Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Voimatta virkkaa sanaakaan, piti hän Roosaa sylissänsä, kuin ei hän olisi tahtonut koskaan enää päästää häntä, kunnes Roosa vihdoin lempeästi irroittausi ja vei hänet isänsä luo. Siellä huudahti hän: "Oi, hyvä mestarini, onko sitte todellakin niin? Annatteko Roosan minulle vaimoksi ja saanko kuitenkin palata omaa taidettani harjoittamaan?"
"Ja häntäkö pitäisi minun kutsua pojakseni? hänellekö pitäisi minun antaa Roosani, että hän saisi sillä pilkata minua, miten kreivi aina salaa puhuu ivaa minusta? Onko näille ihmisille mikään enää pyhää? Miksi ei hän saattaisi Roosaa minua halveksimaan, kuten hän itse aivan varmaan halveksii isäänsä, iso-isäänsä, esi-isiään, jotka kaikki ovat olleet puhtaita aatelismiehiä?
"Sinä" hänen huuliltaan se kaikui niin leppeästi! ja oli hänestä niin vaikeata! Ja Roosa hymyili itsekseen kuin onnellinen leikittelevä lapsi ja tuli sitte äkkiä vakaiseksi. Isä katsoi vielä samalla hiljaisen murheellisella tavalla illan hämärää. Roosaa alkoi värisyttää. Hän oli iloinen, kun vaunut lähellä hovia kääntyivät metsästä maantielle, ja he muutaman minuutin perästä saapuivat kotiin.
Minun kummallinen suuttumukseni näyttää sinulle, hyvä Fredrik, minun salaisimmat ajatukseni; siitä huomaat, että kilvoitteluni Roosaa voittaakseni oli vaan pelkkä hairaus. Saatuani Roosan kuvan valmiiksi, rauhoittui sydämmeni ja usein tuntuikin minusta hyvin kummallisella tavalla Roosa muuttuneen kuvaksi ja kuva todelliseksi Roosakseni.
Minä tahdoin lähestyä neitiä Italialaisten sukkeluudella, mutta kaikki koetukseni olivat turhat. Ei ollut mitenkään mahdollista päästä millään vilpittömällä tavalla tutuksi Martti mestarin talossa. Vihdoin ajattelin mennä taloon suorastaan Roosaa kosimaan, mutta kuulin Martti mestarin päättäneen antaa tyttärensä ainoastaan kunnolliselle tynnyrisepälle.
Hän voi sukkelasti vastata vanhan herran kysymyksiin ja osasi kohteliaasti kiertää papinkin onnistumattomia imarruksia; mutta hänen silmänsä katsoivat aina Roosaa, jonka muotoa nyt ystävällinen lempeys elähytti, vaikka hänen huulensa aniharvoin avautuivat tekemään muistutusta ja senkin vaan silloin, kun isänsä tai pastori kysyivät suorastaan hänen ajatustansa.
Kreivi katsoi Roosaa; hänen silmäripsensä olivat alaspäin taivutetut, hänen poskensa punottivat vähän; rinnan tuntuvampi kohoeleminen osoitti sisäistä levottomuutta. Hetkisen vallitsi huoneessa äänettömyys, jota keskeyttivät ainoastaan vanhan herran epätasaiset askeleet ja juuri nyt lähtevän pastorin vaunujen räminä.
Niin, olipa hän vielä huomaavinansa neiti von Weissenbachin tahallaankin kiihoittavan häntä vastaväitöksiin ja tulevan sitä innokkaammaksi, mitä enemmän hän kohteliailla ja kauniilla lauseilla koetti karttaa niitä. Teen perästä asuinhuoneessen palattua koetti kreivi saada Roosaa soittamaan vähän pianoa, joka, kuten hän nyt sai kuulla, oli herttuattaren lahjoittama; mutta Roosa ei suostunut.
Herra von Weissenbach ei tavannut palatessaan Roosaa enää huoneessa. Hän meni viereiseen kammariin. Roosa oli heittäynyt sinne sohvalle. Hän kohotti päätään; kasvot olivat kyynelissä. Herra von Weissenbach pani kynttilän kiivaasti pöydälle. "Jos isääsi rakastaisit, et tänä hetkenä itkisi, Roosa", sanoi hän. Roosa kuivasi nenäliinallaan kyyneleitä; vaan hänen sitä tehdessään valtasi hänet suru.
Kylän naiset, jotka todellisesta osanottavaisuudesta sillä Roosaa rakastivat sekä vanhat että nuoret tai ehkä uteliaisuudestakin, saadakseen siten muka tietää, miten hovissa jaksettiin, tarjoilivat apuansa, kyselivät sulhon vointia. Roosa ei sitä vastustanut; hänestä oli yhdentekevää, mitä ihmiset sanoivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät