United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki asianomaiset olivat nyt erinomaisen hyvällä tuulella, vieläpä entinen Leppiniemen isäntäki, sillä kukaan ei noin luotettavaa maan ostajaa ollut toivonut. Hinta tosin oli kovin mitätön, se kun ei vastannut kolmatta osaa talon luonnollisesta arvosta, mutta muut siitä eivät sitäkään olisi maksaneet, sen jokainen tiesi, sillä kullaki oli tekemistä omista asioistaan.
Näytti melkein siltä, kuin tuo entisen Leppiniemen auttavaisuus olisi tarttunut kaikkiin hänen velkojiinsa, sillä jokainen tahtoi jotain hänelle antaa, ja pian oli Leppiniemellä maanpäällistä kaikesta lajista, jolla hän voi Haikolassa uutta elämää alkaa.
"Minä annan vielä Haikolan uudelle isännälle sen lehmän, jonka eilen täältä 30 markalla huusin", sanoi eräs Leppiniemen velkojista. "Ja minä sen vanhan laukin, joka nousi vaan 50 markkaan", sanoi toinen. "Ja minä annan yhden tynnyrin ohran siemeniä", sanoi kolmas; "voimmehan nyt vähän kuki uhrata, kun olemme saaneet niin edullisen kaupan Leppiniemen maalle".
Seuraavana päivänä pidettiin Leppiniemessä suuret seurat, joihin keräytyi sadottaisin "uskovaisia" ja "uskottomia". Kymmenittäin tuli uusia "kristityitä", niiden muassa myös entinen Leppiniemen Saara.
Vaikea on kuvailla sitä iloa, mikä entisessä Leppiniemen talon väessä syntyi seuraavana päivänä isäni ehdot kuultuaan. "Olen luullut saavani viettää viimeiset päiväni vaivaishuoneessa; olen luullut, että ainoa tyttäreni Saara joutuu vierasten palvelukseen", sanoi entinen Leppiniemi, "mutta nythän on Jumala meille valmistanut oman asunnon".
Kun hänelle tuollaisen elämän sopimattomuudesta huomautettiin, tuli hän sangen tyytymättömäksi olemaan muitten hallittavana. Siitäpä syystä sanoiki isä kappaleen ajan perästä: "Saammepa sitten tarkemmin tuumia, jos kerran Leppiniemen sovimme saamaan, kuka sinne muuttaa. Minä kumminki menen huutokauppaan ja huudan, jos niin soveltuu". Niin tehty, kuin päätetty. Isä meni Leppiniemen huutokauppaan.
Niin kauvan kuin ihmiset muistivat ja kirkon kirjoista voitiin selkoa saada, oli Leppiniemessä asunut tämä sama suku. Nykyinen isäntä, samoin kuin kaikki hänen esi-isänsäki, niin pitkälle kuin muistaa jaksettiin, oli ollut seudun hyväntekiä. Kuka ikänä hänen apuaan oli tarvinnut, oli hän sitä aina tinkimättä saanut. Siitä syystä eliki Leppiniemen väki kaikkien paikkakuntalaisten siunaamana.
"Miehissä mies autetaan, mutta miehissä se myös sorretaan", arveli uusi Haikolan omistaja, "sitä ohjetta olen aina seurannut, mutta en koskaan ole osannut aavistaa, että itse saisin sen noin elävästi kokea". Mutta tuskin kukaan oli onnellisemman näköinen, kuin Leppiniemen yhdeksäntoistavuotias Saara, joka niin ihmeen viehättävästi osasi hymyillä vieraille kahvia tarjotessaan.
"Minun ajatukseni on", sanoi isä illalla perheen jäsenten kokoonnuttua, "tehdä Leppiniemen kauppakirjat Simon nimiin, jos hän suostuu eroamaan kaikista perintövaatimuksista tähän taloon, saa tavallisen maanpäällisen Leppiniemeen ja sitoutuu antamaan Haikolan torpan entiselle Leppiniemelle hänen elinkaudekseen 25 markan vuotuista arentia vastaan.
Kaikki katselivat toisiaaan silmiin, paitse Kölliskö, joka ei näkynyt tietävän mistä oli kysymys. "On niin ikävää tämmöinenkin elämä", sanoi kappaleen ajan perästä Aaro. "Kuuletko sinä?" kysyi vihdoin isä Köllisköön päin kääntyen. "Mitä?" sanoi Kölliskö hajamielisesti. "Aaro esittelee että ostaisimme hänelle ja Marille Leppiniemen maan, joka myödään pakkohuutokaupalla nousuviikolla". "Marille".