Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Jos silloin kysyttiin miksi hän ei jäänyt kaupunkiin, niin Nils istui kuin olisi saanut kapulan suuhunsa, "Noo, hänen ei tehnyt mieli jäädä sinne ainiaksi, täytyihän hänenkin kerran kotiin tulla, ymmärrettävä se, katsomaan kuinka maalla jaksettiin". Mutta oikeastaan asia lie ollut se että Nils viime aikoina itse oli ruvennut juomaan.
Kylän naiset, jotka todellisesta osanottavaisuudesta sillä Roosaa rakastivat sekä vanhat että nuoret tai ehkä uteliaisuudestakin, saadakseen siten muka tietää, miten hovissa jaksettiin, tarjoilivat apuansa, kyselivät sulhon vointia. Roosa ei sitä vastustanut; hänestä oli yhdentekevää, mitä ihmiset sanoivat.
Niin kauvan kuin ihmiset muistivat ja kirkon kirjoista voitiin selkoa saada, oli Leppiniemessä asunut tämä sama suku. Nykyinen isäntä, samoin kuin kaikki hänen esi-isänsäki, niin pitkälle kuin muistaa jaksettiin, oli ollut seudun hyväntekiä. Kuka ikänä hänen apuaan oli tarvinnut, oli hän sitä aina tinkimättä saanut. Siitä syystä eliki Leppiniemen väki kaikkien paikkakuntalaisten siunaamana.
Tämä muutti miesten suunnan, ja niinpä lähdettiin vasemmalle ja riennettiin, mikä jaksettiin, joen ja suon välistä tietä eteenpäin. Kauan hiihtivät miehet metsätietä, siinä toivossa, että susi, kerran tielle päästyänsä, mieluummin pysyttelekse siinä, varsinkin kun lunta on paljon ja pedolla raskas saalis kannettavana.
Hän makasi maassa väänteissä ja parkui surkeasti. Näin vietettiin sangen vaikea aika, siksi kun vilpas ilta toi jonkunlaista virvoitusta. Nyt sattui sinne myös pari vaimoa kaupungista, jotka janoisille matkalaisille jakoivat vesivaroistansa. Se vesi tosin oli jokseenkin sokaista, mutta maistoi kuitenkin paremmalta kuin paras nektari. Näin jaksettiin sitten kulkea loppumatka kaupungille saakka.
Sen Arvo heti huomasi ja kysyi, oliko Iiri saanut kirjettä kotipitäjästään ja tiesikö miten siellä jaksettiin. »En aivan nykyään. Eikä Pekkokaan Helsingistä ole kirjoittanut moneen aikaan», vastasi Iiri. »Sepä kumma», sanoi Arvo. »Minä luulin häneltä usein kirjeitä tulevan.» »Hän ei ole juuri ahkera siinä suhteessa», vastasi Iiri, »enkä minäkään liioin.
Tuota tuimaa elementtiä säikähti kiwi niin, että se, suuresti poksahdellen, halkeili ristiin rastiin, ja kun walkea sammui, oli kiwi niin moniin osiin jakaantunut, että ne jaksettiin saada liikkeelle. Noin woitti Juho alan, jonka ne kannot ja kiwet oliwat ennen allansa ja siis omanansa pitäneet.
Metsä rymisi lintuja täynnä ja niitä sillä pyssyräikällä saatiin niin paljon kuin vaan jaksettiin syödä, ja kun ruuan muutosta tahdottiin niin uistimella temmottiin joesta lohia ja taimenia ja perho-ongella harreja ja rautuja niin paljon kuin halutti. Niitä syötiin miten osattiin, ja osattiinkin sitä, sillä leivät siellä eivät paljon kuluneet."
Nyt se meidät ajoi kasarmin aitausta vasten ja siinä hyppyytti yksillä sijoilla, ettei hänen tarvinnut itsensä juosta; seisoi vain vieressä ja luki tahtia ihan läkähtyäkseen: "ras, vaa, rii, tiree". Mutta jaksettiin sitä nyt mekin ja polettiin uhalla, kun oikein pureuttiin. Muut plutoonat katselivat ihmeissään tätä leiskettä.
Se oli Kilpeläinen, Viion lesken lapsuuden tovereita. Hänet oli jo nuorten sytyttämä innostus houkutellut tanssiin, jossa vanhuutensa tunsi. »Sinun häissä sitä tanssittiin», sanoi hän Viion leskelle ja alkoi kehua, että siihen aikaan sitä tanssia vasta jaksettiin, enemmän kuin nykyinen sukupolvi. Yhdellä päivää ei häitä uskottu, eipä kahdellakaan. Viio ja hän olivat parhaita siihen aikaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät