United States or Tanzania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Roosasta tuntui, kuin kirjoituksensa, joka juuri äsken oli näyttänyt hänestä niin kauniilta, ei kuitenkaan olisi ollut sopiva vastine niin lempeään ja ystävälliseen kirjeesen. Tuo lause "poissaolon onnesta" oli kyllä sangen nerokkaasti kyhätty, ja herttuatar, joka Göthensä niin hyvin tunsi, on kyllä ymmärtävä sanain tarkoituksenkin, mutta olisinhan minä voinut löytää sydämellisemmänkin lauseen.
Niinpä pysyi hän valveilla, ja istuen milloin isän milloin kreivin vuoteen vieressä näki aamun hämärtyvän. Wengelmummo vanhan herran luona ja palvelija kreivin kammarissa torkkuivat istuimillaan; mutta Roosasta tuntui, kuin täytyisi hänen valvoa, kunnes päätös kaikesta saataisiin, sitten vaipuakseen rakastettujensa kanssa ikuiseen uneen.
Tässä samassa huoneessa oli hän joku aika sitte sanonut juuri niin, kun hän ja isä ensi kerran joutuivat puhumaan valtiollisista seikoista. "Hän" oli tämän kirjoittanut, eikä kukaan muu! Roosasta oli, kuin pilkistäisi harmaiden sadepilvien raosta sininen taivas huoneesen. Oliko häneltä apu tuleva? Keltäs sitten? Kukapa olikaan niin voimakas ja rohkea kuin hän? Kuka rakasti häntä niin kuin "hän"?
Hänen karkea äänensä kuului niin lakkaamatta, että Roosasta tuntui oikein sydämmeen saakka pahalta, vaikka hän koettikin olla hänen lörpötyksiään huomaamatta. Hän meni sentähden teen juotua, kun herrat alottivat korttipelinsä, viereiseen asuinkammariin, istuutui pianon eteen ja alkoi soittaa. Huoneessa ei ollut yhtään tulta; ovi toiseen kammariin oli auki.
Hän puheli niin mielellään hänen kanssansa. Monesti lausui kyllä kreivi varsin kummallisia mietteitä kansain oikeuksista, ihmisonnesta ja -arvosta ja muista samanlaisista asioista, mutta hänen lausumissansa ajatuksissa, hänen tunteissansa ei ollut mitään turhanpäiväistä eikä teeskenneltyä; Roosasta tuntui aina, kuin pitäisi hänen, kuin voisi hän, puhellessaan hänen kanssansa, kohottaa päänsä korkeammalle.
Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, että Roosa, joka tosiaankin oli vähän säikähtänyt, yhä vielä istui penkillään ja ihmetellen katseli vieraalle alalle tunkeutunutta. Metsästäjä sijoitti pyssyn oikeaan kainaloonsa, astui ensin pari askelta Roosasta poispäin ja sitten äkkiä käännyttyään vasta huomasi, ettei hän siellä ollutkaan yksin.
Lehmuksien alla hovin portin edessä talutti harmaasen pukuun ja kaulussaappaisin puettu ratsaspalvelija kahta kaunista hevosta edestakaisin. Se oli Roosasta harvinainen näkö hänen isänsä talon edessä ja hän tunsi veren nousevan kasvoihinsa. Ottaen ratsustimet vasempaan käteensä kohotti mies Roosan ohi mennessä lakkiaan.
Onko meillä sitte riita siitä? Paras näyteteos Roosaa ansaitaksensa! Miten johdinkaan puheemme semmoisiin! Päätäni pyörryttää". "No, no, veli", sanoi Reinhold yhä vielä nauraen, "eihän Roosasta ollut kysymystä laisinkaan. Sinä olet haaveksija. Lähdepä jo, että vihdoinkin pääsemme kaupunkiin". Fredrik nousi ylös ja astuskeli aivan hajamielisenä edelleen.
Pastori kiitteli niin paljon, että se Roosasta oli liiallista ja sopimatonta. Lähtiessään tarjosi hän hänelle kätensä, mitä hän tähän saakka ei ollut vielä koskaan uskaltanut tehdä, ja puristi hoikkia sormia, jotka vähän hidastellen tulivat hänen käteensä, niin kovasti, että Roosalla oli kyllin syytä katua alentaumistaan.
Ja silloin loisti kreivin silmistä paljon kunnioittavaa, mutta samalla niin sydämmellistä ihmettelemistä. Tämä ihmetteleminen tuntui Roosasta niin hyvältä, vaikka hän kyllä usein tunnusti itsekseen, ettei hän oikeastaan sitä ansainnut, mutta mielellään, varsin mielellään olisi tahtonut ansaita.