuin hurskas lapsi, että hän tuskin uskaltaa katsoa teihin, että hän punastuu, kun te sanotte sanankaan hänelle, sitä minä juuri hänessä pidän parahimpana avuna". Kyynel kohosi Roosan silmään Martta rouvan lausuessa näitä viimeisiä sanojansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät